Veronimijät

Kansanedustajat yrittävät luoda mielikuvaa, että he tekisivät äänestäjien ja kansantalouden kannalta positiivisia asioita. Todellisuus on toinen. Eduskunta ei ansaitse euroakaan eikä pysty antamaan kenellekään lisää vapautta. Eduskunta vain ottaa ja jakaa rahaa, kieltää Sinua tekemästä mieleisiäsi asioita ja pakottaa Sinut tekemään epämiellyttäviä asioita.

Koska politiikka on politiikkaa, kansanedustajat pyrkivät koko ajan keräämään käyttöönsä rahaa niiltä, jotka eivät häntä äänestä. Vain äärimmäisessä hädässä, silloin kun tarvitaan rutkasti lisää, puolueet sopivat keskenään, että otetaan rahaa kaikilta äänestäjiltä. Niinpä Sinulta kupataan rahaa eduskunnan käyttöön palkasta, ruokakaupan ostoksista, joka kerran kun sytytät lampun kotonasi tai kun käyt iltasuihkussa. Pelkästään siitä, että kotonasi on talvipakkasilla lämpö plussan puolella, kupataan rahaa. Oikeastaan on vaikea kuvitella mitään, mitä voit tänä päivänä tehdä ilman, että jonkun kansanedustajan käsi kourii samaan aikaan lompakkoasi.

Sinulta rohmuamasi rahat kansanedustajat jakavat ensisijaisesti kannattajilleen suorina tulonsiirtoina, verovähennyksinä tai ilmaisina palveluina. Kun eduskunnassa on kahdeksan puoluetta, se tarkoittaa sitä, että etuisuuksia pitää kohdistaa kahdeksalle eri taholle. Se on puolestaan johtanut siihen, että äänestäjiltä pitää kerätä vuosi vuodelta aina vain enemmän rahaa. Rahojen roiskinta sulle mulle -tyyliin on johtanut myös siihen, että vaikka veroja kerätään ennätysmäärä, rahaa ei riitä kaikkia kansalaisia koskeviin peruspalveluihin kuten päivähoitoon, koulutukseen, terveydenhoitoon eikä vanhusten hoitoon.

Julkinen sektori käyttää tulonsiirtoihin, pienryhmien etuisuuksiin (ja vanhasta muistista osan, tosin pienenevän osan, myös peruspalveluihin) tänä vuonna 17 000 euroa per suomalainen. Kukaan ei ole laskenut, paljonko summasta kuluu peruspalveluihin ja kuinka paljon kasanedustajien uudelleenvalinnan turvaamiseen.

Jotta summa asettuisi raameihinsa, todettakoon että vasta 60 000 euron vuosituloista joutuu maksamaan yhteenlaskettuna valtion- ja kunnallisveroa 17 000 euroa. Kun hyvätuloisia on Suomessa melko niukalti, on selvää, että jos tuhlaaminen jatkuu entisellään, verotusta on tulevaisuudessa kiristettävä pieni- ja keskituloisten osalta. Tuhlaileva eduskunta ei ole pieni- ja keskituloisten asialla. Päinvastoin, heitä he rankaisevat.

Kansanedustajien kaksinaamaisuus, puheiden ja tekojen ristiriita korostuu, kun muistetaan, että eduskunta lisää koko ajan kuntien velvollisuuksia. Valtiovarainministeri Katainen kerskuu sillä, ettei valtion tuloverotusta kiristetä. Sen sanottuaan hän puksuttaa junalla Siilinjärvelle ja kannattaa siellä kunnanvaltuustossa veroäyrin korottamista. Ei ihan vilpitöntä?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu