Sandarmoh.
En ole matkustellut Venäjällä; muualla aikanaan paljonkin.
Eräs historiallinen paikka Venäjällä, siis Venäjän Karjalassa; Sandarmoh, Stalinin murhien yksi todella merkityksellinen paikka, hautausmaa, jonne on haudattu jopa tuhansia suomalaisia, siirtolaisia, jotka pakenivat Suomesta Venäjälle paremman elämän toiveissa.
Tälläkin alustalla on jopa artikkeleita, avauksia esiintynyt aiemminkin mutta nyt ajattelin avata asiaa uudelleen.
Neuvosto-Karjalan alue, Muurmannin radan läheisyydessä.
Jatkodan aikana sai nimen suomalaisittain Karhumäki; tosin ei koskaan ole ollut Suomen aluetta, jatkosodankin aikana vain miehitetty alue, jonne suomalaiset ulottivat sotatoimensa 40-luvulla.
Sandarmohin hautausmaa sijaitsee n 19 km Karhjumäestä ja oli varsin pitkään niin suomalaislta kuin venäläisiltä tuntematon historiansa puolesta.
90-luvulla hieman saimme tietoa suomalaisista teloitetuista mutta nykyisin taas varsin heikosti.
Siellä lepäävistä suomalaisista on kirjoiteltu, tälläkin alustalla jonkin verran ja heidät pääsääntöisesti asemoitu kommunisteiksi (vastaaviksi) ja kuitenkin heissä oli paljonkin menijöitä, jotka pakenivat 20-luvun vainoja ja usein Venäjälle.
Venäläinen Memorial-yhdistys on melkoisen ansiokkaasti tutkiskellut Sandarmohin historiaa vaan nykyään sen toiminta Venäjällä on lähes tukahdetettu.
Ko yhdistyksen aineistoista on meille suomalaisillekkin sevinnyt paljonkin suomalaisten kohtaloista. Sandarmohin tapaisia hautapaikkoja on Venäjällä lukuisiakin vaan tietoja vähän.
Ehkä sitten joskus enemmänkin tietoja saamme, varsinkin suomalaisten kohtaloista.
Omassa blogissani linkkasin aihetta käsittelevään They Talk videoon, joka kannattaa sieltä kaivaa ja katsoa.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/tapani-lahnakoski/venaja-syyttaa-suomea-kansanmurhasta/
Ilmoita asiaton viesti
Minulla on vain tuo Pirkan plogit ja tämä alusta ainoita käyttämiäni. Pirkan blogillekin kovin harvoin kommentoin; tämä alusta riittänee minulle.
Ilmoita asiaton viesti
Suosittelinkin vain katsomaan sen They Talk videon, mikä löytyy blogistani.
Ilmoita asiaton viesti
Maailmansotien välillä Neuvostoliitossa Stalin ’puhdisti’ tavalla tai toisella lähes 30000 suomalaistaustaista. Kirjassaan ’Punaupseerien nousu ja tuho’ Salomaa mainitsee, että Petroskoin yliopiston dosentti Irina Takalan mukaan teloitettujakin olisi ollut 11 346. Suomalaisia Pietarin sotakoulusta valmistuneita punaupseereita teloitettiin lähes sama määrä, mitä Suomen kadettikoulusta samalla ajanjaksolla valmistui.
Ilmoita asiaton viesti
Onko missään muuta kuin valistunutta arvausta siitä lukumäärästä, paljonko suomalaisia lähti Venäjälle?
Kaikkia ei suinkaan teloitettu, koska selvää suomea puhuvia sotilaita oli puna-armeijassa vielä 40-luvulla.
Ilmoita asiaton viesti
On käsittääkseni tutkittu jollakin tapaa, mutta luotettavaa tietoa voi olla vaikea saada. Neuvosto-Venäjälle kun lähti ensinnäkin punapakolaiset 1918 ja levottomina aikoina heitäkin vain ”hävisi” jonnekin. Sitten 20-luvulla väkeä loikkasi jonkin verran ja uusi isompi aalto tietääkseni vasta laman pakatessa päälle ja tähän vielä ehkä jopa 6000 amerikansuomalaista.
Kaikkia ei tietenkään lahdattu ja jotkut nousivat puna-armeijassa ainakin everstiluutnantin tai jopa everstin arvoon. Sitten pitää muistaa, että eivät kaikki Suomea puhuvat neukkusotilaat olleet suinkaan tuonne rauhan aikana loikanneita. Inkeriläiset ja karjalaiset olivat usein hyvinkin suomen taitoisia puhumattakaan Pietarin suomalaisista. Ja tietenkin vielä oli yksittäisiä sota-ajan yliloikkareira.
Ilmoita asiaton viesti
Noita Neuvosto-Karjalaan Yhdysvalloista palanneita amerikansuomalaisia tutkittiin Turussa 1990-luvun alussa, kun yleisen historian laitoksella oli jo 1960-luvulla alkanut Suomen Pohjois-Amerikan siirtolaisuutta laajasti tutkinut projekti. Sen perua kaupungissa on myös Siirtolaisuusinstituutti.
Ilmoita asiaton viesti
”pakenivat 20-luvun vainoja ja usein Venäjälle.”
Siis käytännössä kaikki Venäjälle loikanneet olivat olivat äärivasemmiston kannattajia ja se on ihan itsestä kiinni, haluaako heitä kutsua kommunisteiksi vai ei, koska SKP oli koko sotien välisen ajan kielletty ja aina syksyyn 1944 saakka. Mitään pakkoa ei sinänsä ollut lähteä pakoon, mikäli vain hyväksyi laillisen yhteiskuntajärjestyksen eikä ollut mukana kumoustoiminnassa. Ja ilman muuta moni loikkasi, koska kuvitteli elintason ja työmahdollisuudet rajan takana hyviksi 30-luvun laman iskiessä.
EK seurasi, pidätti ja kuulusteli isoa joukkoa äärivasemmiston toimijoita. Vainoa se ei ollut, koska äärivasemmiston kova ydin syyllistyi maanpetokselliseen toimintaan ja työmaaterroriin ja näistä tuli tuomioita, jotka kestävät kriittisen tarkastelun. Kuulustelumenetelmät olivat monesti väkivaltaisia ja siten ilman muuta nykypäivästä katsottuna ihmisoikeusloukkauksia. Ja se oikea kommunistivaino oli vasta 1930-1931 lapuanliiikkeen muiluttaessa muitakin kuin kommunisteja.
Itse asun talossa, jonka vanhimman osan rakentaja, vakaumuksellinen kommunisti, loikkasi nuorena miehenä 30-luvun alussa Neuvostoliittoon. Elämä siellä ei ollut sitä, miksi kommunistinen propaganda oli sen kuvaillut ja kaveri onnistui loikkaamaan takaisin. Kuulemani mukaan aatteen paloa ei karu tutustuminen työläisten paratiisiin vähentänyt eli kerran kommunisti, aina kommunisti.
Ilmoita asiaton viesti
No, mielipidehän toki tämäkin; mielipiteitä meillä kaikilla ilmeisestikkin on.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, minä en kommentissani kertonut mielipiteitä. Sille mitä kirjoitin, löytyy kyllä tueksi pätevät lähteet. Vain tuo tarina kotini entisen omistajan seikkailuista perustuu kuulemani.
Ilmoita asiaton viesti
Noita Sandarmohen kohtaloita mieluiten lähestyisin suomalaiskohtaloina, en niinkään puoluepoliittisina linjauksina.
Ne olivat traagisia ihmiskohtaloita ja heidän puoluepoliittiset kantansa lähes täysin sivuseikka kun kokonaisuudessaan historia kyllä asettelee heidät varsin kohtalokkaisiin elämänvaiheisiin.
20-30-luvuilla ihmisiä lähti todellakin hakemaan parempia elämänmahdollisuuksia niin Venäjälle kuin USA:nkin kamaralle.
Esimerkiksi kommunistinen aatesuuntaus Alaskan suomalaisten parissa ei suinkaan ollut mitenkään tuntematon ilmiö. Kaikkialla maailmassahan sitä on ilmennyt ja ilmenee.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä, kohtalot olivat surkeat, mutta tosiasia on se, että höynäytetyiksi tulivat nimenomaan laitavasemmiston kannattajat. Hyväuskoisuudesta kertoo se, että moni ei uskonut takaisinpäässeiden tai jopa neukkuhallinon itsensä palauttaneiden kertomuksia siitä, että työläisten paratiisi on ihan muualla. Nämä palaajat luokiteltiin usein petturiksi tai EK:n kätyreiksi.
Neukkulaan loikkaaminen väheni minimiin vasta 30-luvun lopulla talouden parantuessa ja kun tuli tietoa Stalinin vainoista. Tosin osa taisi uskoa vainotkin porvarien propagandaksi tai sitten uskottiin, että vangitut ja surmatut olivat pettureita ja kohtalonsa ansainneet.
Ilmoita asiaton viesti
Neuvostoliittolais-venäläisestä näkökulmasta katsottuna Suomen punaisten kohdalla syntyi ongelmia.
Miksi? He varomattomuuttaan/hyväuskoisuuttaan vyöryttivät 1920 -luvun kuluessa Aunuksen Karjalan poliittiset/itsehallintoon/lehdistöön liittyviä avaintehtäviä. Ja kait unelmoivat hyvin vapaasta Punaisesta Karjalasta. Siis aktiivisimmat heistä.
– se kävi kuolemaksi. Heille ja muille. Ja yleensä rajaseudulla asuminen lisäsi vähemmistöjen epäluotettavuutta Neuvostoliiton silmissä.
Miksi varomattomuuttaan? Siellä oli iso joukko asekuntoisia ja ennen kaikkea sotimisen tottumuksen omaavia suomalaisia. He eivät ymmärtäneet, että liika näkyvyys ei ole koskaan hyväkvi vähemmistöille.
– Vakaissa ja turvallisissa rauhan oloissa se voi sitä olla, mutta Aunuksen suunta oli ollut poliittisesti tuulinen. Ja suomalaiset tekivät sinne sekä Pietariniin terrori-iskuja.
– Yrittävät muun muassa 1920 -luvulla tuhota Pietarin vesihuollon. Räjäytyksiä piti tuleman kuudessa paikassa, yhdessä jotakin köhinää saatiin aikaan. Muuten ammattitaito riitti vain epäonnistumiseen tuossa yrityksessä.
*** ***
Stalinin ja muun ylimmän johdon näkökulmasta raja-alueen vakautus vaati toimenpiteitä. Otto-Wille vain tasapainotteli eikä todellakaan yrittänyt auttaa heimoveljiään.
Sellainen se maailma on. Pakolaisen ei, keskimäärin, kannata liiaksi osallistua tulomaansa hallintoon. Paremmin on pärjännyt henkiinjäännin näkökulmasta, jos on välttänyt osallistumista paikallistason järjestettyihin aktiviteetteihin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuota noin, jos en nyt ihan väärässä ole, niin heimosodat sun muu hässäköinti 1918-1922 ei juurikaan vaikuttanut suomalaistaustaisten vainoon. No, oli noinakin vuosina varmasti epäluottamusta ja väkivaltaa, mutta enenevästi 20-luvun jälkipuoliskolla ja silloin raja oli rauhoittunut. Paikoitellen suomalaistaustaiset olivat jopa enemmistönä, ainakin kolhoositasolla, vaikeaa olisi ollut jäädä syrjään niistä avaintehtävistä.
Ilmoita asiaton viesti
Ette ole väärässä aikataulujen suhteen. Rajan ylitse tulleet/lähetetyt suomalaisterroristit lopettivat, muistaakseni, työnsä 1920 -luvun puolivälissä.
Mutta.. ilmeisesti bolshevikki -hallinnon epäluulo oli virinnyt. Ja kun valtaa oli vakautettava niin epäluulo oli valmiina a) Suomea kohtaan ja b) Suomen punaloikkareita kohtaan.
– lisäksi he palvelivat kohtalollaan luoden yleistä pelkoa hallintoa kohtaan.
Ilmoita asiaton viesti
Eipä kai Stalin ihan väärässä ollut pelätessään, että Gylling halusi rakentaa Moskovasta riippumattoman sosialistisen Suomen, vaikka sitten Karjalaan.
Ilmoita asiaton viesti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Edvard_Gylling
Olipas todella hieno kommentti J-P Vuorelalta. Sain viimeinkin lisää tietoa tuosta 30-luvusta ja nyt Gyllingin tiimoilta ja toiselta puolen rajaa Neuvosto-Karjalasta ja sen vaiheista. Nyt alkoivat puntit Suomi – Neuvosto-Karjala osasta viimeinkin asemoitua sekä – että osioihin.
Aina sitä vanhakin oppii uutta, kunhan jaksaa yrittää.
Nämäkin tiedot olivat ihmeen hyvin saatavilla kunhan vain vinkin sai, paljon opin.
Ilmoita asiaton viesti