Marin sysättiin sivuun – ja hyvä niin!

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskij teki tänään yllätysvierailun Suomeen. Suomelle se oli suuri kunnia. Historiallinen hetki.

Ukraina samaistuu talvisodan tapahtumiin.

Kahdenkeskisessä tapaamisessa oli läsnä sekä Suomen että Ukrainan presidentit, siis Suomen osalta ulkopoliittinen johto.

Onneksi niin. Onneksi ehdimme käydä vaalit. Onneksi vaaleissa voittaja ei ollut pääministeri Marin.

Sanna Marinin ulkopoliittinen kyvykkyys valitettavasti on ollut kutakuinkin samaa luokkaa kuin Marinin taitavuus talouspolitiikassa. Rahaa tulee seinästä ja hornetteja voi spontaanisti lupailla, etenkin kun sillä saa taas naaman kansainväliseen mediaan.

Tällä kertaa toimitusministeriötä johtava Marin oli pistetty sivuun. Helsingin Sanomien tietojen mukaan Marin olisi ollut halukas – tottakai – osallistumaan huippukokoukseen.

Tasavallan Presidentin kansliasta viestitettiin, että ”luontevaa on, että paikalla on kunkin maan ulkopoliittinen johto.”

Se oli todellakin luontevaa, eikä vähiten sen vuoksi, että ulkopoliittisesti kompuroiva kohta entinen pääministeri saatiin parrasvaloista poseeraamasta pois.

Samalla Sauli Niinistö faktisesti näytti Marinille kaapin paikan.

Jo oli aikakin.

Ukrainan ja Suomen presidenttien välinen tiedotustilaisuus oli rento ja molemmat presidentit vaikuttivat hyväntuuliselta, vaikka tilanne on Ukrainassa kaikkea muuta kuin helppo.

Presidentti Sauli Niinistö lopetti samalla Marinin aloittaman – maan turvallisuudella uhkarohkeasti leikkivän – keskustelun hornetien luovuttamisesta.

Presidentin mukaan emme voi luovuttaa hornetteja ennenkuin saamme uudet.

Ja kun saamme uudet, vanhat korvattavat hornetit ovat jo käyttöikänsä lopussa.

Oli erinomaista, että näin pantiin piste pääministerin Marinin kunniattomille hornet-lupailuille.

Mikä voisi olla nolompaa kuin luvata lentokoneita raakaa puolustussotaa käyvän maan presidentille, kun tosiasiassa niitä ei ole saatavissa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu