Lapsiperheiden tuet

Maassa on meneillään sekava keskustelu varhaiskasvatuksesta, kotihoidosta ja lapsiperheiden asemasta. Vaalien lähestyessä eri puolueet ja etujärjestöt heittelevät omia ehdotuksiaan. Pääosin tietysti halutaan tavalla tai toisella parantaa nykyisiä etuisuuksia. Keskusta haluaa verohelpotuksia lapsiperheille, kokoomus ja demarit maksutonta varhaiskasvatusta, perussuomalaiset ainakin kotihoidontuen säilyttämistä. Monet haluavat kiintiöidä perhevapaat jotenkin. Perustelut ja tavoitteet ovat iloista sekamelskaa. Tavoitteiksi on kuultu ainakin:

 

  1. lapsiperheiden tukeminen, 2) varhaiskasvatuksen hyödyt lapselle, 3) työn tarjonnan lisääminen, 4) naisten urien tukeminen ja 5) julkistalouden kestävyyden tukeminen.

 

Ydinriita tuntuu olevan, että jakaannutaan päiväkotiväkeen ja kotihoitoväkeen. Joko korostaen oman vaihtoehdon hyötyjä tai toisen haittoja. Lapsiperheet kuitenkin ovat kovin erilaisia ja erilaisissa tilanteissa. Keskiarvotilastoilla perustellut ratkaisut voivat olla yksittäisiin alaryhmiin (jotka määrältään voivat olla merkittäviä) huonoja. Nyt tarkastelen muita näkökohtia kuin kohtaa 2.

 

Päivähoito on hyvin kallista ja kotihoito halpaa, kun arvioidaan välitöntä budjettikustannusta. Jos vanhemmat (yleensä äidit) ovat kuitenkin työelämästä pois, verotuloja jää syntymättä, mikä tasaa pinkkaa. Tulot kuitenkin saavat olla melkoiset, että välittömästi syntyvillä veroilla katettaisiin välittömät menot. Jos kotona hoitaminen tosiasiallisesti johtaa oleelliseen tulotason putoamiseen pitkällä aikavälillä, menetykset kasautuvat pitkään. Tätä torjuttaessa päivähoidon tavoite on saada äiti töihin, ei lasta päiväkotiin. Silloin esimerkiksi toimenpide, jonka johdosta 4 vuotta vanha lapsi menee hoitoon, kun äiti hoitaa yhden vuoden ikäistä lasta kotona, on hyödytön. Äiti on poissa työelämästä, vaikka yksi lapsi olisikin päiväkodissa. Silloin vain yhteiskunnalle tulee lapsen hoitamisesta kuluja. Kun äiti hoitaa kahta lasta kotona ollen pois työelämästä, tilanne tuo yhden menetetyn äidin työn ja kaksi säästettyä päivähoitokulua. Jos kokona hoidetaan kolmea lasta, vielä parempi.

 

Luultavasti äidin työelämästä poissalon ns. työurahaitta kasvaa kuitenkin jonkinlaisella kulmakertoimella. Kun poissaolojakso on kaksinkertainen, haitta tulevalle työtulosummalle voi olla enemmän kuin kaksinkertainen. Kulmakertoimen jyrkkyys ja kotona olemisen haitat riippuvat silti monesta muustakin asiasta. Lisäksi vielä äitien työmarkkinakäytökseen vaikuttavat politiikkatoimenpiteet ohjaavat eri tavoin eri äitien käyttäytymistä. Asiaa voidaan havainnollistaa tekemällä hyvin karkea jako eri ryhmiin.

 

  1. Uraäiti. Tällä ymmärrän tässä yhteydessä naisia, joilla on tähtäin erityisen korkeaa osaamista vaativiin ja korkean tulotason tehtäviin. Siis erilaiset yksityisen sektorin johtaja- ja erityisasiantuntijatehtävät. Ryhmän erityispiirre on, että poissaolojaksojen pitäisi olla lyhyitä ja työtä pitää tehdä paljon.
  2. Virkamiesäiti. Tämä on hyvin suuri ryhmä, joka kattaa esim. opettajat ja sairaanhoitajat. Ryhmän erityispiirre on, että työ on vakaa ja ennustettava. Ryhmälle on erityisen helppoa maksimoida kaikki edut päällekkäin.
  3. Toimihenkilöäiti. Tämä ryhmä on yksityisen sektorin vastine virkamiesäidille. Tässä yhteydessä keskeinen ero on, että työpaikan turvallisuus ei ole yhtä varma ja on suurempi paine huomioida myös työnantajan tarpeita.
  4. Yrittäjäperheet. Tietysti yrittäjänaisille äitiys on kaikkein hankalinta. Jos äitiysloman aikana asiakkaat katoavat, niin ne eivät välttämättä palaa vapaan päätyttyä. Tätä asiaa ei lakeja säätämällä voi korjata. Yrittäjä-äidille olennaista on, että poissaolojakso on lyhyt. Kun yrittäjistä suurempi osa on miehiä, iso ryhmä ovat yrittäjien puolisot. Tämän ryhmän erityispiirre on se, että yrittäjämiehen on vaikeampi pitää kaikenlaisia vapaita kuin palkansaajamiehen syistä, joita lailla ei voi korjata.
  5. Lestadiolaisäiti. Tämä kattaa myös muut perheet, joilla on vaikkapa 7 suhteellisen nuorta lasta. Ryhmään voi kuulua merkittävästi esim. maahanmuuttajia. Tällaisessa tilanteessa käytännössä kotiäitiys voi olla väistämätön vaihtoehto. Ei mikään työnantaja esimerkiksi voi kestää sellaista määrää lyhytaikaisia lastenhoitosairauspoissaoloja, mitä tästä johtuisi. Tällaisessa tilanteessa myös päivähoitokulusäästöt varmaan ylittävät elinaikaisen työtulon haitat. Toki voi olla tarpeen ottaa huomioon myös muita tekijöitä, kuten kotouttamisnäkökohdat.
  6. Ison työmarkkinahaasteen äidit. Tällaisia ovat sellaiset äidit, joilla ei ole mitään työtä, mihin palata. Ryhmä on iso ja erilaisista henkilöistä koostuva. Ryhmän erityispiirre on korostettu riski siitä, että vapaaehtoinen kotiäitiys pitkittyy vaihtoehdottomaksi kotiäitiydeksi.
  7. Eroperheet. Näihin voivat kuulua joko yksinhuoltajat tai yhä moninaisemmat yhteishuoltokuviot.

 

Lista ei ole tyhjentävä. Jako on myös karkea ja sama äiti voi olla monessa kategoriassa (esim. lestadiolaisäidin puoliso voi helposti olla yrittäjä). Hyvin usein äiti voi myös olla sekä ryhmän 6 että 7 jäsen.

 

Työn tarjonnan lisääminen on perusteltu tavoite. Se, millaista keinoa halutaan käyttää, pitäisi arvioida sen mukaan, millaisiin äiteihin halutaan saada käyttäytymisvaikutuksia. Jotkut esittävät maksutonta varhaiskasvatusta. Kokoomus on esittänyt, että se kohdistuisi alkuun 5-vuotiaille. Rajaa voitaisiin myöhemmin laskea. Tässä kohdennuksessa on kovin vaikeaa kuvitella työn tarjonnan kasvavan. Onko meillä paljon sellaisia äitejä, jotka ovat vapaaehtoisesti työmarkkinoiden ulkopuolella hoitamassa vain viisi vuotta vanhaa lasta? Epäilen. Luultavasti kokoomuksen esitys toisi lisäystä työn tarjontaan kovin vähän. Toinen asia on, toisiko uudistus jotain kasvatushyötyjä. Jos tavoite kuitenkin on tämä, sitä pitää perustella lisäkuluna kasvatukseen, ei työn tarjonnan lisäyksenä. Se lisäisi veronmaksajan taakkaa paitsi puuttuvina palvelumaksuina myös luultavasti jonkin verran kasvavana palvelukäyttönä, kun pienempää lasta kotona hoitavat vanhemmat veisivät isompia lapsia hoitoon, jatkaen silti itse työmarkkinoiden ulkopuolista eloa. 

 

Ilmainen päivähoito viisi vuotiaille toki olisi tulonsiirto lapsiperheille. Pienituloisille päivähoito jo nyt on halpaa tai ilmaista. Sen sijaan hyväosaisille, jotka nyt maksavat maksuja, jäisi tietysti enemmän varoja. Sinänsä kalleimman maksuluokan raja on melko matala. Hyvä peruslähtökohta on, että kalliissa julkisissa palveluissa on joku omavastuuosa. Tämä koskee myös päivähoitoa. Korkeat rajaveroasteet ovat Suomessa haaste, kun korkea osaaminen on entistä liikkuvaisempaa. Hyvätuloisten osalta on parempi keventää verotusta ja laittaa heidät maksamaan entiseen tapaan palveluistaan edes jotain. Toki maksuluokkien rajojen kanssa kannattaa olla tarkka juuri kannustinloukkujen kannalta. Ilmainen tai nykyistä halvempi päivähoito pitäisi nähdä nimenomaan kannustinloukkukysymyksenä. Muutoin maksullisuus on aivan oikein. Jos alennuksia maksuihin tehdään, ne pitäisi ilman muuta tehdä nimenomaan ryhmän 6. näkökulmasta. Silloin oleellista on maksujen hinta juuri siinä vaiheessa, kun kotihoito ja päivähoito aidosti kilpailevat. Käytännössä siis välillä vanhempainrahan päättymisiästä kotihoidontuen päättymisikään.

 

Keskusta esitti, että lapsiperheille pitäisi rakentaa kannustusmielessä isompi työtulovähennys. Verotusta ei pitäisi sotkea järjestelmään, jossa päivähoitomaksuissa on jo tulot huomioon ottava maksuosuus. Päällekkäisiä järjestelmiä pitäisi välttää. Jos rahaa on, se pitäisi kohdentaa maksujen alentamiseen. Veronkevennykset pitäisi tehdä asteikkoihin tai työtulovähennykseen kaikille. Lisäksi kohdennetut vähennykset aiheuttavat kaikenlaista riesaa ryhmässä 7.

 

Maksujen osalta on kuitenkin hyvä muistaa, että esimerkiksi jaottelun ryhmille 1-3 valinnassa hoitomuotojen välillä on hyvin tärkeää paitsi päiväkodin hinta myös sen laatu. Jos päiväkoti on ilmainen, mutta hoitajamitoitusta sun muuta vaiheittain karsitaan, voi ilmainen päivähoito käytännössä johtaa työn tarjonnan vähenemiseen. Juhlapuheissa tietysti voidaan satsata ties mihin. Jos kuitenkin valtionosuuksia leikataan jollain prosentilla ja asiakasmaksuja ei ole, niin jostain on palvelut maksavien kuntien tai maakuntien jatkossakin leikattava.

 

Kiintiöidäänkö yhä enemmän vapaita isille? Ajatus voi kuulostaa hyvältä niille, jotka elävät kahden palkansaajan ydinperheessä. Kaikki eivät elä. Ryhmät 4, 5 ja 7 aiheuttavat monenlaisia ongelmia. Yrittäjät maksavat, vaikka eivät oikeasti voi käyttää. Ryhmässä 5 kuitenkin käytännössä äiti on kotona. Ryhmässä 7 kaikki muuttuu hankalaksi. Isän pakko-osuuksien kasvatus pitäisi torjua. Sitä vastoin SAK:n esittämiä avauksia esimerkiksi isovanhempien hyödyntämisessä tulisi harkita. Niillä voitaisiin siirtää äiti nopeasti työelämään matalin kustannuksin ja saada senioreille mielekkäitä tehtäviä ja vaivanpalkkaa.

 

Viimeisenä kysymyksenä on esillä kotihoidontuen leikkaus. Siinähän olisi se hyvä puoli, että työn tarjontaa kasvatettaisiin vähentämällä jotain entistä eikä lisäämällä jotain uutta. Erityisesti tämä koskee tilanteita, joissa kotona oleva äiti hoitaa vain yhtä yli 2 vuotta vanhaa lasta. Samoten tietysti ryhmän 2 ja 3 mahdollisuuksia maksimoida kaikki tuet voi olla perusteltua hillitä. Esim. ryhmän 1 kannalta pidän kotihoidontuen maksimikestoa jokseenkin yhdentekevänä. Minä olisin taipuvainen leikkaamaan nykyetuja, mutta miten?  

 

En ole vakuuttunut siitä, että vanhempainrahan päättymishetki on välttämättä oikea hetki viedä lapsi päiväkotiin. Käsittääkseni esim. ainakin osa lääkäreistä on vähän epävarmoja siitä, kuinka valmis lapsen immuunijärjestelmä siinä iässä on. Mahtaneeko vanhempainpäivärahan päättymishetki perustua erityiseen tieteelliseen tietoon? Kotihoidontuki on suhteellisen pieni kulu, joten se voitaisiin säilyttää kaikille ainakin 1,5 vuoden ikään saakka. Tämä ikä tai ehkä mieluummin ainakin alkuun 2 vuotta voitaisiin laittaa rajaksi, johon saakka kotihoidontukea saa vain ilmoituksen perusteella ilman kummempaa syytä. Tämän rajan jälkeen voitaisiin antaa kotihoidontuki, jos tapauskohtaiset olosuhteet huomioon ottaen se on perustellumpaa kuin karhata äitiä työnhakuun. Näitä tilanteita voisivat olla ainakin seuraavat:

 

  1. Uusi lapsi tulossa. Jos äiti on edellisen lapsen kotihoitojakson päättyessä raskaana ja jää joka tapauksessa aivan kohta äitiysvapaalle, olisi kohtuutonta karhata äiti töihin hetkeksi. Työnantajalle lyhyestä pätkästä ei olisi mitään hyötyä. Samoten hyvin lyhyt päiväkotijakso olisi hankala kaikille.
  2. Monilapsikuvio. Jos lapsia on riittävän monta hoidettavana ja äiti sitä haluaa, voi olla kaikkien kannalta järkevää hoitaa lapsia kotona. Esim. ryhmässä 5 kuitenkin käytännössä olisi usein mahdotonta sovittaa työ ja perhe yhteen. Kenelle työnantajalle olisi reilua maksaa palkat satunnaisista sairasteluista kahdeksalta lapselta?
  3. Lapsen sairaus tai vamma. Voi olla tilanteita, joissa lapsella on erityisiä tarpeita. Silloin voi olla kaikkien etu, että vanhempi lasta hoitaa.
  4. Muu näihin verrattava syy. Lista ei tietenkään ole tyhjentävä. Tuossa on vain se, mitä lonkalta mieleen tuli. Yhteiskunnan lähtökohta olisi, että tietyn rajan jälkeen kannustetaan töihin. Rajan jälkeen olisi sen, joka katsoo hänen olosuhteidensa välttämättä vaativan kotona olemista, vastuulla selvittää tämän asian olevan myös yhteiskunnan etu. Sitten saisi pidemmän jakson.

 

Kun tällaisella tilanteella ei puututtaisi esimerkiksi keskustalle aivan loogisista syistä tärkeän ryhmän 5 kotihoidontukeen, sen tarkastelulle olisi paljon paremmat mahdollisuudet myös poliittisesti. Menettelyllä saavutettaisiin todennäköisesti niitä työn tarjontaan liittyviä hyötyjä, joita Ruotsi on saanut. Samalla huomioitaisiin kuitenkin perheiden yksilölliset olot tavalla, jolla Soinikin voisi sanoa valtion pitäneen sosialismin poissa perheistä.

 

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu