Pro-Gaza huokuu juutalaisvihaa

Keskustelu Gazan kriisistä käy kuumana ja ensimmäistä kertaa kriisi tulee näkymään myös katukuvassa, kun Palestiinalaisten siirtokuntayhdistyksen, ICAHD:n ja Vasemmistonuorten mielenosoitus lähti liikkeelle 16:30 tänä päivänä.

Tapahtuman fb-sivulla keskustelu on äärimmäisen tunteikasta ja varsinainen sota syttyi  Harri Saastamoisen aloituksessa, jossa hän esitti Palestiinan nykyisen rappion syyksi Arafatin hallinta-aikaa eikä Israelin toimia. Keskustelu aiheesta suorastaan räjähti liikkeelle kerryttäen päivässä yli 700 kommenttia ennen kommentointimahdollisuuden poistumista ja julkaisun poistoa. Onneksi sain parhaita kommentteja kuvakaappausten avulla muistiin.

Osallistuin keskusteluun Harrin tukena kritisoiden Hamasin toimia ja pyrkien poistamaan selviä valheita, mitä palestiina-aktivistit levittivät totuutena. Pääosin maahanmuuttajista koostuva vastapuoli oli hyvin aggressiivinen ja syytti meitä molempia useaan otteeseen milloin juutalaisuudesta ja milloin osallisuudesta mossadin piilo-operaatioihin.

Aggressiivinen esiintyminen ja allekirjoittaneen onnistunut provokatiivinen keskustelutyyli sai vastapuolen välillä tekemään kohtalokkaita lipsahduksia, jotka hyvin osoittivat minkälaisen väestösegmentin kanssa vasemmistonuoret ovat tekemisissä. Harria uhattiin sen lisäksi väkivallalla.

Muutaman vasemmistonuoren mukaan Gaza-myönteisen marssin tarkoitus on taistella fasismia vastaan, joka on mielestäni äärimmäisen huvittavaa ottaen huomioon Hamasin militantin luonteen. Hamas on mm. Yhdysvaltojen ja Euroopan Unionin luonnehdinnan mukaan terroristijärjestö, jonka poliittisen toiminnan peruskivenä on rauhanomaisen ratkaisun välttäminen palestiinalaisten ja Israelin välisessä kriisissä. Tai kuten Hamasin peruskirja asian itse muotoilee: 

”There is no solution for the Palestinian question except through Jihad. Initiatives, proposals and international conferences are all a waste of time and vain endeavors.”

Vasemmistonuoret asettuvat siis terrorismin, uskonnollisen fundamentalismin, alaikäisten aivopesun ja rasismin puolelle ihmisoikeuksien nimissä. Uusimmassa konfliktissa (joka alkoi  Hamasin rakettisateen ansiosta) vasemmistolaiset asettuvat siis tukemaan liikehdintää, joka ei tule ikinä suostumaan rauhaan vääräuskoisten kanssa. Vasemmistolaisessa tulkinnassa palestiinalaisten ihmisoikeuksiin kuuluu selvästi terroritoiminta ilman pelkoa vastatoimista.

Palestiina-aktivistit valittivat myös Israelin haluttomuudesta tehdä yhteistyötä arabien kanssa, jolloin pikku mussukoille ei jää muuta mahdollisuutta kuin tarttua Qassam-raketteihinsa. Koska historia on hyvin opettavaista, esitän tiettyjä vuosilukuja mitkä voivat selittää juutalaisten hieman nihkeää suhtautumista paikallisiin arabeihin.

 

1890-1910

   Venäjän pogromien aikana surmattiin arviolta tuhansia juutalaisia, jonka ansiosta kaksi miljoonaa juutalaista joutui pakenemaan Venäjältä muihin maihin. Samoihin aikoihin syntynyt sionismi synnytti ajatuksen vanhaan kotimaahan palaamisesta, joka tehtiin silloisen Turkin sulttaanikunnassa maakauppojen muodossa paikallisten suurtilallisten kanssa. Monet arabiomistajat laskuttivat täysin rappioituneesta autiomaasta arviolta satakertaisia hintoja, ja moni arabiperhe rikastui näissä kaupoissa. Eräs näillä kaupoilla rikastuneista oli Yasser Arafatin suku.

1921

Britti-armeija ei kykene suojelemaan juutalaisia kibbutseja palestiinalaisten toistuvilta hyökkäyksiltä, joka synnyttää tarpeen omille puolustusvoimille. Haganah syntyy.

1922 

Palestiinan alueen siirryttyä briteille, juutalaisille myönnettiin oikeus omaan kansalliseen kotiin alueen brittiläisessä mandaatissa. Toistuvat yhteenotot juutalaisten ja palestiinalaisten välillä sai britit yrittämään tämän kahden ryhmän keskinäisiä neuvotteluita. Palestiinalaisdelegaatio ei suostunut yhteenkään kompromissiratkaisuun, eikä hyväksynyt juutalaisten maanostoa tai siirtolaisuutta, vaikka se oli heille vuonna 1917 brittien toimesta luvattu.

Antiosionistisen delegaation puheenjohtaja Musa Pasha al-Husain oli itse rikastunut myymällä joutomaata juutalaisille kiskurihintaan, kuten moni muukin delegaation jäsen.

1929

Myöhemmin natsien kanssa veljeillyt suurmufti Hajj al-Husein kiihotti palestiinan arabeja pyhään sotaan sionistikulkueen huudettua Jerusalemissa iskulausettaan ”muuri on meidän” lähellä muslimien kalliomoskeijaa. Koko palestiinan läpi käynyt väkivallan aalto aiheutti 133 juutalaisen kuoleman. Al-Huseinia ei tuomittu mistään.

1935

Al- Husein suunnitteli fasistisen Italian kanssa asekauppaa, jonka tarkoituksena oli toimittaa maahan 10 000 kivääriä  ja ilmatorjunta-aseistusta juutalaisten muuttoaaltojen varalle. Kaupasta ei tullu mitään, mutta Husein sai rahallista avustusta 130 000 punnan edestä.

1936-1944

Natsien nousu valtaan Saksassa aiheutti juutalaisten valtavat muuttoaallot, joista osa purkautui brittiläiseen mandaattiin. Arabien väkivaltaisen painostuksen ansiosta juutalaisten oikeutta maanostoon ja siirtolaisuuteen rajoitettiin huomattavasti rajaamalla vastaaotettavien pakolaisten määrä brittihallinnon toimesta 75 000 ihmiseen vuoteen 1944 asti. Kyseistä lakikokoelmaa kutsutaan ”valkoiseksi kirjaksi”.

Valkoisen kirjan (1939) eräs ehdotuksista oli nykyisen Israelin kokoinen palestiinalaisvaltio ilman juutalaisten osaa. Palestiinalaisneuvosto hylkäsi ehdotuksen(!).

1948

Israelin itsenäisyyssota alkaa palestiinalaisten hylätessä YK:n ehdottaman rajasopimuksen ja arabiliiton hyökätessä vasta muodostuneeseen Israeliin. Arabiliiton sihteeri Ayman al-Zawahiri kuvaili tapahtuman näin:

”Sota tulee olemaan tuhoa ja teurastusta, ja siitä puhutaan vielä kuin mongolien verilöylystä tai ristiretkestä!”

Urheasta jihadista tulee kuitenkin nakba, eli epäonnistuminen. 700 000 palestiinalaista pakenee juutalaisten kostoa, osan jäädessä juutalaisten alaisuuteen. Israel oli valmis ottamaan 100 000 palestiinalaista valtionsa alueelle, jos muut arabimaat hyväksyisivät Israelin oikeuden olemassaoloon. Sopua ei syntynyt. Samaan aikaan 800 000 juutalaista karkoitetaan arabimaista vuoteen 1968 mennessä, vaikka heillä ei ole mitään osuutta Israelin valtion syntymiseen.

1956

Egyptiläisten valtapiirissä sijaitseva Gaza toimi Israeliin hyökkäävien palestiinalaisten sissien tukikohtana, samaan aikaan kun Nasser oli luomassa pan-arabialaista valtioliittoa Syyrian kanssa Israelin kukistamiseksi. Israelin hyökkäyksen voimasta Egyptin puolustus Siinailla murtuu ja sadassa tunnissa Israelin armeija on valloittanut tiensä Suezin kanavalle.

1964

PLO perustetaan. Järjestön tavoitteena on juutalaisen valtion tuhoaminen ilman rauhanmukaisia ratkaisuja.

1967

Kuuden päivän sota

Arabiliittouma yrittää nationalistisessa hurmoksessa tuhota juutalaisväestön keskittämällä 550 000 miestä Israelia vastaan. Nasser kerskaili Välimeren pohjukan olevan verenpunainen arabien hyökkäyksen jälkeen.

Kuuden päivän sotaa edeltävinä päivinä arabijohtajat puhuivat ”sorretuista arabeista” sorrettujen palestiinalaisten sijaan. On yleisesti tiedossa, että ”palestiinalainen kansa” keksittiin vasta sen jälkeen, kun arabiliittouman armeija tuhottiin kuudessa vuorokaudessa.

1987 – 1993

Ensimmäinen intifada. Kolarionnettomuudesta alkunsa saanut mellakka paisuu kokonaiseksi kansannousuksi jonka aikana noin 1800 ihmistä kuolee. Näistä 1400 palestiinalaisia.

1993

Saatuaan aikaan vain lukemattoman määrän sotilaallisia epäonnistumisia, PLO suostuu neuvottelurauhaan, ja saa itselleen koko länsirannan hallintaansa. Kiitoksena saamastaan laupeudesta palestiinalaisterrorismin määrä räjähtää kasvuun, jota kestää vuoteen 2003 asti.

2000-2003

Toistuvien pommi-iskujen jälkeen Israel rakentaa palestiinalaisten hallitseman Länsirannan ympärille muurin, joka pienentää pommi-iskujen lukumäärän murto-osaan entisestä. Vuosien 2000-2003 välillä palestiinalainen terrorismi tappaa 293 Israelilaista. Vuosien 2003-2006 välillä enää 64. Poliittinen vasemmisto kauhistui muurin pystyttämisestä, jonka he yhdistivät Apartheidiin.

2006->

Hamasin ja Fatahin sisällissodan jälkeen Gazan kaistale siirtyy Hamasin valtaan. Vuosien 2001 ja 2009 Gazasta ammuttiin Israeliin yli 8600 rakettia. Pelkästään tämän hetkisen kriisin aikana Hamas on ampunut yli 700 rakettia Israeliin.

Ja kaikesta tästä huolimatta juutalaiset ovat valmiita neuvottelemaan rauhasta.

Olisiko palestiinalaisten vihdoin aika tulla vastaan? 

Tuukka Kuru

EP

 

0
Kansojenherra
Sitoutumaton Kemi

"Vastenmielinen juntti niin puheilta kuin pärstäkertoimelta."
- Demi.fi
-----
"Joku hörhö nim. Kukka Ruukku eikun Tuukka Kuru"
- Takku.net
-----
"Pesunkestävä persuhan käsittääkseni olet."
- Harri Kiiskinen
----
"...toivon sinulta ihan jotakin muita kuin penis sojossa ajateltuja juttuja vinosti hymyillen."
- Pirjo Jokinen
----
"Toi Tuukka on varmasti tän puheenvuoron ärsyttävin jätkä."
-Susanna Kaukinen
----
"On aina ihanaa, kun oikeistokonservatiivinen fasisti tulee määrittelemään meille tytöille mitä anarkismi on ja mitä se ei ole"
- Suvi Auvinen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu