Lumelääkkeet, ihmiskontakti ja digitaaliset oma-apuhoidot
Nykyisessä kiireen ja kustannusten laskemisen innossa vähennetään ihmisten mahdollisuutta saada sitä tärkeintä, eli ihmiskontakteja psyykkisiin oireisiin. Lääkkeillä on aikansa ja paikkansa, mutta paljon voidaan hoitaa ilman lääkettäkin. Tehokkaimmaksi vaikeissa psyykkisessä oireista tai sairauksissa on todettu lääkkeen ja terapian yhdistelmä
Tällä hetkellä esimerkiksi Pohde karsii palveluvalkoimaansa jättäen pois kaikki pitkä terapiat yli 16-vuotiailta. Pohde karsii myös tutkimusnäyttöön perustuvia hoitomalleja ja myöntää esimerkiksi vaikeisiin traumaoireisiin vain psykofyysistä fysioterapiaa. Psykofyysisellä fysioterapialla on toki paikkansa, mutta yksityäiseksi hoitomuodoksi siitä ei traumojen osalta ole.
Merkittävää tuossa linkkaamassani artikkelissa oli se, että oireet vähenivät ryhmällä joka sai plasebo-lääkettä ja he myös tiesivät saavansa sitä. Jo se riittää, että plaseboa määrättäessä ihmisestä ja heidän voinnistaan olkaa kiinnostuneita. Vaikutus ei siis ole pelkän plsebon vaan toisen ihmisen.
Näitä kontakteja ja mahdollisuuksia ei saa säästön ja digitaalisuuden huumassa karsia.
MM trauma on ollut paljon tapetilla. En oikein usko, että tästä ilmiöstä tiedetään edes tarpeeksi, vaikka toimia tehdään.
Koko nimike on väärätulkintaisen potentiaalinen, sillä yhtenäisemmin jos ajattelee, kyse tavan oppimisesta ja kasvusta, vaikka toteutuukin tavalla, joka poikkeaa parempikulkuisesta.
Mikäli ilmiöitä ei voi nähdä yhtenäisesti, ei niitä oikein voi liittää kokonaisuuteen, eikä suhteellisuuteensa.
Onglmaksi jää siten esim se tunnistaminen, ts siinä kun ongelmaan paneudutaan, toteutuu valikoivuus, ja puuttumisellinen populismi (PP).
Ilmiölle (PP) ei taida olla kunnon nimikettä, mutta on tosi yleinen, tai sanotaan niin, että vaikea ajatella kenttää, joka menisi toisin.
Kaiken voi tosiaan tiivistää hankaluuksiin kasvamiseen. Reduktio on järkevä, etenkin kun ottaa huomioon sen, ettei ole mitenkään ainoa.
Samanlaisesta effektiikasta tuli puhuttua paljon aiemmin, somaattisten sairauksien yhteydessä, ts kun tuli mieleen se, millä tavoin on järkevää puhua yksinkertaisesti degeneraatiosta.
On toimialueita, joissa tärkeää on pitää asioita tavanomaisena, eikä mitään erityistä välttämättä saavuteta sillä, että tiettyjä tekijöitä kiihdytetään maksimiinsa. Riittää huolehtia, ettei ajele ojiin.
Teoreettinen vinkkeli (toiminta-YT-ulottuvuus) on tässä minusta tärkeä, jolloin tuloksellisuusarvioita on osoittaa esim tällaiseen ulostuloon:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/perttisalminen/totuuden-moninaisuus-uhka-yhteiskunnalle/#comment-4226556
Ilmoita asiaton viesti
Linkki ei auennut, mutta väliäkö hällä. Plasebon teho on todellakin kait vuosisatoja tunnnettu.
Blogisti Pärkkä osuu kohdilleen. Ihmiskontakteja ihminen tarvitsee. Hevonen on myös laumaeläin. Sanotaan, että lehmä riittää sille seuraksi ja hyvinvoinnin lähteeksi, lammas ei!
– Me ihmiset taidamme olla laumaeläimiä paljon enemmän kuin hevonen. Päivämme, valveillaolomme ydin on päivittely. Se, siis Päivittely, lienee useimpien tärkein harrastus (jos ajankäytöllisesti asiaa arvioidaan).
*** ***
Vakavasti puhuen: jos ihminen jää tyystin elämänsä alkuvaiheen tärkeimmät vuodet ilman ihmiskontakteja, ei ”jäljelle jäävä” olio ole enää tunnistettavissa ihmiseksi kuin ulkomuodoltaan.
– onneksi tämä tilanne on lähinnä kuvitteellinen. Apinain Tarzaniksi kykenee harva. Edes niin että lopputulos olisi jotenkin sellainen ihminen kuin me ihmisen kuvaksi luulemme.
Ihmisyksikön kehityksen kannalta ei mikään korvaa suoraa ihmiskontaktia ja sen mukanaan tuomaa ärsykkeistön tulvaa.
*** ***
Ja pinnallisempaan. Plasebo toimii. Erityisesti silloin kun ihminen toivoo, tai toivoo, sen alitajuisesti toimivan. Vaan millä ”häiriintyneen mielen asetuksia muuttaisi” – ellei ihmiskontaktin avulla?
Ilmoita asiaton viesti
Tässä tosiaan avautuu loistomarkkinat ja toimipaikat. Merkityksellisyys on ilmeistä.
Ilmoita asiaton viesti