Pelkääkö PS hallitusvastuuta ja Soinin kohtaloa?
PS:n puheenjohtaja Riikka Purra on maanitellut keskustaa mukaan uuteen hallitukseen. Samoin PS:n entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Halla-aho moittii keskustan päätöstä jäädä oppositioon:
– ”Keskusta sabotoisi hallituksesta pois jättäytymisellä sellaiseen hallituksen syntyyn, joka tekisi ”maaseudun kannalta hyvää politiikkaa”. Mihin PS-vaikuttajat pyrkivätkään maanitteluillaan?
PERUSSUOMALAISILLA on nyt näytön paikka. Uskaltavatko perussuomalaiset hallitusvastuuseen?
Pelkäävätkökö PS-vaikuttajat Timo Soinin kohtaloa ja äänten romahtamista hallitusvastuussa? Toisaalta PS pettäisi omia äänestäjiään, jos se hallitusvastuuta paetan jäisikin oppositioon. Hallituksessahan perussuomalaisilla olisi oiva näytön paikka näyttää todelliset kykynsä Suomen asioiden hoidossa. Vai onko PS:llä edes miestä ja naista uskaltautua hallitusvastuun paineisiin? Aika näyttää menohalut.
KESKUSTAHAN on ilmoittanut menevänsä oppositioon, koska se kärsi toisen kerran peräkkäin rökäletappion ja menetti kahdeksan kansanedustajapaikkaa. Siksi ainoana puolueena se ei vastannut yksityiskohtaisesti hallitustunnustelija ja vaalivoittaja kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon kysymyksiin.
Keskusta haluaa selvästi mennä oppositioon ”korkoa kasvaamaan”. Hallitushalut menivät. Kolmas vaalitappio peräkkäin olisikin puolueelle jo katastrofi ”aitovierille menosta”.
-”Hallituksen synty ei ole keskustasta kiinni, vaan se on teistä kiinni. Keskustaa ette tarvitse”, sanoi keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko jyrkästi.
UUSI HALLITUS on todennäköisimmin rakennettava joko kokoomuksen ja perussuomalaisten tai kokoomuksen ja Sdp:n ympärille. Ja keskusta jäisi – kuten sanottu – oppositioon ja ”korkoa kasvamaan”.
Jotkut saattavat piruilla, ovatko perussuomalaiset edes hallitus-/hovikelpoisiakaan omine, alatyylisine oikkuineen ja poikkeavine vaatimuksineen.
Onko perussuomalaisilla rohkeutta hallitusvastuuseen ? Entä hyväksyvätkö muut puolueet perussuomalaisia hallituskumppaneiksikaan?
Ilmoita asiaton viesti
Hassu ajatus. Käsittääkseni persut maanittelevat kepua kanssaan hallitukseen, ei kepua hallitukseen persujen sijaan.
RKP voisi panna hallituskysymykseksi sen, ettei Halla-ahosta tule ministeriä.
Ilmoita asiaton viesti
Voihan tuon asian tietysti käsittää noinkin. Perusnäkemykseni on niin, että kelpaako perussuomalaiset muille kanditaateille hallitukseen ja kenelle ei ja millä ehdoin. ”Kuka haluaa leikkiä kenenkin kanssa ”Arkadianmäen hiekkalaatikossa”.
Kokoomus sanoo pitkälti madonluvut.
Ilmoita asiaton viesti
Jos mediaan on uskominen niin kokoomukselle ja KD:lle kelpaa.
RKP pitää jännityksessä enkä ihmettele, sen verran persut ovat siihen suuntaan heitelleet kiviä.
Ilmoita asiaton viesti
Viimeinen kappaleesi sanoo, mikä on tämänhetkinen tilanne hallitusmarkkinoilla. Mutta muutoksiakin voi yllättäen tulla, kun lehmäkauppoja kovasti hierotaan.
Tuskin keskustaa nähdään hallituksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Otsikossasi epäilit, että persut ei uskalla lähteä hallitukseen, mutta nyt epäilet, että se ei kelpaa muille puolueille.
Ilmoita asiaton viesti
Ja PS asettaa ehdoksi sen, ettei Anna-Majasta tule. Jos se estää PS:n hallitukseen menon, niin Purra voi ehdottaa Orpolle, että kääntyy Marinin puoleen seuraavaksi. En aivan varma ole onko SDP kaikista paras vaihtoehto Kokoomuksen hallituskumppaniksi.
Ilmoita asiaton viesti
Ei varmaan, mutta persujen hallitustaival on silti RKP:stä nyt kiinni eikä persut ole ne jotka asettavat ehtoja.
Mahtaa harmittaa?
Ilmoita asiaton viesti
J.S:”persujen hallitustaival on silti RKPstä nyt kiinni..”
Olen mielestäni esittänyt jo pariin otteeseen vaihtoehdon jota ei mielestäni ole uskottavasti kyseenalaistettu.
Ja kuten sanottu, niin ehkä Orpona miettisin muutamaan kertaan, että lähteekö SDPn kanssa leikkimään, vai laittaisko mieluummin RKPn ruotuun ja menis sillä porvaripohjalla.
>Mahtaa harmittaa?
Toivottavasti voin sen riittävän uskottavasti tässä sanoa, mutta ei sitten tippaakaan. Omaan elooni ei ole sillä mitään vaikutusta, kuka siellä häärää. Itselleni pääasia että Marin ei ole pääministerinä, eikä ymmärtääkseni muunakaan. Se riittää minulle.
PS kun tämäkin PSn voitto jäi ”vajaaksi”, niin siksi sama(itselleni) vaikka eivät olisikaan hallituksessa. Olisin toivonut piikkipaikkaa reilulla erolla kakkoseen ja sen aiheuttamaa sekamelskaa hallitustunnustelujen ympärillä. Kuten myös mielenkiinnosta nähdä perussuomalainen PM ja mitä sellaisesta hallituksesta seuraisi.
Ilmoita asiaton viesti
Jos jostain persusta, niin nimenomaan Halla-ahosta pitäisi tulla ministeri, Arja Juvosen ohella. Harvoja intelligenttejä persuja. Muinaiset Scripta-kirjoitukset ovat nuoruuden kiihkoa, josta Jussi taitaa olla jo kasvanut yli.
Ilmoita asiaton viesti
Olisiko tämä juutalaisten vainoa vähätellyt hölö-persu sopiva ministeriksi?
Hän ei ole missään sanoutunut irti aiemmista hölmöistä kirjoituksistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Olen samaa mieltä kanssasi Pekka Näränen, nyt jos koskaan PS:n intelligentit räksyttäjät ja takapirut Halla-aho ja Luukkanen pitäisi panna hallitusvastuuseen näyttämään todelliset kykynsä esimerkiksi valtiovarainministerin ja sosiaali/terveysministerin rooleihin.Tai muuhun vaativaan ministeriöön. He olisivat ne mestat mielihyvin ansainneet. Uskoisin, että heille löytynee sopiva näytön paikka kokoomukselta. Hyvinvointivaltioajatuskin jo sitä edellyttäisi, että parhaat kyvyt otetaan käyttöön hyvinvointihallitusta rustattaessa.
Hallitusvastuuta peläten ja torjuen he ovat huudelleet itsensä vaalikansan äänisuosioon ja samalla ”itselukien yks-kaks” myös hallitusvastuuseen. Ja se vastuun taakka ja ieksen kanto pelottaa niin vietävästi. Siksi emäpuolue-keskustaa huudetaan hädissään appuun. Eikö se jotenkin näin ole?
Ilmoita asiaton viesti
Samaa mieltä, paitsi että pidän vain Halla-ahoa intelligenttinä. Luukkanen on pösilö.
Ilmoita asiaton viesti
”Armonlaukaus keskustalle”-heitto taisi olla viimeinen niitti laajalle porvaripohjalle:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f030f282-ca42-443a-b681-8f8d3b25e45f
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki eivät tuollaisista Hyvän Ihmisen työkalupakkiin kuuluvista performansseista kuten teatraalisista, ulkoapäin pakotetuista irtisanoumisista niin piittaa.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, kyllähän anteeksipyytäminen on ihan last season. Jos ajan autolla jonkun päälle, niin turha pysähtyä pyytämään teatraalisesti anteeksi ja esittää jotain hyvesignalointia. Paitsi jos päälleajettu näyttää tajuttomalta eikä todennäköisesti hyökkää kimppuun, niin silloin voi pysähtyä kaivamaan tuon perstaskusta lompakko ja ottaa sieltä rahat korvaamaan etupuskuriin tullut lommo, jonka päälleajetun kallo on siihen tehnyt.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki ovat Pekka hyvin vaikuttuneita kyvykkyydestäsi vaihtaa mielipiteistä irtisanoutumisen ajatus huomaamattomasti kysymykseksi anteeksipyytämisestä sekä rinnastaa menneisyydessä esitetyt mielipiteet (joita anteeksi ilmeisesti Pirkka-Poika Peteliuksen tapaan pyydellä tulisi) autolla toisen päälle ajamiseen.
Ilmoita asiaton viesti
Vai oli sillä nuoruuden kiihko päällä vielä nelikymppisenäkin.
Ilmoita asiaton viesti
Toisilla puberteetti jatkuu pitkään 😃
Ilmoita asiaton viesti
Niin pitäisi ja nimenomaan sisäministeri.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä siihen hommaan sopisi paremmin vaikkapa Valtonen, hän sentään ei ole älyllisesti epärehellinen kuten entinen mestari.
”2011: 500 myönteistä vs. 1010 kielteistä
2012: 504 vs. 1030
2013: 874 vs. 875
2014: 1094 vs. 1035
2015: 986 vs. 406
Kuten huomaamme, myönteisten päätösten absoluuttinen määrä ja suhteellinen osuus ovat vain nousseet. Pakolaisneuvonnan Väkiparta puhuu suomeksi sanottuna paskaa, ja Iltalehden toimittaja kertoo tarinaa eteenpäin tippa linssissä.”
Harmi kyllä, Jussilla on tuossa väärä tilasto, ja väärässä tilastossa vuoden 2013 osalta väärä lukukin. Jälkimmäisellä seikalla ei ole itse asian kannalta mitään merkitystä, mutta korjataan silti. Siis v. 2013 Maahanmuuttovirasto teki kv-suojeltujen osalta 875 myönteistä ja 1692 kielteistä perheenyhdistämispäätöstä.
https://turmiojaperikato.blogspot.com/2016/04/nain-nama-tilastot-koetaan.html?spref=fb&fbclid=IwAR0s0VRQT11InTKrSAwiZV-1I2pcKu5Y65LRaru-q4U9D5Zir7Zmsfz4Fwk
Ilmoita asiaton viesti
PS miettii nyt varmasti, että jos RKP tulisi hallituskumppaniksi, miten pakkoruotsin käy, koska PS on ainakin ajavinaan pakkoruotsin poistoa. https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-vaatii-pakkoruotsista-luopumista-ehdoton-ja-aukoton-ruotsin-pakollisuus-ei-vastaa-suomenkielisten-tarpeita/
Ilmoita asiaton viesti
Pakkoruotsi on pieni hinta siitä, että maa saadaan edes jotenkin oikealle polulle. Sanna Marinin jäljiltä, puolustusta lukuunottamatta, maan kaikki tärkeimmät asiat ovat sekaisin. Näihin kuuluvat hoiva eli koko sairaanhoitosektori, koulutus talous, työttömyys, työvoima, rikollisuus. Sekään, että liityttiin Natoon, ei ole mitenkään Sannan ansiota.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki nuo mitä mainitset ovat tärkeitä asioita. Kuitenkin PS on houkutellut äänestäjiä pakkoruotsin poistolla, joten odotan, että tekeekö se viimeinkin asialle jotakin tällä hallituskaudella.
Ilmoita asiaton viesti
SDP luikkii nyt vastuitaan pakoon.
Ilmoita asiaton viesti
Perussuomalaisten tulee vaatia hallitusohjelmaan paljon omia tavoigtditaan vastapainoksi kokoomuksen talouslinjalle.
Rkplle voi ilmoittaa että pakkoruotsi poistuu mutta saatte kiduttaa turkiseläimiä vielä 4 vuotta jos ootte kilttiä poikaa
Ilmoita asiaton viesti
”Pakkoruotsia” ei persut olei koskaan voimalla alasajaneet, eikä se varmasti ole kynnys hallituksen menolle.
Kunhan toimii täkynä, jotta jokunen alemmudentuntoinen ja pakkomielteinen fennomaani kielitalibani äänestää puoluetta.
Ilmoita asiaton viesti
Riikka Purra on jo ajat sitten todennut, ettei pakkoruotsi ole kovin korkealla perussuomalaisten hallitus tavoitteiden listalla. Tärkeämpiä ovat maahanmuutto ja yhteisvelat ym.
On aika mielenkiintoista, kuinka perussuomalaisten äänestäjät pitävät pakkoruotsia yhtenä valtakunnan suurimpana ongelmana, vaikka puolue itse ei tee mitään sen asian eteen.
Ilmoita asiaton viesti
Jotulla on pakkoruotsimielle. Ei se tosiaan puolueelle ole koskaan ollut mikään iso kysymys.
En muista, että olisivat koskaan esittäneet eduskunnassa tai hallituksessa siitä luopumista. Muistaako joku?
Ilmoita asiaton viesti
Soini ei sitä tosissaan ajanut eikä asiaa ole juuri oppositiosta käsin voinut edistää ja luultavasti asia ei etdne mikäli rkp tulee hallitukseen.
Siksi olisikin hyvä että kepu tulisi niin rkp jäisi ulos
Ilmoita asiaton viesti
Ei pakkoruotsi ole minullekaan tärkeä asia. Enemmän iloa tulee siitä, että kesällä saa halpaa bensaa, kun perussuomalaiset ovat hallituksessa.
Ilmoita asiaton viesti
On tavallaan koomista, että perussuomalaisten hallitukseenmenon kynnyskysymykset koskevat ulkomaita ja -maalaisia, sekä naapurimaan ja osaa suomalaisten äidinkieltä.
Isänmaallisuus, Suomi ja suomalaiset ensin ovat hallinneet retoriikkaa, mutta hallitusneuvotteluissa kärjessä ovat ukomaalaisten asiat.
Ilmoita asiaton viesti
Tuurella on tuo lukemisen ymmärtäminen heikentynyt iän myötä
Ilmoita asiaton viesti
Jos kommentissani oli jotakin vikaa, niin se johtuu vain perussuomalaisten viestinnän epäonnistumisesta.
Ilmoita asiaton viesti
Keskusta ei noudata loogista politiikkaa. Sille kelpasi hallituskumppaneiksi vasemmisto, mutta ei porvarillinen puoli. Nyt se saisi hallituksessa omaa linjaansa läpi paljon helpommin ja selkeämmin kuin Marinin hallituksessa, jossa se oli kaiken aikaa vähän huutolaisen asemassa. Keskusta ei selvästikään aidosti piittaa kannatusryhmänsä eduista.
Ilmoita asiaton viesti
Huutolais asemaan se vasta nyt joutuisikin jos lähtisi Kok. ja persujen kynnysmatoksi ja siksi persut kepua jopa lähes rukoilemalla mukaan pyytää. Persujen huoli maaseudun asukkaista on täyttä hölönpölyä ja kepussa se kyllä tunnistetaan.
Ilmoita asiaton viesti
Osuit suoraan naulan kantaan, Arto .Kyllä asia näin on.
Ilmoita asiaton viesti
Marinin hallituksessa oli vain kaksi vasemmistolaista puoluetta, SDP ja Vasemmistoliitto.
Ilmoita asiaton viesti
Ehkä aika opettaa.
Ilmoita asiaton viesti
”Keskusta ei noudata loogista politiikkaa.”
Tuosta olen eri mieltä. Porvarihallituksen (kesk, kok, persut) keskusta menetti muistaakseni 17 tai 18 paikkaa. Lähti kuitenkin vasemmistovetoiseen hallitukseen, joka johti 8 paikan lisämenetykseen. Kun kummassakin koostumuksessa on tullut rajusti turpiin, niin on kai loogista vetäytyä oppositioon miettimään oman linjan kirkastamista.
Ymmärrän poliittisen taktikoinnin, koska persujen meno hallitukseen ilman keskustaa tietää melkoisella varmuudella näissä vaaleissa persuille äänensä antaneiden ”kotiinpaluuta”, ehkä jopa korkojen kanssa. Keskusta olisi oikeistohallituksessa panttivanki ilman merkittävää vaikutusvaltaa.
Persujen tyylittömäksi yltynyt mekkalointi kertoo kuinka kipeästä asiasta on kysymys. Matka niskalaukauksesta hunajapurkilla houkutteluun oli lyhyt.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvä Tuure! ”Persujen tyylittömäksi yltynyt mekkalointi kertoo kuinka kipeästä asiasta on kysymys. Matka niskalaukauksesta hunajapurkilla houkutteluun oli lyhyt.”
PS. Ville Ranta osaa sanoa sen kuvin.
Ilmoita asiaton viesti
Tuure Piittinen. Olen samaa mieltä kuin sinä blogissasi. Tyhmistä sanoista sakotetaan! Mikä kylvää sitä niittää!
Ilmoita asiaton viesti
Kepulle oli se sote:n maakuntamalli niin iso juttu, että äitinsäkin myivät siinä kaupassa.
Toki siitä ei ollut kepun äänestäjille mitään hyötyä ja se näkyi vaaleissa.
Ilmoita asiaton viesti
Ihan naulankantaan.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt todella otetaan mittaa PS;stä oikein olan takaa että enemmän kuin Soinin aikaan jos vielä hallitukseen että Riikka Purra valt.var.minist.johon Soini ei ”suostunut syystä tai toisesta” – niin saamme kokea ja nähdä koko poliittisen kuvan tällä maankamaralla jossittelun sijasta – puolin että toisin !
Muistuttaen siitä myös Kokoomuksen kuvasta Orpon johdolla ” pistää Suomi kuntoon ” että miltä voitto tuntuu jytkyn sijasta – opposition juhliessa ”pois vastuusta peräsimestä”.
No vielä tietämättä sitä seikkaa ketkä ovat ruorissa osittaisessa taktiikan pelikuvioissa ” oikeanlaista väärää ”,viittausta vastakkainasetteluun ns oikeiston ja vasemmiston kentillä !
Ilmoita asiaton viesti
Medialla on käynnissä valtava taistelu siitä, että ps:t eivät missään nimessä pääsisi hallitukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Markku Järvinen. Päinvastoin. Moni toivoo, että PS pääsisi hallitusvastuuseen näyttämään todelliset kykynsä.
Ilmoita asiaton viesti
Vaikka moni toivookin, niin punavihreä toimittajakuntamme haluaisi tässä tilanteessa sinipunapohjan.
Ilmoita asiaton viesti
Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.
Ilmoita asiaton viesti
Mun nähdäkseni on tuon täytisen sama mitkä puolueet siellä hallituksessa istuu, siis mikäli nuo Orpon esittämät 6 mrd:n sopeutukset tehdään. Sitä hallitusta tullaan haukkumaan taatusti (jälleen kerran) Suomen huonoimmaksi ikinä.
Ilmoita asiaton viesti
Mikä on näiden Uuden Suomen julkaisemien loputtomien spekulaatioiden arvo ja merkitys?
Pelko perussuomalaisien mahdollisesta hallitukseen pääsystä.
Aivan turha pelko.
Ilmoita asiaton viesti
Omalta osaltani voin vakuuttaa, että toivon perussuomalaisten pääsevän hallitukseen.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä pelkää.
PS:n kannattajat kuvittelevat puolueensa täyttävän lupauksensa, mikä on käytännössä täysin mahdoton saavuttaa. Samaan aikaan monet PS:n edustajat ovat tilanteessa, jossa he edustajina saavat bruttopalkkaa 10.000 €/kk vastaavat edut, vaikka heillä eduskunnan ulkopuolella ei ole mitään toimeentuloa.
Eivät he halua luopua vihreästä oksastaan – ja siihen ainoa mahdollisuus on pysytellä oppositiossa räkyttämässä.
Ilmoita asiaton viesti
Sama kohtalo on kokkareilla. 4. vuotta hallituksessa ja 10-15 kansanedustajaa vähemmän. Puheenjohtaja voi olla vaikka Kirsi Piha.
Ilmoita asiaton viesti
MR.Tämä lienee suurin todennäköisyys hallitusrintamalla. ”Vihreä oksa” painaa vaa’assa eniten puheista huolimatta. Aika näyttää totuuden. Se voi olla sitten PS:n kohtalon kysymyskin.
Vastuun pakenijaa tuskin toisen kerran palkitaan nykyisellä vaalimenestyksellä.
Ilmoita asiaton viesti
Meinasin antaa tykkäyksen, mutta viimeinen virke ei pidä paikkaansa.
PS pystyy aina valehtelemaan ja uhriutumaan kannattajilleen kuinka sitä kaltoin kohdeltiin hallitusneuvotteluissa. Kannattajat uskovat tuon bs:n kuten ovat uskoneen PS:n valheet ennenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Kilpiö aliarvioi ihmisten tyhmyyden.
PS pystyy kääntämään vastuunpakoilun aina uudestaan – heitä vainotaan ja syrjitään, mikä antaa kannattajille uutta paloa.
Ilmoita asiaton viesti
Niinhän se on, että ennen vaaleja poliitikot saavat valehdella vastuuttomasti vaalikarjalle ja luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, jos vain meitä äänestät.
Hallitusaika ja vaalien jälkeinen aina paljastaa , miten tyhmää vaalikarjaa taas höynäytettiin niin maan pirun vietävästi.
Poliittista vastuuta kun ei ole vaalipuheista eikä vaalilupauksista. Seuraavissa vaaleissa voit toki jättää äänestämättä näitä pehmosen puhujia.
Ilmoita asiaton viesti
Yes you bought lies and accepted Sanna
Now new truthful RIIKKA
Ilmoita asiaton viesti
Maybe 25% of people liking PS is not the ones who are dumb
The Sanna disaster should make smart people stay away from left
Ilmoita asiaton viesti
Sinänsä ei mitään uutta blogistin mietelmissä. En viitsi tarkistaa, mutta PS:n seuraava puoluekokous lienee ensi kesänä ja sinne on hallituspuolueena kiva mennä. Ans’ olla kun tulee se seuraava kahden vuoden päästä. Mikäli Perusuomalaiset ovat mukana hallituksessa, tulee tuon kokouksen tulos ratkaisemaan myös hallituksen tulevaisuuden. Uusia sinisiä tuskin syntyy, pienellä varauksella. On se pirullinen puolue.
Ilmoita asiaton viesti
Kuin kissa, joka putoaa jaloilleen. Näin se näyttää olevan.
Ilmoita asiaton viesti
Pirullinen leader was number one vote getter party number two – sound like 25% of population is pirullinen to you commie losers onky 1/3 left vote
Ilmoita asiaton viesti
”Jotkut saattavat piruilla, ovatko perussuomalaiset edes hallitus-/hovikelpoisiakaan omine, alatyylisine oikkuineen ja poikkeavine vaatimuksineen.”
Haluaisin tehdä tuon sinulle ja ihan aiheesta, mutta se olisi turhaa…
Ilmoita asiaton viesti
Toivotaan kuitenkin, että Suomi saisi arvoisensa ja ajankohtaan parhaiten sopivan ”hyvinvointihallituksen” näiden synnnytystuskien ja polttojen jälkeen.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvinvointi hallitus is code word for failed 50 years of socialism
2/3 votes not left was verdict
Ilmoita asiaton viesti
Jotkut is you and loser left hmmm
People voted Purra 1 PS 2
Guess jotkut sore loosers
Ilmoita asiaton viesti
Persut ovat riskikumppani neljän vuoden taipaleelle Orpolle ja kokoomukselle ja riski, hajoamisriskeineen kaikkineen myös Purralle ja itselleen.
– Puolueen ”perinnehistoria” sen osoittaa, aina Vennamon ja Soinin myöhemmistä ajoista ja vaiheista asti.
Milloin lähti Vennamolta ”seteliselkärankaiset”, milloin tuli konkurssi, Myöhemmin, konkurssipesän raunioille synnytettyyn peruspomon PS-firmaan tuli Halla-ahon nurkanvaltaajat ja veivät perustajalta ja peruspomolta tuhkatkin pesästä ja Soinin piti yrittää eroporukoineen pelastaa intohimo-ja muut salkkunsa värväytymällä sinisiksi salkkupalkkasotureiksi res. kapt. Sipilän hallitusjoukkoihin.
Ei ihme että kokoomuksessa puntaroidaan riskejä hiki hatussa…?
Ilmoita asiaton viesti
Heh, jos perussuomalaiset menevät hallitukseen ja sitten hajoavat, niin toinen osapuoli ei ole tällä kertaa ”siniset” vaan ”punaiset”. Ymmärtänet mitä tarkoitan…
Ilmoita asiaton viesti
Opportunity to partner or next time K is not 1
Ilmoita asiaton viesti
Koska on etukäteen todistettu ettei Perussuomalaiset puolue ole kelvollinen hallitsemaan Suomea, on puolueen jäätävä pois Hallitusneuvotteluista omasta ja muiden tahdosta.
Ilmoita asiaton viesti
Kokoomuksestahan se riippuu – näillä näkymin – minkä /mitkä puolueet se hyväksyy hallituskumppaneikseen. ”Kiviriippoja” se tuskin siihen valitsee! Yhteistyökyky ja yhteisymmärrys asioiden hoidossa ratkaisevat. Yhteispelitaidottomat pelurit joutavat oppositioon.
Ilmoita asiaton viesti
Who made that determination – you ?
Not citizen voters that made RIIKKA magnet number one and party two !
Ilmoita asiaton viesti
Annika Saarikon puhe puoluevaltuuston kokouksessa oli tiukka viesti perussuomalaisille: ”Kamppailu ei ole ohi, vaan se on vasta alkanut”.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/ae3f07e2-174b-415a-a6a0-00ac3ca168b0
Ilmoita asiaton viesti
A loser clinging to power instead of accepting defeat and resigning.
Same reason she took party left to be in power instead of then staying in opposition
New leader needed
Ilmoita asiaton viesti
Kamppailu ei tosiaan ole ohi. Se alkoi jo viime vaalikaudella, mutta Keskustan kamppailu persuja vastaan ei tuottanut Saarikon toivomaa tulosta.
Odotan mielenkiinnolla, miten käy alkaneella vaalikaudella. Antaako oppositiosta käytävä kamppailu Keskustalle paremmat vai huonommat kannatusluvut?
Ilmoita asiaton viesti
Jos PS on hallituksessa, kepu voi panna populistien pellehatun päähänsä ja rökittää persuja oikein kunnolla. Itse asiassa sille avautuu sama mahdollisuus myös jos Sdp on hallituksessa, sitten se vain jakelee iskuja vasemmalle. Keskellä on hyvä riehua.
Ilmoita asiaton viesti
Meidän ymmärettävä ja oltava varovaisia Keskustan kanssa ja kohdeltava Annikaa kaikella ymmärtämyksellä, muutoin Keskusta voi surkastua tuonne 5-7% kannatusta nauttivaksi puolueeksi. Sitä me emme tietenkään halua. Nykyinen 10% kannatus on ihan sopiva kannatus itsetutkistelun suorittajalle.
Ilmoita asiaton viesti
No!
PS not afraid!
Purra biggest vote getter.
Keskusta is only center in name but is really socialist.
PS wants them to join to return to non socialist camp becoming a partner possibly merge into PS later instead of going more left.
Better socialist center stays outside
Ilmoita asiaton viesti
Saarikko otti kantaa ”armonllaukaus”-keskusteluun: Vaalitappio ei ollut keskustalle armonlaukaus, vaan se oli starttilaukaus oppositioon: ”Kepu ei petä, kepu kestää!”
https://www.is.fi/politiikka/art-2000009536554.html
Ilmoita asiaton viesti
Annika ei lähe kulumallakaan
Ilmoita asiaton viesti