Miten luottamus palautetaan?

Kun veronmaksaja kokee, että yhteiskunnan varoja ei käytetä oikealla tavalla, epäluulo yhteiskunnan toimintoja ja valtaapitäviä kohtaan voimistuu. Asioista vastuullisten uskottavuus on koetuksella. Tällöin on aika pysähtyä miettimään mikä on pielessä järjestelmässämme, toiminnoissamme tai maan tavassa.

Eduskunnalla on suuri vastuu koko poliittisen järjestelmämme arvostuksesta ja uskottavuudesta. Sen vastuulla on myös epäluottamuksen kohtaaminen; miten vääriksi tai epäoikeudenmukaisiksi koetut asiat käsitellään ja hoidetaan ja miten voidaan saada aikaan pysyvä muutos, jolla vastaavaa ei enää tapahdu.

Tuorein esimerkki VTV:n pääjohtajan julkisten varojen käytön ympärillä tapahtuneista kyseenalaisista hankinnoista on omiaan rapauttamaan uskottavuutta politiikkaan, sillä VTV on eduskunnan alainen virasto. Mitä seuraavaksi tapahtuu onkin aivan olennaista.

Yksi näkökulma mielestäni on se, että ongelman sattuessa siitä puhutaan mahdollisimman avoimesti ja se ratkaistaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Mitä avoimemmin ja rehellisemmin yhteiskunnallisista epäkohdista puhutaan, sitä paremmin voidaan vaikuttaa tuleviin päätöksiin ja valintoihin.

On selvää, että virheitä sattuu – ja voidaan tehdään myös vääriä rekrytointeja. Pääjohtajatasolla niihin pitää puuttua jämäkästi myös omalla kohdalla ja tarvittavat korjaukset on tehtävä välittömästi, sillä luotettavuuden ja uskottavuuden palauttaminen vaatii paljon. Maine voi mennä hetkessä, sen korjaaminen sen sijaan vie pitkään silloinkin, kun kaikki pyritään tekemään ja myös tehdään oikein.

Politiikka ja kaikki sen lähettyvillä tapahtuva näyttävät esimerkkiä moraalissa ja vastuunkannossa. Suomi on ollut maa, jossa olemme kokeneet voivamme luottaa toisiimme. Onko se sitä yhä edelleen?

0
KaroliinaKhnen
Liike Nyt Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Liike Nyt -eduskuntaryhmän pääsihteeri.

Liike Nyt -puolueen varapuheenjohtaja.

Tällä hetkellä olen virkavapaalla ja kirjoitan väitöskirjaa Turun yliopistoon.

Aloitin politiikassa 23-vuotiaana ja menin silloin töihin eduskuntaan kansanedustajan eduskunta-avustajaksi. Eduskunnassa työskennellessäni aloitin väitöskirjan teon kansanedustajan vaikutusvallasta ja haastattelin useita kansanedustajia ja eduskunnan korkeimpia virkamiehiä.
Olen ollut töissä eduskunnassa vuodesta 2016 ja nähnyt politiikkaa monipuolisesti.

Olen yksi Liike Nytin seitsemästä perustajajäsenestä ja puolueen varapuheenjohtaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu