Uskonnolla haitallinen vaikutus moraalin kehitykseen

Moraalitunteiden syntyminen on ollut hyödyllistä evoluutiossa. Moraali perustuu viime kädessä hyväksymisen ja paheksumisen tunteisiin. Moraalitunteet ovat edistäneet jälkeläisten ja ryhmään kuuluvien eläinten selviytymistä sekä yhteisöjen muodostumista ja säilymistä.

Jo koiran pennuilla on eettisiä sääntöjä. Rajussakaan leikissä ei ole lupa purra liian lujaa. Kaikki ovat havainneet koiransa tunnistavan toisen koiran. Hännät heiluvat. Lajitietoisuus synnyttää sympatian toista saman lajin olentoa kohtaan. Sympatia on itsessään moraalinen tunne.

Muihin kohdistuva sympatia synnyttää hyvityksen tarpeita. Hyvityksen tunne, myönteinen tai kielteinen, tarve palkita tai rangaista on epäitsekäs, moraalinen, jos se ei perustu omaan etuun, mielihyvään tai kostoon vaan pyyteettömästi sympatiaan.

Laumaeläimet, jollaisia koirat ja me olemme, nauttivat ryhmässä olosta. Se luo hyväksymisen tunteita. Myönteisestä kohtelusta syntyy mielihyvän tunteita. Niitä voi sanoa kiitollisuuden tunteiksi. Siinä ei ole vielä kyse moraalitunteesta.

Jos kiitollisuus synnyttää velvollisuuden tunteen tehdä vastavuoroisesti hyvä teko, vaikkapa nuolla isäntää tai nyppiä kirppuja apinakaverista koska kaverikin nyppii, kyseessä on jo moraalitunne. Niinpä vastavuoroisuuden asenne ja vaatimus on syntynyt hyvin varhain evoluutiossa ja kaikissa kulttuureissa. Se esiintyy kirjoitustaitoa vailla olevien luonnonkansojen parissa ja kirjoitettuna muun muassa kungfutselaisuudessa, hindulaisuudessa, buddhalaisuudessa.

Vastavuoroisuuden niin sanottu kultainen sääntö on siten paljon vanhempi kuin kristinusko, jossa se tunnetaan Jeesuksen sanoina: ”Kaikki mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te samoin myös heille”. Sääntö on varsin alkeellinen eikä ansaitse hehkutusta jumalallisesta viisaudesta. Ilman vastavuoroisuuden sääntöä yhteiselämä olisi mahdotonta.

Moraalin synnyssä ei olekaan mitään tekemistä uskonnolla. Sosiaalinen yhteisö on kehittänyt hyväksymisen ja paheksumisen tunteita käsityksiksi hyvästä ja pahasta ja edelleen tavoiksi ja laeiksi.

Moraalin evolutiivisen synnyn ja kehityksen vuoksi objektiivista käsitystä hyvästä ja pahasta ei ole. Ihmisyhteisöjen kehittyessä ja uskontojen syntyessä moraaliarvostelmat kietoutuivat uskonnollisiin uskomuksiin. Uskonnot vahvistivat moraalisia käsityksiä jumalallisella auktoriteetilla.

Tapojen rikkomus ei ollut vain poikkeava teko vaan synti tuonpuoleista kohtaan. Joissakin uskonnoissa jumala langettaa ihmiselle tämän maallisen vaelluksen perusteella korvauksen: kristinuskossa taivaan palkinnon tai kärsimysrangaistuksen. Nykyihminen pitää kuitenkin ikuista kidutusta helvetin pätsissä moraalittomana rangaistuksena lyhyen ajan kestäneestä elämästä. Sitä nykyihminen ei voi suoda edes koiralle.

Yksijumalaisten uskontojen olemukseen kuuluu suvaitsemattomuus. Sillä on ollut ja on erittäin haitallinen vaikutus ihmiskunnan historiassa, kansojen välisiin suhteisiin ja yhteiskuntien sisällä. Se on haitannut ja edelleen haittaa moraalin ja yhteiskunnan kehittymistä. Selvästi näemme sen islamilaisissa maissa, joita uskonto ja uskonnollinen moraali, sharia, hallitsee. Ne kaikki ovat ihmisoikeuksiltaan, naisten asemaltaan ja sananvapaudeltaan maailman synkimpiä.

Sen sijaan lännen valtioissa kristinuskon valta heikentyi uudella ajalla humanismin, renessanssin ja valistuksen ansiosta. Jo niiden myötä ihmisoikeudet, naisten asema ja sananvapaus edistyivät. Edelleen demokratian syntyä auttoi varhainen teollistuminen ja sen tuottama porvariston ja työväestön synty.

Toisaalta Euroopan ja Yhdysvaltojen teknis-taloudellinen ylivoima johti kolonialismiin ja tuotti rasismin, alistettujen maiden ihmisten pitämisen vähempiarvoisina.

Uskonnon aseman vahvistuminen ja käyttö oikeistolaisen politiikan välineenä esimerkiksi kristillisessä Puolassa ja Unkarissa, islamilaisessa Turkissa, hindulaisessa Intiassa ja juutalaisessa Israelissa on taas merkinnyt heikennyksiä moraaliin: ihmisoikeuksiin, tasa-arvoon ja sananvapauteen sekä demokratiaan. Sama ilmiö uskonnosta riippumatta.