Turun bluffijuna oy

Päivän Hufvudstadsbladetissa kerrotaan Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä HSL:n[1] tekeillä olevasta Helsingin ja Turun välistä oikorataa koskevasta lausunnosta. Siinä ratahankkeeseen suhtaudutaan kriittisesti yhteiskunnan rajalliset resurssit huomioon otettuna[2].

Lehtijutussa[3] HSL:n hallituksen jäsen Björn Månsson panee paremmaksi ja laukoo koko ”tunnin junan” olleen alusta alkaen ”bluffia”[4] eli hämäystä ja harhauttamista.

Ja tosiaan, tietoista bluffia tunnin matka-aika on ollut vuosia ennen ratayhtiön perustamista:

”Turun Tunnin juna nousi julkiseen keskusteluun viime viikolla, kun hankeyhtiö tiedotti matka-aikojen tarkentuneen, ja että Helsingin päärautatieaseman ja Turun rautatieaseman välinen junamatka kestäisi nopeimmillaan 78 minuuttia. Asia tosin ei ollut millään tavalla uusi, vaan esimerkiksi Turun Sanomat on kertonut jo vuonna 2018, että Turun ja Helsingin välinen nopea raideyhteys kestäisi noin tunnin ja 17 minuuttia eli matka-ajasta lähtisi pois noin 37 minuuttia.

– Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randell lanseerasi termin ”Tunnin juna” vuonna 2014 tarkoittamaan nopeaa, toimintavarmaa, hyvän kapasiteetin omaavaa raideyhteyttä Helsingin ja Turun välillä, Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtaja Janne Virtanen kertoo.”[5]

Yhtiön edustaja on jo ehtinyt kertoa, ettei yhtiön toiminimeä (Turun Tunnin Juna Oy) aiota muuttaa ja tokkopa liioin samaa yleisesti käytettyä nimitystä ilman oy:tä. Yhtiön omistajien (erinäiset kunnat ja valtio) mielipidettä asiaan en ole vielä missään nähnyt.

Näkemystä olisi kuitenkin syytä olla. Ratahankkeen epätoden nimityksen käyttäjiä on poliitikoissakin ministeritasolle asti, ja jotkut ovat suorastaan ryhtyneet sen mainostajiksi. Mutta onkos kovin länsimaista se, että valheellisuudet pitäisi hyväksyä, koska ”isokenkäiset” ja yhteiskunnan omistama yhtiö niitä käyttävät?

Omistajaohjausta odotellessa Turun bluffijuna kuulostaakin oikealta nimitykseltä, ellei sitten tyydytä Helsinki – Turku oikorataan tai johonkin vastaavaan.

Aiemmat ratahanketta käsittelevät blogini:

Turun tunti, uusi aikayksikkö

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/turun-tunti-uusi-aikayksikko/

Petteri Orpo ratsastaa valheellisella junayhteydellä

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/petteri-orpo-ratsastaa-valheellisella-junayhteydella/

Vaihtoehtoisten faktojen suomalaisia käyttäjiä

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/kalevikamarainen/vaihtoehtoisten-faktojen-suomalaisia-kayttajia/

Terveisin Kalevi Kämäräinen

[1] https://www.hsl.fi/

[2] Luonnos “Lausunnon antaminen Espoo-Salo oikoradan yleissuunnitelmasta”;

https://hslfi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=2023178-5

[3] “HRT kritiserar entimmeståget: Tre miljarder euro är för dyrt”;

https://www.hbl.fi/artikel/2a807577-576a-4713-b150-775e1f4358d1

[4] Suomisanakirja “bluffi”; https://www.suomisanakirja.fi/bluffi

[5] Linkki facebook-uutiseen 14.1.2023 ”Tunnin ja vartin junasta tiedetty jo vuosia – hankkeen raidesuunnitelmiin jätetty pelivaraa: ”Ei kukaan tiedä, millaista kalustoa radalla kulkee viidenkymmenen vuoden päästä””; https://www.facebook.com/groups/1500175326871043/posts/3333405450214679/

kalevikamarainen
Sitoutumaton Nurmes

Varavaltuutettu Nurmeksessa 2017 - 2021 (Kesk, sit.)
Junista ja juridiikasta jotain tajuan, muu ymmärrys on satunnaista.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu