Ei näin voi maata johtaa

Nopeita päätöksiä julkisessa paineessa. Rahaa sataa kuin taivaasta, kymmeniä miljoonia eivätkä ole mistään pois. Hyvät kohteet eivät lopu ikinä. Rahat loppuvat.

Hallitus etenee kriisistä toiseen. Koronalle ei kukaan voinut mitään, mutta sen jälkeen hallitus on järjestänyt kriisinsä aivan itse. Ei maata voi näin johtaa.

Hallitus ei ole enää toimintakykyinen, koska päätökset isoista asioista kuten työllisyysasioista joko siirretään eteenpäin tai perutaan kokonaan.

Kysymys kuuluukin, kuinka kauan Keskusta suostuu antamaan periksi kaikista periaatteistaan? Eikö jo olisi aika tehdä johtopäätöksiä?

Koronan aikana piti tehdä nopeita ja lyhytkestoisia päätöksiä. Tapa ei voi jäädä voimaan. Nyt on alettava tehdä ennustettavia ja johdonmukaisia päätöksiä. Se on ainoa tapa, miten tätä maata tulisi johtaa.

Kyllä hallituksen pitää pystyä yhdessä pohtimaan päätökset, miettiä niiden vaikutuksia ja käydä avointa vuoropuhelua. Ja kun päätökset on tehty, tulee niissä pysyä.
Kahden vaikean vuoden jälkeen tarvitsemme ennustettavuutta. Nyt hallituksen päätöksenteko on liian poukkoilevaa. Vähätkin leikkauspäätökset perutaan julkisen paineen alla. Päätöksistä hallituspuolueet käyvät keskustelua twitterissä, kun niiden pitäisi käydä keskustelua keskenään.

En voi ymmärtää, että näistä päätöksistä tai aikeista keskustellaan sosiaalisessa mediassa. Olisi viisaampaa mennä samaan huoneeseen, käydä asioita läpi ja tulla yhdessä päätösten kanssa julkisuuteen.
Kaikki toiminta tarvitsee pitkän tähtäimen suunnitelmaa. Kuinka mikään taho voi suunnitella toimintaansa, jos rahoitus on tiedossa vain seuraavalle vuodelle?

Esimerkiksi pitkän tähtäimen investoiminen on täysin mahdotonta, kun tulevaisuuden rahoituksesta ei voida olla varmoja.
Jotta saamme talouden kuntoon, voidaan joutua leikkaamaan. Kun tehdään tulevia leikkauspäätöksiä, tulee käydä tarkkaa pohdintaa mitä päätösten vaikutukset ovat, jotta ne voidaan perustella ja tehdä julkisesta paineesta huolimatta.

Toivon, että hallitus tekee kauaskantoisempia päätöksiä, jotta eri toimijat niin poliisi-, liikunta-, urheilu- kuin kulttuuriala voivat jatkaa toimintaansa. On ymmärrettävää, että kulttuurin rahoista leikkaaminen oli väärä päätös, koska alaa on kuritettu koronan aikana paljon.

Asiaa olisi tullut harkita etukäteen.

+8
KaroliinaKhnen
Liike Nyt Tampere

Eduskuntaryhmän pääsihteeri.
Tohtoriopiskelija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu