Demokratia median verkossa?

Olen jo aiemmin arvostanut mediatutkimuksen professori Risto Kuneliuksen osuvaa kuvausta demokratiastamme konsernien taskussa (yliopisto/8/2021). Mediakonsernien saadessa niskalenkin päättäjistä huoli on koko demokraattisesta järjestelmästä. Kansanvallan pitäisi perustua kansalaisten mielipiteisiin. Se että poliittiset päätökset syntyisivätkin ohjailtujen mielipiteiden paineista ja valtamedian yksipuolisesta painostuksesta lähenee totalismia.

Tapasin jo eduskunta-aikana nuoria, jotka olivat huolissaan Suomen kriisinselviytymiskyvystä, koska sanomalehdistämme ja mediasta ei kykene muodostamaan riittävää kuvaa maailman tapahtumien taustoista. Martti Valkonen kirjoitti v. 2003 (Sananvapaus kauppatavarana) Max Jakobsonin huomautuksesta, että suomalaisten on luettava ulkomailta tilaamiaan lehtiä pysyäkseen perillä maailman tapahtumista. Näin tarvitaan entistä enemmän Spiegel, Le Monde jne…

Valoa paremmasta näyttää esim. Paavo Teittinen (HS.11.5) tuodessaan esille historioitsija Keski-Rauskan kuvauksen Verkkouutisten kolumnissaan ”ehdottomasta Nato-kielteisyydestä on yhdessä yössä siirrytty puhdasoppiseen Nato-myönteisyyteen, eikä asiaa edes ihmetellä”. Teittinen sanoo totuuden: ”Tällainen ilmapiiri ei kuitenkaan tee Suomesta turvallisempaa vaan turvattomamman.”

Samaan aikaan, kun sotilaallista varustautumista ja miljardien avustuksia korostetaan, sosiaalista turvallisuutta heikennetään. Arjen turvallisuudesta puhuvat he, jotka kovien oikeistovoimien ja arvojen kanssa heikentävät luottamusta työn ja perheiden ja nuorten tulevaisuuteen luomalla ahdistusta ja näköalattomuutta.

Suomen Kuvalehden Aurora Rämö kuvaa erinomaisesti artikkelissaan 2.2.-24 ”Kansallisen turvallisuutemme nimissä”, miten media ja sopivat ”asiantuntijat” kytketään yhden totuuden kritiikittömään julistamiseen.

Tuoreemmassa SK:ssa Aurora Rämö ”Toveria ei jätetä”-kirjoituksessaan valaisee karusti suomalaisen median asiantuntijakäytännön. Pekka Toveri kelpaa kritiikittä kaikille ex-tiedustelupäällikkönä ja epäpoliittisena tiedusteluveteraanina. Ilta-Sanomat ei hylännyt häntä myöskään kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana ja eurovaaliehdokkuuskin jäi mainitsematta. A-studion ja Ylen pöydät katettiin samoilla kattauksilla mukana Viron ulkopoliittisen instituutin Krista Raik. Median kokoomuksen tukityö ei tietysti ole mediatutkijoille uusi havainto tiedon levittämisestä ilman kyseenalaistamista. Turvallistamiskehitystä ruokkimalla eduskuntaan kelpasivat entiset kenraalit ja everstit. Asiantuntijoina nostetaan tutkijatittelillä henkilöitä, joilla ei ole kansainvälisen politiikan tai valtio- tai oikeustieteen osaamista. Hurjinta vauhti on ollut UPI:n tutkimusjohtaja Charly Salonius-Pasternakilla, joka aamutelevisiossa piti tärkeänä, että reserviläisten olisi oltava hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa vuoden 2025 alkuun mennessä. Kyse kuulemma realismista?

Kuten Rämö toteaa: ”Kukaan ei kysynyt millaisiin tutkimustuloksiin arvio perustui. Hän ei ole väitellyt, eikä hänen julkaisuluettelossaan ole yhtään vertaisarvioitua tutkimusta.” Viisitoista vuotta sotaa tutkinut Noora Kotilainen kommentoi osuvasti: ”Realismihan on siis käytännössä usein sitä, että meidän pitää kuntoilla siksi, että ne ruumit, jotka kaatuvat rintamalla, olisivat terveitä.”

Mika Aaltola on myös esimerkki siitä, miten media nostaa tuntemattoman analysaattorin päivänvaloon häikäistymään parvi-ilmiöstä. Kuvaavaa oli hänen näkynsä Ylellä : ”miten vainajat nukkuvat nyt rauhassa”. Kun ”sotapäällikkönä” lisäksi alkaa esiintymään puolustusministeri Antti Häkkänen, joka laittaa reserviläiset riviin ja saa kansallisesti sitoutuneet miehet tekemään ratkaisuja, niin ministeri tarvitsee peiliä!

Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihköä kuullaan harvemmin eikä hänellä olisi poliittista painolastia, mutta ehkä hän on turhan kriittinen yleistä sotahulluutta kohtaan, kuten Rämö arvioi.

Kesällä kaikki on toisin. Nopeita ja kevyitä uutisia syntyi tutkija Sami Borgilta, joka suoritti pikaisen analyysin suurimmista vaalirahoittajista. Ruotsalaisesta Björn Wahlroosista, suomalaisista KimVäisäsestä ja Juhani Sjöblomista todeten, ettei kukaan voisi ostaa poliittisia päätöksiä.

Sijoittaja Kim Väisänen lausui, että rahoituksellaan hän tukee samoja arvoja. Vaalirahoituksella on meillä Amerikan malliin kasvava vaikutus eduskunta- ja myös presidentin vaaleissa,

jossa mm. SRV:n Kokkila oli Sauli Niinistön rahoituksesta vastaava vaalipäällikkö.

Kautta historian mm. Euroopan yhteiskunnallisten kriisien aikana pääomapiirit ovat olleet ratkaisevassa asemassa maan poliittisesti järistessä muovaamassa yhteiskunnan murrosta ja päätöksenteon rakennetta ja vahvistamassa isännän ääntä työmarkkinoilla. Arvotkin löytyvät, kun omaisuus- ja suuret tulot saattavat päätöksissä tulla otetuksi huomioon. Oikeusvaltion toimivuuden ja demokratian riippumattomuuden varmistamiseksi vaalirahoituksen rajoittamiseen ja viranomaisvalvonnan tehostamiseen on herättävä.

KHO:n presidentti Kuusiniemen ja apulaisoikeuskansleri Puumalaisen aiempi pelko tuomioistuinten toimintaan kohdistuvasta poliittisesta painostuksesta sekä Suomeen kohdistettu OECD:n kylmäävä arvostelu maan korruptiotorjunnan puutteista ei näy erottuvan hallituksen eikä eduskunnan työssä. Eduskunnan oikeusasiamies on myös todennut poliisin esitutkinnan viivästymisen seurauksena yhä useammin myös rikosten syyteoikeuden vanhenevan.

On vakavan pysähtymisen paikka, kun presidentti(KHO) joutuu huomauttamaan oikeusvaltion keskeisiin periaatteisiin kuuluvan vallan kolmijaosta. Suomella ei ole varaa palata 30-luvulle, sillä demokratian voitto on ollut Suomen pelastus!

KARI RAJAMÄKI

valtiopäiväneuvos,

sisäasiainministeri, utvan jäsen 2003-2007,

kansanedustaja 1983-2015, sdp

karirajamaki
Sosialidemokraatit Varkaus

Kansanedustaja 1983 - 2015, sisäasiainministeri 2003-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu