YLE leikkaus ei hyödytä ketään – mistä tässä on kysymys?

Purran ja Orpon hallitus leikkaa taas. Nyt leikkaus on kuitenkin valtiontalouden kannalta merkityksetön.
(Artikkelikuva on tekoälyn luoma ja on vapaasti käytettävissä. Kuvassa ei ole oikeita ihmisiä.)

Viime viikolla uutisoitiin siitä, kuinka myös yleisradion on osallistuttava säästötalkoisiin.  Valtiontalouden kannalta tämä on kuitenkin merkityksetön leikkaus.

Mitä tässä näillä leikkauksilla sitten itse asiassa säästettiin? Ylen toimintahan rahoitetaan yleisradioveron tuotosta maksettavalla määrärahalla. Tämän lisäksi Yle saa tuottoja ohjelmatoiminnasta, palvelujen myynnistä, tila- ja laitevuokrista sekä muista tuotoista.

Henkilöstökuluihin menee melkein puolet, noin 47 prosenttia rahoituksesta. Tästäkin aika suuri osa palautuu valtiolle veroina?

Käytetäänkö osa Yle -verosta kertyvästä tuotosta nyt jatkossa sitten johonkin aivan muuhun, koska Yle -verohan on joka tapauksessa maksettava.

Vai lasketaanko Yle-veroa? Veronmaksajat säästäisivät silloin muutaman euron koko vuoden yle-verostaan.

Mitä en nyt ymmärtänyt?

karilaurila
Sitoutumaton

Kaikki tässä blogissa esitetyt mielipiteet ovat omiani.
Niitä ei pidä sekoittaa edustamieni yhdistysten tai minkään muunkaan yhteisön kantoihin, jos en sitä erikseen mainitse.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu