Työtaisteluista ja niiden syistä
5.11.2023
Sak siis protestoi ensimmäisen sairaspäivän palkattomuutta ja ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen porrastamista vastaan. Agendalla on ollut myös irtisanomisen helpottaminen niin että sen voisi tehdä asiallisesta syystä. Miten on ensimmäisen sairaspäivän lääkärintodistuksen kanssa, siitä voisi luopua tai jos työntekijä irtisanoutuu asiallisesta syystä onko karenssia työttömyysturvassa?
Ek on huolissaan vientivetoisen palkkamaltin toteutumisesta. Viennin arvo määrittää mahdollisen tuonnin määrän.
Suomessa on liian korkea hintataso ja se johtuu ns. peruskorosta joka johtuu liiasta velasta ja rahan määrästä. Ns. peruskorko on 3-5 % joka nostaa hintatasoa, jossain muualla se voi olla -3-5 % joten takamatka voi olla 6-10 %. Kenelle korko maksetaan? Pahoin pelkään että sen saajana on ns. työnantajat ja omistajat (Suurpääoma).
Suomessa on noin 30 % laillisista asukkaista työvoiman piirissä joista ehkä 75% on työssä ja tästä joukosta suurin osa taitaa tehdä rahoitus- ja hallintotyötä. Suomen bkt on lukema jo noin 270 mrd eur josta vienninosuus ehkä noin 70 mrd eur vuodessa näin ollen tuonnin pitäisi olla myös noin 70 mrd eur.
Suomessa on kaksi ryhmää jotka ovat taakka taloudelle ns. omistajat jotka elävät koroilla ja osingoilla ja tuilla eläjät, nykyään on myös mahdollista elää kummilakin. On vaikea sanoa onko kotimarkkinatuotanto ja kulutus yhteensä 200 mrd eur vai onko siinä ilmaa näyttävyyden takia Eu:hun nähden, tuotantomäärissä bkt:tä ei taideta enää tilastoida vaan vain rahan arvossa.
Minusta Suomen talous sitoo liikaa rahaa euroalueen keskiarvoon nähden. Suomen talouden tulisi pyöriä noin 20 000,00 eurolla asukasta kohden velatonta rahaa (valtionkassa Suomen Pankissa ) josta voisin tehdä yliyön talletuksista noin 50% luottolaajennukset. Tällöin Suomen talous olisi keskimääräistä tehokkaampi euroalueella, kotimarkkina tuotteiden suhteellinen kulutus tuontiin nähden todennäköisesti suurempi ja näin velkaantuminen pienempi tai olematon, tuloerot pienemmät ja työllisyys suurempi. Elämä olisi rehellisempää.
Historiasta pitäisi oppia ei toistaa sitä.
SAK johtajien pallit ja palkat vaarassa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kommentista Pertti,
Kysymys on minusta laajempi, olemme kaikin puolin uudessa tilanteessa, Suomen teollisuuden tärkeä toimiala paperiteollisuus on käsittääkseni vähentynyt tuotannon osalta Suomessa huomattavasti, tämän pääomavaltaisen toimialan merkitys Suomen taloudelle on ollut merkittävä tähän asti. Suomessa ei ole omaa valuuttaa eikä aina ymmärretä että rahataloudessa tulee ottaa huomioon koko euroalue, eikä vain Suomi. Suomen hintataso on korkea ja talouden rakenne on kehittymässä enemmän työvoimavaltaista palveluyhteiskuntaa kohti jossa turismin ja ns. kotimaanviennin tulisi olla merkittävämmässä asemassa.
Pienemmät yritykset ja toimijat ovat tärkeämpiä, edelleen metsästä tulevat tuotteen mutta pienemmässä mittakaavassa esim. marjoista ja sienistä sekä riistasta jalostetut tuotteet unohtamatta koriste-esineitä joidenka pitäisi olla heterogeenisia ja pientuotantoa esim. torikaupan mittakaavassa, jossa sitten hyvälle tuotteelle kasvavan kysynnän myötä saadaan hyvä hinta.
Tori kulttuuria pitäisi elvyttää paikkakunta kohtaisesti, torilla olisi myynnissä laadukkaita paikkakunnan lähituotteita joista osasta voisi kasvaa jopa vientituotteita muille paikkakunnille ja jopa ulkomaille. Oleellista on että investoinnit eivät ole kohtuuttoman suuria ja näin riskit pysyvät hallinnassa.
Maailma on siis siirtymässä uuteen aikaan, moninapaiseen maailmaan jossa pitäisi olla tilaa erilaisille kulttuureille, kilpailun ja vallan tavoittelun sijaan pitäisi pyrkiä tekemään työtä hyvällä maapallon ja elämän hyväksi
Ilmoita asiaton viesti
Kirjoitat hyvin ja ihanteellisesti, mutta leipä suomalaisten pöytään tulee lisäarvollisesta viennistä, kuten jo vuosisatoja vrt. Oravan nahat ja terva.
Nyt SAK tekee parhaansa tuhotakseen toimeentulomme.
Turismi ja marjat eivät riitä.Tapasin juuri muutaman saksalaisen jotka ihmttelivät kuinka Suomella on varaa myydä raakapuuta Saksaan, jossa siitä tehdään tuotteita ja hankitaan työtä saksalaisille. SAK toimien vuoksi Suomessa tehtynä tuotteet olisivat liian kalliita.
Ilmoita asiaton viesti
Pertti hyvä,
Suomen BKT on tilastojen mukaan noin 260 mrd eur josta vienti on noin 70 mrd eur ja sitä vastaava tuonti ehkä 75 mrd eur. Viennillä pitäisi maksaa tuonti, ja sama määrä arvoa mitä Suomessa kulutetaan, pitäisi tehdä myös Suomessa. Tuonnin ollessa suurempaa kuin viennin, Suomi velkaantuu.
Hintataso on liian korkea koska Suomessa arvostetaan rahaa enemmän kuin tekemistä ja rahaa otetaan liikaa tekemisestä. Suomen talous sitoo asukasta kohden enemmän rahaa euroalueella kuin euroalueen keskiarvo ja näin hintataso on myös keskitasoa korkeampi.
Jollakin pitää korvata häviävää tuotantoa joskin valmiissa maassa on oleellista kaluston ja infran kunnossapito ja jokapäiväisen ruuan tekeminen, talouden kasvua ei tarvita vaan kohtuullisen riittävän toimeentulon tekeminen ja velan maksaminen. Riittävästi on riittävästi.
Ilmoita asiaton viesti
-Maa,työ ja pääoma ovat perusta kansakunnan vauraudulle- Adam Smith.
Maata meillä on, pääomia saatavissa jopa EKP:sta, se joka puuttuu on TYÖ.
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä, mutta jos toisaalta otetaan myös Keynesin ajattelua mukaan tehokkuudesta ja vapaa ajan lisääntymisestä niin voi olla myös tilanne se että jos tarpeet ovat rajalliset ja ne tyydytetään tehokkaasti, silloin ei ole tarpeellista työtä tarjolla. Siis rajalliset tarpeet ovat ehkä tyydytetty suurelta osalta ja he eivät koe tarjottua työtä tarpeelliseksi, koska heidän tarpeensa on tyydytetty eivätkä he halua lisää. Ostamalla kotimaisia tuotteita tukee Suomen taloutta vähentämällä velkaantumista, samalla työtarjonta motivoivissa tehtävissä voi lisääntyä.
Ilmoita asiaton viesti
Lähitulevaisuudessa on liikaa ”paperinpyörittäjiä” kiitos AI.
Mistä löytää ajankulua sadoille tuhansille ja kuitenkin pitää maan vientiteollisuus kilpailukykyisenä ?
Ilmoita asiaton viesti