Työperäinen maahanmuutto – mistä todella kysymys?

Seuraavassa puhutaan pääosin työperäisestä maahanmuutosta, hiukan humanitaarisesta maahanmuutosta ja joskus maahanmuutosta ylipäätään.

Perussuomalaiset sai nyt neljännen peräkkäisen erinomaisen vaalituloksen eduskuntavaaleissa. Paremman kuin koskaan aiemmin. Pitipä siitä tai ei, tosiasia lienee, että suomalainen puoluejärjestelmä on tältä osin pysyvämmin muuttunut. PS on noussut suureksi puolueeksi ja Keskusta tipahtanut keskisuureksi.

PS:n nousu on lisännyt politiikan polarisaatiota. Poliittiselle asialistalle on noussut uusia kysymyksiä, sellaisia, joissa PS on erimieltä kuin suurin osa muista puolueista. Maahanmuutto on näistä yksi.

Ei ole kauan kun maahanmuuton problematisoiminen vielä katsottiin vähintään jotenkin epäilyttäväksi. Kasvava maahanmuutto ja Suomen monikulttuuristuminen nähtiin ikään kuin luonnonlainomaisina ilmiöinä, ei poliittisina kysymyksinä.

Ennen vaaleja tehdyissä kyselyissä kaikki puolueet perussuomalaisia osin lukuunottamatta kannattivat työperäistä maahanmuuttoa. Se ikäänkuin nähtiin vastauksena lähes kaikkiin maamme ongelmiin. Perussuomalaisetkaan eivät vastustaneet kaikkea työperäistä maahanmuuttoa, ainoastaan halpatyövoiman kuskaamista Suomeen.

Elinkeinoelämän Keskusliitto kirjoittaa sivuillaan lähes ensimmäisenä lauseena, että Suomi tarvitsee ulkomaista työvoimaa ja että työperäistä maahanmuuttoa on lisättävä.

Helsingin Sanomat puolestaan otsikoi pääkirjoituksessa 28.4.2023: ”Maahanmuutolle ei näy vaihtoehtoa.” HS kertoo, kuinka maahanmuuttajien työllisyysaste on noussut ja miten yhä suurempi osa suomalaisista on kääntynyt kannattamaan työperäistä maahanmuuttoa.

Mistä on kysymys? Miksi Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa?

Suomen väestöpyramidi ikäryhmittäin oli sotien jälkeen, kun hyvinvointivaltiota alettiin järjestelmällisesti rakentaa ns. kasvava väestöpyramidi. Lapsia oli paljon, vanhuksia vähän, kokonaishedelmällisyysluku eli lapsiluvun odote oli edelleen suhteellisen korkea ja väestö kasvoi.

2020-luvun Suomessa tilanne on karkeasti hahmottaen päinvastainen. Vanhoja ihmisiä on paljon, lapsia vähän ja kokonaishedelmällisyysluku historian pienin. Väestön kasvu perustuu kokonaan maahanmuutolle. Vuonna 2022 nettomaahanmuutto oli 35 000 henkeä.

Huoltosuhde on siis huono. Taloudellinen huoltosuhde vuonna 2021 oli 133, eli sataa työssäkäyvää kohti oli 133 työtöntä tai muutoin työelämän ulkopuolella olevaa.

Matalin taloudellinen huoltosuhde oli Uudellamaalla ja korkein Pohjois-Karjalassa. 18-64–vuotiaiden työllisyysaste puolestaan oli korkein Ahvenanmaalla sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla. Korkein työttömyysaste puolestaan oli Pohjois-Karjalassa, Kymenlaaksossa ja Päijät-Hämeessä.

Onko tosiaan niin, että massamittainen ns. työperäinen maahanmuutto olisi ratkaisu?

Työperäiseen maahanmuuttoon liittyy ongelmia. Suurinta ääntä kaikenlaisen maahanmuuton lisäämisestä pitää etenkin elinkeinoelämä. Tämän tästä saamme lukea, kuinka Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK), Keskuskauppakampari tai Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) vaativat maahanmuuton lisäämistä.

Syykin on helppo nähdä. Mitä enemmän työvoiman tarjontaa lisätään, sitä pienempi on työn hinta. Maailmassa on loputon määrä ihmisiä, jotka tulevat käytännössä hinnalla millä hyvänsä tekemään työtä Suomen kaltaiseen pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon.

Käytännössä vaatimuksissa työperäisen maahanmuuton lisäämisestä on lähes yksinomaan kyse matalapalkka-aloille suuntautuvasta ns. halpatyövoiman maahanmuutosta. Normaalioloissa työnantaja mikäli ei löydä työlle tekijää, joutuu korottamaan palkkaa. Nyt elinkeinoelämä on huomannut, että paras tapa alentaa edelleen palkkoja on lobata työvoimaperäisen maahanmuuton puolesta.

Afrikasta tai Lähi-idästä tulevalle siivoojalle tai filippiiniläiselle tai nepalilaiselle ravintolatyöntekijälle riittää lähes palkka kuin palkka. Tästä seuraa, että valtiolle palkasta verotuloina tuleva siivu on pienempi kuin valtion maksamat tuet (asumistuki, toimeentulotuki, laajennettu toimeentulotuki, osa-aikainen työttömyyspäiväraha jne.). Käytännössä työnantajat maksattavat elämiseen riittävästä kohtuullisesta palkasta puuttuvan osan valtiolla eli veronmaksajilla.

Koska palkka työperäisen maahanmuuton seurauksena matalapalkka-aloilla on jo nimensä mukaisesti ”matala”, syntyperäiset suomalaiset mikäli mahdollista pakenevat näiltä aloilta, mikä taas on elinkeinoelämälle lisätodiste, että ulkomaista työvoimaa tarvitaan lisää ja palkkaa voidaan edelleen alentaa. Kyseessä on työnantajaa vahvasti hyödyttävä ikiliikkuja, joka pyörii ja uusintaa itseään.

Maahanmuutolla on tuloeroja voimakkaasti kasvattava vaikutus ja samalla yhteiskunnan kiinteys eli koheesio kärsii.                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                                     Edellä sanotun perusteella on kuitenkin helppo ymmärtää, miksi elinkeinoelämä ja Kokoomus niin innokkaasti lobbaavat maahanmuuton lisäämistä. Vaikeampi on tajuta, miksi vasemmisto ja ammattiyhdistysliike yhtyvät kuoroon?

Liberaali maahanmuuttopolitiikka voidaan nähdä osana punavihreän vasemmiston ideologista rintamavarustusta ja arvomaailmaa. Kyse ei niinkään ole, kuten elinkeinoelämän ja Kokoomuksen kohdalla, puhtaasti taloudellisista laskelmista vaan maailmaa syleilevästä tasa-arvo-ajattelusta: kaikilla maailman ihmisillä katsotaan olevan periaatteessa (ja myös käytännössä) oikeus nauttia pohjoismaiseen malliin perustuvien hyvnvointiyhteiskuntien palveluista.

Mikään konkreettiseen maailmaan sidottu edes auttavasti tervejärkinen ajattelu ei vihervasemmistoa rajoita. Riittää kun mielessä takoo ajatus, että ”meillä on varaa auttaa.”

Tyypillisesti vihervasemmistoa edustavat maailmanparantajat tulevat kuitenkin sosioekonomisesti paremmassa asemassa olevien piiristä. He eivät asu maahanmuuttaja-alueilla. Menkää Varissuolle tai Meri-Rastilaan kysymään kantasuomalaisilta, sikäli kuin heitä vielä siellä on, miten nämä suhtautuvat maahanmuuttoon?

Punavihreään ajatteluun kätkeytyy paradoksaalisesti usein myös avointa tai piilevää itsevihaa kapitalistista länsimaista yhteiskuntajärjestelmää kohtaan. Se ikäänkuin on syvärakennettuna vasemmistolaiseen ideologiaan. Oma kulttuuri nähdään rasistisena, kolonialistisena ja syrjivänä. Paradoksi sinänsä, koska lähes aina Suomeenkin kohdistuva maahanmuutto on peräisin maista ja kulttuureista, jotka ihan oikeasti ovat rasistisia, syrjiviä, epätasa-arvoisia ja läpikotaisin patriarkaalisia.

Kun siis vaaditaan lisää ”työperäistä maahanmuuttoa”, se käytännössä on tarkoittanut ja tarkoittaa ns. halpatyövoiman saapumista suomalaiselle kulttuurille mahdollisimman vieraista maista. Elinkeinoelämän kanta, kuten sanottu, on helppo ymmärtää: se perustuu puhtaasti oman lompsan lihottamisen politiikkaan. Vaikeampi on tajuta sitä kognitiivista akrobatiaa, mitä punavihreä vasemmisto-eliitti harjoittaa: lisää maahanmuuttoa maista, joissa vallitseva kulttuuri on mahdollisimman paljon esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä syrjivä.

Pitkään on tiedetty ja empiirisesti todettu, että maahanmuuttajat lähes aina tuovat omat tapansa, asenteensa ja kulttuurinsa mukanaan ja säilyttävät sen myös vastaanottajamaassa eikä mikään kotouttamiseen kaadettu rahamäärä sitä muuta. Itseasiassa on niinkin, että on ylipäänsä epäkorrektia enää vaatia, että ”maassa maan tavalla.” Kun assimiloituminen vastaanottajamaan tapoihin ja arvoihin ei ole – eikä saa olla – enää edes tavoitteena, on turha kuvitella, että mitään todellista ”kotoutumista” edes voisi tapahtua.

Pohjoismaista sekä Tanska että Ruotsi ovat toimineet äärimmäisen liberaalin maahanmuuttopolitiikan koelabotorioina. Jäljet pelottavat. Tanska on omaksunut sosiaalidemokraattien johdolla politiikan, jossa työperäinen maahanmuutto on hyvin valikoivaa ja ns. humanitaarinen maahanmuutto pyritään lopettamaan kokonaan. Näin siis sosiaalidemokraatit Tanskassa.

Ruotsissa punakeskustavihreä-blokki kipuilee edelleen asian kanssa. Tosiasioiden ja omien virheiden myöntäminen ottaa koville. Vuoden 2022 vaaleissa kansan mitta katuväkivallan, jengirikollisuuden ja jokapäiväisten pommi-iskujen suhteen tuli täyteen. Vaalien tuloksena maltillinen Kokoomus hallituksen ulkopuolella olevien Ruotsidemokraattien tuella ryhtyi maahanmuuton mittavaan rajoittamiseen.

Suomen seuraava hallitus, mikäli päähallituspuolueina ovat Kokoomus ja Perussuomalaiset tulee epäilemättä rajoittamaan humanitaarista Euroopan ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa. Ns. työperäisen maahanmuuton suhteen mainitut puolueet ohjelmallisesti hyvin erilaisista kannoista huolimatta – tai niiden johdosta – päätynevät molempia osapuolia pitkin hampain tyydyttävään kompromissiin.

Yhtäältä on kuitenkin kiistaton fakta, että olemassa olevalla taloudellisella huoltosuhteella Suomi ei pärjää. Toisaalta maahanmuutto ylipäänsä tai valikoimaton, ns. halpatyövoiman maahanmuutto ei sekään voi olla taikaseinä kaikkeen. Suurin osa suomalaisista ei varmasti halua jyrkempiä tuloeroja tai maahanmuuttajiin perustuvaa ”alaluokkaa”, joka tekee ne huonosti maksetut työt, joihin syntyperäiset suomalaiset eivät suostu, puhumattakaan muista lieveilmiöistä.

Mikä siis ratkaisuksi? Seuraavassa muutama ehdotus.

Tarvitaan mitä ilmeisimmin jotain sieltä ja toista täältä. Matalapalkka-alojen palkkoja tulisi ehdottomasti korottaa. Jos joku haluaa tilata ruokansa Woltin kautta, maksakoon lähetille tehdystä työstä kunnon korvaus eikä ropoja. Se automaatio, jossa työnantajat alentavat työvoiman ulkomaisen tarjonnan lisääntyessä jatkuvasti palkkoja ja valtio subventoi riittämättömät/näennäiset palkat asumistukina ynnä muina sosiaalisina avustuksina pääosin keskiluokan veronmaksajien rahoilla ei toimi. Keskiluokan kärsivällisyyden loppuminen ei koskaan ole johtanut mihinkään hyvään.

Työperäistä maahanmuuttoa ei silti tule lopettaa. Sitä tarvitaan. On vain kohdennettava tarkkaan, mistä maista ja mihin työhön saapuvia otetaan. Tulee valikoida Suomea kokonaistaloudellisesti hyödyttävät maahanmuuttajat. Intialaista koodaajaa ei kai kukaan vastusta. Onko kukaan toisaalta kuullut, että aikanaan otetuista vietnamilaisista venepakolaisista olisi koskaan ollut mitään ainakaan suurempaa haittaa. Työperäinen maahanmuutto on kohdennettava maihin, joista saapuville on Suomelle ihan oikeasti hyötyä ja niin ettei se lihota vain työnantajien rahapussia.

Mitä ilmeisimmin on myös suunnattava (kokoomuskielellä) ”kannustavia” toimenpiteitä niihin yli puoleen miljoonaan kantasuomalaiseen, jotka ovat työelämän ulkopuolella. Samalla olisi syytä pistää mappiööhön suunnitelma yli puolen suomalaisista korkeakouluttamisesta. Edelleen hyvin huomattavaan osaan ammateista ja työpaikoista riittää verrattoman hyvin kaksivuotinen ammattikoulutus, monissa tapauksissa jopa lyhyempikin.

Onko tosiaan niin, ettei sairaanhoitajaksi voi valmistua vähemmässä kuin hiukan alle neljän vuoden koulutuksessa? Onko suomenkieltä tyystin taitamaton filippiiniläinen sairaanhoitaja jotenkin parempi kaikissa tehtävissä kuin Suomen kielen hyvin hallitseva lähihoitaja?

Edelleen tulisi eläkeikää nostaa. Ei voi olla niin, ei edes sosiaalidemokraattisessa talouspolitiikassa, että eläkeikä laskee samalla, kun elinikä nousee. Pikemmin pitää olla reippaasti päinvastoin.

Valikoimaton työperäinen – tai massamittainen humanitaarinen maahanmuutto ei itsessään ratkaise yhtäkään ongelmaa Suomessa, ainoastaan luo niitä lisää. Se hyödyttää vain elinkeinoelämää ja maahanmuuttajaa itseään. Laskun maksaa lopulta suomalainen palkansaaja.