Tunteisiin vetoaminen perussuomalaisessa puheessa

Poliittisilla tunteilla on paljon merkitystä, erityisesti polarisoituneessa ilmapiirissä. Silloin tietoihin ja ymmärrykseen perustuva ja eettinen harkinta heikkenee, ellei peräti syrjäydy. Perussuomalainen puhetapa puolueen menestyksen selittäjänä on jäänyt liian vähälle tarkastelua. Millaisia tyylikeinoja puheessa käytetään ja millaisiin tunteisiin puheilla vedotaan?

Kirjoituksen lainaukset ovat tarkkoja. Edustavuudessaan ne ovat todistusvoimaisia kuvaamaan perussuomalaisen puhetavan ominaisuuksia. Ne ovat puoluekokouksen ja sen jälkeisistä puheista.

Riikka Purra kertoi 25.9. puoluetilaisuudessa puolueensa haluavan veropolitiikassa, että ”kansalainen saa itse päättää”. Kuulostaa hyvältä mutta on umpipopulistista ja perätön väite puolueen veropolitiikasta, koska veromarkkojen käytöstä päättää eduskunta. Purra jatkoi, kuinka ”veronmaksajien rahaa ei saa käyttää humpuukiin”.  Kuulostaa järkevältä, mutta ei poliittiselta. Mikään puoluehan ei kannata rahojen käyttämistä humpuukiin.

Yhtä vähän veronmaksajien kuuluu kustantaa ”mitä moninaisimpia intressejä, iloja, etuja, arvoja ja lypsyjä”. Tämänkin Purran kritiikin informaatioarvo on nolla. Kielellinen iloittelu vetoaa inhon tunteiseen.

Perussuomalaisille poliitikoille vastaavien itsestään selvien totuuksien ja vaihtoehtoisesti epätosien yleistysten esittäminen ja toistaminen on keskeinen tyylilaji.

”Miksi kansa on köyhää…, samalla kun julkista rahaa lapetaan joka suuntaan:” Näin puhui Purra viime puoluekokouksessa. Kuitenkaan rahaa ei jaeta joka suuntaan eikä kukaan sellaista ole esittänyt. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron 10.10. budjettikeskustelussa pitäneen Jenna Simulan mukaan ”kaiken kivan jakaminen kaikille” loppuu.

Perätön väite rahan jaosta joka suuntaan – vieläpä syynä kansan köyhyyteen – vetoaa voimakkaasti kaunan ja vihan tunteisiin. Puheen tehokkuutta lisää lennokkuus ja piilevä pilkka. Kokouksessa kannattajat taputtivat raivokkaasti moiselle viisaudelle ja lahjakkuudelle. Hurmoksessa jäi huomaamatta, että puhe ei vetoa älyyn ja tietoon ja että se vie pohjaa asialliselta poliittiselta harkinnalta ja keskustelulta.

”Turhanpäiväisiin asioihin kohdistettu poliittinen energia, ilman sinun taskustasi otettua rahaa, sammuu.” Kuulostaa oikealta ja myötätuntoiselta. Ketäpä ei inhottaisi, kun omien rajojen käyttö turhanpäiväisiin tarkoituksiin. Tyhjänpäiväisten totuuksien ideana on myös se, ettei niihin voi esittää järkevää kritiikkiä.

Linjapuheessaan Purra lausui: ”Työn raskaan raataja voi luottaa voi luottaa siihen, että hän hyötyy maksamistaan veroista. Nyt näin ei ole.” Väite on ilmi selvästi perätön. Kansalaiselle on tarjolla muun muassa julkinen terveydenhuolto, ilmainen koulutus, liikenne- ja muu infrastruktuuri. Mielikuva tulemisesta väärin kohdelluksi on mannaa kannattajille, joista moni on kokenut oikeaakin epäoikeudenmukaisuutta tai on muutoin vain vaikeuksissa.

Keinovalikoimaan kuuluu hyvin usein se, ettei nimetä puoluetta tai henkilöä, joka olisi kiistettävän väitteen esittänyt. Silloinhan on vaara, että kyseinen taho ilmoittaisi, ettei ole sellaista väittänyt.

Keinoihin kuuluu itsetunnon kohottelu vääristelevällä vastakkainasettelulla. Jussi Halla-ahon näyte samasta tilaisuudesta 25.9. on kuvaava. Hänen mielestään muut puolueet ja ammattiliitot ovat ”hartaan yksimielisiä siitä, että Suomi ei ole suomalaisten maa, vaan pikemminkin kaikkien muiden” ja että perussuomalaiset ovat toista mieltä. Väite muiden epäisänmaallisuudesta on perätön ja loukkaava.

Puoluekokouksessa Purran erityisesti vasemmistoon kohdistuva leimaava tykitys nousi ajoittain kliimaksiin: ”Vasemmiston kauhu on itse ajatteleva, itse toimeen tuleva, omia aivojaan käyttävä ihminen, joka osaa ja haluaa päättää itse, mitä haluaa.” Kun sanoo tarpeeksi rajusti, kannattaja voi uskoa.

Purra asettaa vastakkain vasemmistolaisen ja perussuomalaisen ihmisen syvästi henkilökohtaisin ominaisuuksin. Kyse ei ole vain pilkasta vaan henkilötasolle menevästä inhokuvan rakentamisesta vasemmistolaista ihmistä kohtaan. Juovan rakentaminen kansalaisten keskuuteen kuuluu perussuomalaiseen puheeseen kannatusta hakevana vastakkainasettelun keinona.

Helsingin Sanomien haastattelussa keväällä Purra totesi, ettei empatia kuulu politiikkaan. Empatian puute on sosiaalipsykologiassa ja psykiatriassa liitetty persoonallisuushäiriöön. Scripta-kirjoituksissaan Purra suolsi vähemmistöjen päälle yli 160.000 merkkiä oksennuksen kaltaista puhetta, kuten Ilta-Lehden toimittaja Lauri Nurmi kuvasi.

Kesän keskusteluissa Purra puolusti kirjoituksiaan sillä, että hän oli vihainen. Miksi Purran käyttövoimana oli viha? Vihan laimennettu muoto on empatian puute.

Arvot tuottavat Purralle vaikeuksia. Puoluekokouksessakin hän puhui arvoista pilkallisesti: ”Tiettyjä arvoja pitää toistuvasti tukea veronmaksajien rahoilla”. Lause antaa mielikuvan veronmaksajien häpeällisestä hyväksikäytöstä. Mitä arvoja? Pilkan kohde jää avoimeksi. Puheen avoimuus tähtää siihen, että kuulija voi täyttää aukon mielikuvituksessaan inhoamillaan asioilla. Mutta mitä pahaa arvoissa?

Vainoharhojen ja pelkojen herättely on myös perussuomalaisen retoriikan keinoja: ”maailmalta pitää haalia koko ajan uusia autettavia, elätettäviä ja holhottavia, jotta vasemmisto pysyisi voimakkaana”. Maahanmuuttovastainen puhe antaa samalla valheellisen, inhottavan kuvan poliittisen vastustajan motiiveista.

Perussuomalaiseen puhetapaan ei kuulu muita puolueita kunnioittava kohtelu ja yritys ymmärtää muiden puolueiden tavoitteita.  Pilkka kuuluu perussuomalaiseen puhetapaan. Keskustelukumppanin tai vastustajan motiivien epäily on isku vyön alle. Se kyseenalaistaa toisen vilpittömyyden.

Pilkkakirves kehitysapua, ilmastotoimia ja maahanmuuttajia kohtaan heilahti puoluekokouksessa monta kertaa. ”Hänen (työntekijän) on hyödyttävä siitä (työstä) enemmän kuin maahanmuuttanut kotona olemisesta ja pilipalikursseilta saman rahan saava tai mielenosoituksista ja kadulla makaamisesta nauttiva ideologisesti työtön supisuomalainen.” Purra käyttää puhetaitoa ja älykkyyttään halveksimiseen.

Vaikuttaa siltä kuin Purra nauttisi mahdollisimman halveksuvien sanankäänteiden keksimisestä ja kohdistamisesta maahanmuuttajiin ja ilmastoaktivisteihin. Inhon tunteen herättäminen on selvä tavoite. Miksi? Toiseksi ei ole maahanmuuttajien vika, jos heille tarjotaan pilipalikursseja. Iva kohdistuu myös ilmastoaktivisteihin. He muka nauttivat kadulla makaamisesta ja muka kannattavat työttömyyttä.

Asiallinen muiden puolueiden kantojen esittely ja arviointi puuttuu. Se on tarkoituksellista. Leimaava, kielteinen ja maalaileva puhe vetoaa paremmin tunteisiin. Tunteet ovat tietoa vahvempi politiikan käyteaine. Tunnetusti kielteiset tunteet ovat voimakkaampia kuin myönteiset. Sen vuoksi perussuomalaiset viljelevät niitä runsaasti.

Kuinka suomalaista perussuomalainen puhetapa ja agitaatio on? Se on lainaa. Se on kansainvälisen radikaalioikeiston ja trumpilaisen häikäilemättömän vallantavoittelun puhetapaa. Perinteistä suomalaista poliittista puhetta se ei ole.

Muiden puolueiden on ollut vaikea vastata tunneperäiseen kannatukseen. Poliittisten tunteiden merkitys on tärkeää tunnistaa ja niitä tulisi käsitellä poliittisessa keskustelussa. Poliittisia tunteita ei voi eikä tule kaihtaa. Liitämme erilaisia hyväksymisen ja paheksumisen tunteita olosuhteisiin, jotka ovat kunkin ja kulloisenkin politiikan tavoitteina.

Tunteemme kertovat siitä, mitä arvostamme, siis, mitä pidämme hyvänä ja pahana. Poliittisella puheella eri mieltä olevat pitäisi saada tuntemaan samoin arvoista, joiden pohjalta itse muodostaa tavoitteita. Sen sijaan kielteisiä tunteita ei tulisi lietsoa politiikan kohteina olevia ihmisiä kohtaan eikä poliittisia vastustajia kohtaan. Tunteiden lietsonta estää järkiperäisen tietoihin ja arvoihin perustuvan harkinnan, keskustelun ja päätöksenteon.

Politiikan teossa ratkaisevan tärkeä lähtökohta on kunnioittava muiden kohtelu. Se on politiikan teossakin itse asiassa perustavan laatuinen ihmisoikeus. Sitä tulee edellyttää kaikilta puolueilta, jotta demokratia ja sosiaalinen elämä kehittyisivät myönteisesti. Ja edellyttää tietenkin myös klassisinta hyvettä, rehellisyyttä, kuten liioittelevien, vääristelevien ja perättömien väitteiden määrätietoista kaihtamista.