Case Mäenpää encore – eduskunnan syyttämislupaharkinta ON puhdasta politiikkaa

Asia on äärimmäisen yksinkertainen, vaikka esim. eräs kihlakunnansyyttäjä täällä muuta väittää.

Kansanedustajan perustuslain 30.2 § mukaisen syytesuojan murtamiseen liittyvä harkinta eduskunnassa on puhtaasti poliittinen prosessi. Vallan kolmijako-opin mukaisesti se ei ole, se ei voi olla, eikä sen ole tarkoitettukaan olevan juridinen prosessi.

Varoiksi vielä ko. kohta tähän esille:
”Kansanedustajaa ei saa asettaa syytteeseen eikä hänen vapauttaan riistää hänen valtiopäivillä lausumiensa mielipiteiden tai asian käsittelyssä noudattamansa menettelyn johdosta, ellei eduskunta ole siihen suostunut päätöksellä, jota vähintään viisi kuudesosaa annetuista äänistä on kannattanut.”

Syyttäjä pohtii juridiikan

Ennen kuin eduskunta joutuu pohtimaan syyttämislupaa, pitää olla rikokseksi epäiltävä kansanedustajan lausuma tai menettely, josta lain oikeudenkäynnistä rikosasioissa mukaisen syyteharkinnan, ml. 7 § ja 8 § mukaisen harkinnan jälkeen olisi nostettavissa syyte. Vallan kolmijako-opin mukaisesti oikeuslaitos toimii riippumattomasti. Itsenäinen Syyttäjälaitos on valtion viranomainen ja osa oikeuslaitosta. Siten Eduskunta ei saa puuttua tähän vaiheeseen mitenkään.

Tämä on perusedellytys perustuslain 30.2 § soveltamiselle ja vaihe, jossa kaikki juridinen punninta tehdään.

Kansanedustajat pohtivat politiikan

Syyteharkinnan jälkeen viiden kuudesosan enemmistön kannatuksen saaminen syyttämisluvalle on puhdasta politiikkaa.

Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että onko riittävän moni syyttämisluvan kannalla. Kun syyttäjä pohti juridiikkaa, kunkin kansanedustajan tehtävä on pohtia kokonaisvaltaisesti kaikkien mahdollisten muiden asioiden summana kantansa asiaan. Saa kansanedustaja toki päässään juridiikkaakin miettiä, mutta päätöksentekoelimenä eduskunnan tehtävä ei ole pohtia syytteen puutteita tai meriittejä. Eduskunnan on lähdettävä siitä, että syyteharkinta on lain ja asianmukaisesti tehty, vallanjako-opin mukaisesti.

Mihin perustuslakivaliokuntaa oikeasti tarvittiin?

Perustuslain 30.2 § soveltamisen kannalta ainoa epäselvä asia oli se, aikooko valtakunnansyyttäjä syyttää Mäenpäätä, vai ei. Tätä perustuslakivaliokunta pyrki selvittämään. Kaikki muu oli asiatonta yritystä sekoittaa juridiikkaa syyteharkinnan jälkeen tapahtuvaan puhtaasti poliittiseen prosessiin.

Syyttämisluvan kannattajien argumenttien logiikka pettää

Jos nyt seuraa syyttämisluvan kannattajien argumenttien logiikkaa, syyttämiskynnyksen ylittämisestä tulisi aina ja poikkeuksetta seurata myös oikeudenkäynti. Niin ei perustuslaissa kuitenkaan ole säädetty. Kun koko syyttämislupaharkinnan edellytys on syytekynnyksen asianmukainen ylittyminen, kansanedustajan koskemattomuus ON tarkoitettu suojaamaan häntä epäillyn rikoksen oikeudellisilta seurauksilta. Tämän poliittisen poikkeuksen on aikanaan katsottu turvaavan demokratian toimintaa enemmän, kuin se loukkaa tasavertaisuutta lain edessä.

Siten syyttämisluvan kannattajat faktisesti vastustavat kansanedustajan koskemattomuuspykälää. Se on ihan kurantti poliittinen tavoite, jonka saavuttaminen edellyttää vain perustuslain muutosta.

Valtakunnansyyttäjän virkavastuun testaaminen on eri prosessi

Mitä tulee valtakunnansyyttäjän toiminnan asianmukaisuuteen, hänen virkavastuunsa pohtiminen on taas ihan eri prosessi, jonka argumentit eivät kuulu tähän keskusteluun.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu