TIETO TAPPAA PORVARIN

Historian ja yhteiskuntaopetuksen tietoisesta vähentämisestä ja siitä seuraavista vakavista seurauksista kantoivat (H.S.31.1.) aiheellisesti huolta tamperelaiset historian opettajat. Tampereen yliopistolla 1970-luvun alun tyyliin opetuksen turvaamista ja sen yhteiskunnallista merkitystä korostimme väkevästi jopa otsakkeen mukaisella julisteella. Yhteiskunnallista opetusta on tietoisesti ajettu alas opetusministeriön ja opetushallituksen toimin. Historiallisen näkökulman ja tietoisuuden puute kansallisista vaiheista muodostaa kriisinkestävyytemme suurimman uhan. Jos yhteiskunta ja media eivät enää hahmota historiallisia tosiasioita ja kansamme kovien vaiheiden ja yhteisen selviytymisen ydintä, ollaan kuilun reunalla.

Kun Iltalehden uutispäätoimittaja (29.1) Perttu Kauppinen kirjoittaa pääkirjoituksessaan lakkotilanteesta ”Teollisuusliiton tunkkainen kieli kuuluu pikemminkin jonnekin 1920-luvulle, ei 2020 luvun Suomeen. Työntekijän ei ole pakko kuulua ammattiliittoon, ketään ei saa estää käymästä töissä eikä ammattiliitolla ole minkäänlaista oikeutta uhkailla niitä työntekijöitä”. Oliko päätoimittajalla täydellinen musta aukko Suomen historiasta vai annettiinko tarkoituksella väärä mielikuva luottaen lukijoiden jo nauttineen uutta karsittua yhteiskuntaopetusta? Valitettavasti työnantajien ja kovien markkinavoimien otteet kielivät paluusta sadan vuoden taakse. Kansalaissodan jälkeen kymmenet tuhannet nälkäkuolemasta ja teloitukselta välttyneet yrittivät löytää paikkansa kotimaassaan. Tuhannet joutuivat maanpakoon vailla kansalaisluottamusta ja toimeentuloa. Työntekijöiden ja yhteiskunnan heikompien puolustamista ei hyväksytty. Puhevapaudella ei ollut arvoa. ”Kun Väinö Tanner, kansanedustaja ja entinen senaattori, tuli Mouhijärvelle puhumaan 16.4.1920 hänet riistettiin ulos suojeluskuntalaisten toimesta ja nimismies Wahlroosin ravistellessa häntä käsi revolverin liipaisimella ja jonkun toisen hakatessa kiväärin perällä. Tuomioistuimien ratkaisut poliittisesta väkivallasta 1920-30 luvulla eivät kestä päivänvaloa. (Aimo O.Aaltonen, Ratkaisevia vuosia Suomen poliittisessa elämässä)”. Suomen kansalliselle yhtenäisyydelle muodostui ratkaisevaksi Svinhufvudin häviö presidentin vaaleissa 1937 ja Kallion valinta. Sosialidemokraattien ja maalaisliiton yhteistyö ja sosiaalisen kehityksen tukeminen rakensi yhtenäisyyttä. 1940 tammikuussa talvisodan kestäessä tehdyllä tammikuun kihlauksella tunnustettiin työntekijöiden ammatillinen järjestäytyminen ja sopimisoikeus. Tämä vahvisti kansallista perustaa ja Tannerin vahvalla työllä mentiin läpi sodat ja torjuttiin SAK ssa kommunistit ja estettiin Tsekkoslovakian tielle joutuminen.

Tänä päivänä monet työntekijät kuvittelevat työntekijöiden oikeudet ja sosiaaliset edut itsestään selviksi ja luojan luomiksi. Niitä ne ei ole, vaan pääosin määrätietoisen ammatillisen ja poliittisen työväenliikkeen työn tulosta. Näin mm. työeläkelainsäädäntö, peruskoulu ja terveydenhuolto. Lailla niitä voidaan myös heikentää, kuten Sipilän porvarihallituksen aikana saattoi havaita.

Yhteiskunnallinen valmius nähdä asioiden riippuvuuksia ja kansallinen selviytymisemme laajemmassa historiallisessa ymmärryksessä antaa meille yhteistä kriisinkestävyyskykyä. Se merkitsee enemmän kuin Hornetien määrä.

Eurokriisin ja yhteiskunnallisen epävakauden näkyessä Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi lokakuussa 2008 Frankfurter Allgemeinen etusivulla: ”Saksalla ja Euroopalla on edessään 20-luvun lopun kaltainen tilanne”. Miten tämän hahmottaa nykyistä opetusta saaneet päättäjät ja media. Olisiko hyvä yhteiskunnallisen tutkimuksen kohde?

KARI RAJAMÄKI

kansanedustaja 1983-2015, sisäministeri 2003-2007, valtiopäiväneuvos, SDP

karirajamaki

Kansanedustaja 1983 - 2015, sisäasiainministeri 2003-2007

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu