Jako mieliset

Poliitikkoihin, varsinkin niihin, joiden puolueet matavat gallupeissa, on iskenyt jako-mieli. Lääketieteellisin termein ilmaistuna se tarkoittaa sitä, että tautiin sairastuneeseen ihmiseen iskee ylipääsemätön halu jakaa ihmisille muiden ihmisten rahoja. Kun verotuksen taso on jo mikä on, niin poliitikot eivät tietenkään kehtaa jakaa uutta rahaa kiristämällä verotusta. Siksi on keksittävä uusia konsteja. Uusinta uutta on ”rahan löytäminen”

Ankarimman jakomieltymyskohtauksen sai pääministeri Rinne, joka ilmoitti löytäneensä eläkevakuutusyhtiöiden aktuaarien pöytälaatikoista kaksisataa miljoonaa, jotka ovat pääministerin mielestä unohtuneet sinne pölyttymään. Tarkemmin ilmaistuna Rinne ilmoitti eläkevakuutusyhtiöiden aktuaarien hukkailevan joka vuosi tuon kokoisen summan laatikkoihinsa.

Hyvä että pääministeri löysi nuo rahat. Kyllähän sellaiset summat pienentävät huomattavasti huolta, jota kansalaiset ovat tunteneet eläkejärjestelmämme rahoitusvajeen johdosta. Ja vielä enemmän huojentuneita ovat tietenkin nuoremmat ikäluokat. Eihän eläkejärjestelmässä voi olla tulevaisuudessakaan maksujen korotustarvetta. Ei voi olla, jos eläkeyhtiöt joka vuosi hukkaavat parisataa miljoonaa, milloin minkäkin piirongin laatikkoon.

Se ei pääministeriä tietenkään haittaa, että ne rahat kuuluvat niille, jotka ne ovat sinne eläkeyhtiöihin omia eläkkeitään varten säästäneet. Ei haittaa, koska pääministeripuolueen tavoite on pitkässä juoksussa siirtää kaikki muukin yksityinen omaisuus valtion, eli poliitikkojen halutun. Uusi talouspolitiikka perustuu ilmeisesti siihen, että jos poliitikko löytää jostain rahaa, hän voi jakaa ne kannattajilleen.

Mutta eipä jää Kepu paljoa huonommaksi. He ovat huomanneet, että kun lapsia ei synny entiseen tahtiin, silloinhan syntyy lapsien sijasta säästöä lapsilisissä. Ja jotta sama summa kyetään joka vuosi jakamaan, lapsilisiä pitää korottaa. Samalla logiikalla voisi korottaa myös opettajien palkkoja, koska pienemmät ikäluokat tarvitsevat vähemmän rahaa koulukirjoihin. Myös vanhusten hoitopaikkoja voidaan ryhtyä ajamaan alas varmuuden vuoksi jo nyt, koska niidenkin tarve pienenee seitsemänkymmenen vuoden päästä.

Vihreät myöhästyivät jakojuhlista, mutta keksivät sentään hekin oman kohteensa. Kun lapsia syntyy vähemmän, niin ”säästyneet” rahat voidaan jakaa isovanhemmille lapsenlapsilisinä. Siihen, miksi vihreät yhtäkkiä alkoivat tuntea sympatiaa isovanhemmuutta kohtaan, on luonnollinen selitys. Riittää kun katsoo vihreiden puoluekokouksesta otettua kuvaa. Koijärven sukupolvi on saavuttanut isoäiti ja isoisä iän. Ja nyt noilta Koijärven veteraaneilta on neljänkymmenen vuoden, mutta tutkintoon päättymättömän opiskelun jälkeen loppumassa opintotuki. Eli jollainhan heidänkin pitää elää.

On kuitenkin yksi ryhmä, joka ei kiinnosta yhtäkään poliitikkoa, nimittäin työssäkäyvät. Myös siihen on selitys. Töissä käyville ei voi antaa, heiltä voi vain ottaa. Ei sellainen ryhmä kiinnosta poliitikkoja. Eihän politiikkaa tehdä siksi, että maassa olisi töitä. Politiikkaa tehdään siksi, että poliitikot voivat jakaa ihmisten säästämiä rahoja piironkien laatikoista.

Kalle Isokallio

Kalle Isokallio on kirjailija ja entinen yritysjohtaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu