#wpsm HC Wikin blogi 25.11.2019: ”Mene Munalla Töihin”

Olipa kerran 70-luvulla Onnellisten Ihmisten Valtio pohjoisessa, jossa asui ahkeria kansalaisia, jotka lähtivät joka aamu iloisina töihin ja kouluihin. Mutta Onnellisten Ihmisten Valtiossa asui – ei niinkään ilkeä, mutta Tietävä Professori, joka oli keksinyt kolesteroli-sanan. Tietävä Tohtori kertoi mustavalkoisessa telkkarissa kolesterolin olevan paha juttu, joka erityisesti pahenee syödessä kananmunia. Jos Onnellisten Ihmisten Valtion kansalaiset eivät lopeta kananmunien syöntiä, voi kansa kohta huonosti ja kuolee pois. Mutta Onnellisessa Valtiossa kanaemot eivät olleet kuulleet pahasta kolesterolista ja jatkoivat onnellisten munien munimista edelleen. Pian oli isojen keskusliikkeiden varastot täynnä kananmunia ympäri Suomen niemeä ja varastojen ovelta alkoi nenään tuntua pahaa hajua. Onnellisten Ihmisten Valtio tutustui ilmiöön nimeltä Ylituotanto.

Ison keskusliikkeen isot Pomot hermostuivat ja päättivät pitää hätäkokouksen. Paikalle kutsuttiin joitakin maanviljelijöitä, keskusjärjestön edustajia, keskusliikkeen ylin johto, pari ministeriä ja tietenkin Onnellisten Ihmisten Valtion ykkösmyyntimies ”Urkki” eli tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen. Kokous pidetiin keskusliikkeen Itä- Helsingin edustussaunassa, jonka lauteille koko konkkaronkka kiipesi. Lauteilla alkoi heti kiivas keskustelu ja aluksi syytettiin huonoa myyntihenkilökuntaa, sitten logistiikkaa ja lopuksi huonoja kanaemoja. Kun keskustelu ei meinannut pysyä ruodussa, Urkki ilmoitti, että kukaan ei poistu saunasta, ennen kuin asia on ratkaistu. Vähän ajan päästä useiden löylyjen jälkeen, kun kaikilla kuumotti korvat, kuului lauteiden nurkasta erään ujon keskusliikkeen avustajan ehdotus: ”Mennään Munalla töihin”. Urkki päätti saunomisen siihen ja ilmoitti koko konkkaronkan lähtevän saman tien kohti Erkon huvilaa, jotta saadaan painokoneet seis Kaivokselan Sanomalassa.

Autonkuljettaja Aaltonen oli laskenut, että saunailta voisi päättyä noin klo 22, joten hän oli laittanut valtakunnan ykköslimusiinin Chrysler New Yorkerin valmiina käyntiin. Seuraavaksi konkkaronkka suuntasi Sinivuokot edellä kohti Erkon huvilaa Helsingin yössä ja lehti meni painoon uudella kansikuvalla.

Pohjois-Haagassa aamu valkeni ja finnipäinen Kari valmistautui koulupäivään. Karin Äiti oli kattanut aamiaispöydän ja Karin edessä odotti yksi ruisleipä, jonka päällä oli paistettu kananmuna. Kari kieltäytyi ehdottomasti syömästä leipää, johon Äiti totesi, että kukaan ei nouse pöydästä, ennen kuin kananmunat on syöty, koska presidentti Urkki sanoi niin. Ja samaan aikaan koko Onnellisten Ihmisten Valtiossa kaikki osallistuivat yhteiseen talkoisiin ja onnelliset kanaemot pääsivät munimaan lisää munia.

Loppukirjoitus:

Kuulin tämän tarinan jokunen vuosi takaperin samaisella saunan lauteilla Itä-Helsingissä, mutta en muista mitenkään, kumman keskusliikkeen lauteilla legenda tarttui korviini ja kuka oli ujo avustaja. Mutta varmaa on, että tarina sopii hyvin juuri tänään tähän Onnellisten Ihmisten Valtion aamuun, kun koko Suomi on pysähtymässä ja taas tarvittaisiin yhteishenkeä ja päättäväisyyttä. Lainatakseni ujoa avustajaa, taas voitaisiin mennä töihin ja vaikka kananmunan voimalla, jos niin yhdessä päätetään.

Kirjoittaja Kari Wikholm toimii liikkeenjohdon konsulttina, jolta ilmestyi tietokirja ”Verkkokaupan käsikirja 2019” viime kesänä. Kari Wikholmin konsulttitoimisto #wpsm auttaa yrityksiä kaupan strategiakysymysten kanssa ja pyrkii auttamaan ymmärtämään paremmin ostajan muuttuvaa ostokäyttäytymistä. Kari Wikholm valittiin vuoden konsultiksi Raaseporin Yrittäjien toimesta 2019.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu