Valtioneuvoston kanslian osaamisesta ja pääministeri Marinin johtamisesta

Valtioneuvoston kanslia (VNK) sai 5.12.2022 Oikeuskanslerinvirastolta huomautuksen pääministereille tarjotun ateriaedun ja sen verottomuuden täydellisestä lakiin perustumattomuudesta. Laillinen perusta on kerta kaikkiaan olematon (s. 7/12):

”Yhdyn Verohallinnon käsitykseen, jonka mukaan arvioitavanani olevan kaltainen ateriapalvelu ei kuulu ministeripalkkiolain 6 §:ssä säädettyyn pääministerin asuntoetuun. Korostan tässä yhteydessä sitä, ettei ministeripalkkiolaissa, sitä koskevassa hallituksen esityksessä HE 93/2006 vp taikka hallituksen esityksestä annetussa perustuslakivaliokunnan mietinnössä PeVM 8/2006 vp ole minkäänlaisia mainintoja pääministerille ja tämän perheelle tarkoitetuista ateriapalveluista, sekä sitä, että lain perusteluissa nimenomaisesti todetaan hallituksen esityksessä olleen tarkoitus säätää aiemmasta poiketen palkkion lisäksi laintasoisesti mahdollisimman kattavasti valtioneuvoston jäsenille maksettavista korvauksista ja etuuksista (HE 93/2006 vp, s. 11).

Ministeripalkkiolain 7 §:n mukaan valtioneuvoston jäsenelle korvataan tehtävien hoitamisesta aiheutuneet ylimääräiset kohtuulliset kustannukset valtioneuvoston kanslian päätöksellä. Säännöksen perustelujen mukaan kysymykseen voisi tulla esimerkiksi tehtävän hoitamisesta aiheutuvia tietoliikennekustannuksia taikka turvallisuuteen ja liikkumiseen liittyviä, lähinnä vähäiseksi katsottavia kuluja (HE 93/2006 vp, s.13). Perusteluista ei löydy viitteitä siitä, että säännöksessä tarkoitetuilla ylimääräisillä kustannuksilla tarkoitettaisiin pääministerille ja tämän perheenjäsenille tarjottavia virka-asuntoon liittyviä ateriapalveluita. Tällaiseen tulkintaan ei myöskään valtioneuvoston kanslia ole selvityksessään vedonnut.

Edellä kerrotun pohjalta totean, ettei valtioneuvoston kanslian vuoden 2010 ohjeeseen ja vuoden 2019 ohjeluonnokseen kirjatulle ja kansliassa noudatetulle käytännölle kustantaa valtion varoista pääministerille ja tämän perheelle virka-asuntoon liittyviä ateriapalveluita löydy perustaa lainsäädännöstä. Valtioneuvoston kanslian pitkäaikainen käytäntö ja ohjeistus ovat siten tältä osin lainvastaisia.”[1]

Päätöksen sivulla 9/12 väännetään vielä rautalangasta VNK:n ”tulkinnan” perusteettomuus niin, että maallikkokin asian tajunnee:

”Tulkinta, jonka mukaan kysymyksessä olevat palvelut olisi voitu myöntää ministeripalkkiolain 6 §:n nojalla ei edellä päätökseni kohdassa 3.1 toteamallani tavalla saa tukea säännöksen sanamuodosta, lainvalmistelutöistä tai muistakaan oikeuslähteistä. Näkemykseni mukaan tulkinta ei kuulu säännöksen oikeudellisesti mahdollisiin merkityssisältöihin. Perustuslain 107 §:n soveltamiskielto [”Jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa.” [2]], huomioon ottaen edun myöntämistä ei ole mahdollista perustaa myöskään valtioneuvoston kanslian ohjeisiin kirjattuun vakiintuneeseen käytäntöön, olkoonkin, että se voidaan ottaa huomioon kanslian yksittäisten virkamiesten menettelyn moitittavuutta arvioitaessa.”[3]

VNK:n toiminta on tässä asiassa ollut muutoinkin melko leväperäistä. Päivi Lipposen ärähdettyä asiasta ministeriö joutui oikaisemaan väitteensä, että ateriaetu olisi ollut käytössä jo pääministeri Lipposen aikana [4]. Lainvastaisen käytännön viimeksi siunanneen alivaltiosihteeri Timo Lankisen mukaan ateriaedun verollisuuttakaan ”ei tullut mieleen kysyä verottajalta”[5].

Suomen perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia[6]. Edelleen perustuslakimme 125 §:n 2 momentin mukaan julkisten virkojen yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto[7]. Nämä perustuslailliset hyveet ovat koetuksella ainakin VNK:n toiminnassa.

Valtion virkamieslain 26 §:n mukaan tiettyjä virkamiehiä (mm. alivaltiosihteeri) voidaan irtisanoa, ”kun siihen on viran luonne huomioon ottaen hyväksyttävä ja perusteltu syy”[8]. Lain 26 a §:n mukaan valtiosihteeri ja ministerin erityisavustaja voidaan lisäksi irtisanoa, jos hän menettää ”oman” ministerinsä luottamuksen[9]. Pääministeri Marin on myös luonut omaa ”jyrähtämiskäytäntöään”, jollainen riitti Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Timo Louneman eroamiseen koronavirukseen liittyvässä maskijupakassa[10].

VNK:ta johtaa poliittisin meriitein valittu valtiosihteeri ”alivaltiosihteerin avustamana”[11]. Nykyinen valtiosihteeri Henrik Haapajärvi lienee hallintotieteen ylioppilas[12] kun taas alivaltiosihteeri Timo Lankinen on juristi[13]. Voiko lainoppinut toimia ilman ulkopuolista vaikutusta niin ”päin seiniä” kuin on tapahtunut ja onko ns. poliittinen ohjaus ottamassa ylivallan ministeriöissä? Tästä on muitakin viitteitä kuten Lainsäädännön arviointineuvoston kritiikki ns. maastapoistumisverosta:

”Esitysluonnoksesta saa käsityksen, että hallitusohjelman kirjaus ja siihen liittyvä poliittinen ohjaus ovat heikentäneet virkavalmistelun mahdollisuuksia arvioida eri vaihtoehtoja”.[14]

Mitä tekeekään ”orkesterinjohtaja” Marin ”käärmeenpesänsä” kanssa? Kulloistakin pääministeriä suosivia käytäntöjä saattaa olla muitakin[15] eikä lainsäädännön huonolaatuisuuskaan ole toivottavaa. Jotenkin Marinin kannattaisi reagoida julkisesti, ettei vaikutelmaksi jää venäläisittäin soromnoo, kauniita korulauseitahan tuossa perustuslaissa vain. Toivottavasti asenne on sentään rakentavampi kuin puoluetoveri, Rautatiealan Unioni RAU:n puheenjohtaja Tero Palomäellä[16], jonka mielestä laillisuuden perään kysely on maksettua putinilaista trollitehtailua[17].

Terveisin Kalevi Kämäräinen

[1] Apulaisoikeuskanslerin päätös 5.1.22022 OKV/1542/10/2021-OKV-13, https://oikeuskansleri.fi/documents/1428954/107303577/julkaistu_ratkaisu_paaministerille_virka_asuntoon_sisaltyvina_tarjotut_ateriapalvelut_OKV_1542_10_2021.pdf/d3cd5637-9f08-a70d-0d1f-54ac62fcedc6/julkaistu_ratkaisu_paaministerille_virka_asuntoon_sisaltyvina_tarjotut_ateriapalvelut_OKV_1542_10_2021.pdf?t=1670232031966

[2] https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L10P107

[3] kts. alaviite 1

[4] Ilta-Sanomat 8.6.2021 ”VNK pahoittelee pääministerin ateriajupakkaa: ”Lipposen aikaan ministeripalkkiolaki ei ollut voimassa””, https://www.is.fi/politiikka/art-2000008038517.html

[5] Iltalehti 31.5.2021 ” VNK:n Lankinen Ylellä Marinin ateriaedusta: ”Ei tullut mieleen kysyä verottajalta””, https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/17c2936b-8436-460e-b50b-e4c24bfd201d

[6] https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L1P2

[7] https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L11P125

[8] https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940750#L7P26

[9] https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1994/19940750#L7P26a

[10] Iltalehti 4.11.2021 ”Pääministeri Marin veti maton alta ja sitten soi puhelin – Tomi Lounema kertoo nyt potkuistaan: ”Minut heitettiin bussin alle””, https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b2055265-fb98-4a63-ac49-28b06bee7ae5

[11] https://vnk.fi/ministerio/valtiosihteeri-ja-alivaltiosihteeri

[12] Pääkirjoitus Suomenmaa 15.1.2021 ”Marin luo uutta nimityskulttuuria”,  https://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/marin-luo-uutta-nimityskulttuuria/

[13] Valtioneuvoston tiedote 3.11.2011 ”Timo Lankinen valtioneuvoston kanslian alivaltiosihteeriksi”,

https://valtioneuvosto.fi/-/timo-lankinen-valtioneuvoston-kanslian-alivaltiosihteeriksi

[14] Iltalehti 18.10.2022 ”Marinin hallitus kaavailee uutta veroa maasta poistujille – tuloksena murskakritiikki”, https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8e025462-75af-43bb-ab28-5be6fba08b85

[15] Ilta-Sanomat 22.10.2021 ”VNK: Kesärannassa saa järjestää juhlien jatkoja öisin – ”Pääministeri voi hankkia yksityistilaisuuden juomat suoraan itse””, https://www.is.fi/politiikka/art-2000008353203.html

Voidaan kuitenkin kysyä, tarkoittavatko Ilta-Sanomien jutussa mainitut ohjesäännön mukaiset ”syntymäpäivät ja perheen tavanomaiseen elämään liittyvät tilaisuudet” todellakin ravintolajuhlien jatkobileitä (kts. myös YLE 23.8.2022 ”Sanna Marin pyytää anteeksi ystäviensä Kesärannassa ottamaa kuvaa: ”Ei ole asiallinen, pyydän anteeksi””, https://yle.fi/a/3-12589190).

[16] Kuljetusalan Demarit KulDe:n facebookviesti 15. lokakuu 2021: ”Kuljetusalan Demareiden syyskokous pidettiin eilen… Poliittisen tilannekatsauksen piti SDP:n ensimmäinen varapuheenjohtaja Niina Malm, jonka kanssa vaihdettiin ajatuksia työelämän kysymyksistä, toimeentulosta ja työmarkkinatilanteesta. RAU ry:n puheenjohtaja Tero Palomäki kertoi raideliikenteen ajankohtaisista ja valotti liittokentän kuulumisia. Keskustelussa painottui yhteistyö ja toisten tukeminen, niin hyvinä kuin huonoina aikoina.”, https://www.facebook.com/kuljetusalandemarit/posts/pfbid02J6oHRVcZqWRfXL3eHvrP5Tngo8ThuKtsVG5EWcBSHNc5cwpXYbAHv76u5ofVtKVsl

[17] https://twitter.com/raideryhma/status/1600125955732697088 6.12.2022, Palomäen kommentit https://twitter.com/TeroPalomaki/status/1600132795158102018 6.12.2022

https://twitter.com/TeroPalomaki/status/1600147839203491840 6.12.2022

https://twitter.com/TeroPalomaki/status/1600192789421076482 6.12.2022

https://twitter.com/TeroPalomaki/status/1600197361074339840 6.12.2022

https://twitter.com/TeroPalomaki/status/1600198911616233472 6.12.2022

https://twitter.com/TeroPalomaki/status/1600205118674083842 6.12.2022

https://twitter.com/TeroPalomaki/status/1600206204541628416 6.12.2022

https://twitter.com/TeroPalomaki/status/1600226710318125056 6.12.2022

https://twitter.com/TeroPalomaki/status/1600325965309087744 7.12.2022

https://twitter.com/TeroPalomaki/status/1600409539509383169 7.12.2022

https://twitter.com/TeroPalomaki/status/1600425203028627456 7.12.2022

 

 

 

kalevikamarainen
Sitoutumaton Nurmes

Junista ja juridiikasta jotain tajuan, muu ymmärrys on satunnaista. Entinen stadilainen, joka on asunut Nurmeksessa vuodesta 2000.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu