Soten työvoimapula on suurin haasteemme

Olin eilen mukana keskustelemassa sotesta.  Sote on yksi vaaliteemojani. Ja eduskunnalla sote-palveluissa on enemmän nyt valtaa uudistuksen myötä.

Jotta ihmiset pääsevät lääkäriin ja rahaa on riittävästi kaikkien sotepalveluihin, siitä päättää viimekädessä eduskunta ja hallitus. Hoitajapula ja hoivakriisi ovat olleet tiedossa jo vaalikauden alussa mutta tilanne on heikentynyt.

Tällä hetkellä meillä on hoitajapula ja hoivakriisi.

THL:n arvion mukaan sote-alalle tarvitaan 200 000 uutta työntekijää vuoteen 2040 mennessä. Neurokirurgian emeritusprofessori Juha Hernesniemi totesi hiljattain osuvasti, että sairaaloiden ainoa tehtävä on hoitaa potilaita ja ketkä hoitavat potilaita? Heitä hoitavat sairaanhoitajat ja sairaanhoitajia ei ole, koska työ ei ole palkittua. Hoitajia ei arvosteta ja arvostus tulee rahasta. Palkalla pitää voida elää. Eivät nuoret välttämättä lähde hoitoalalle, kun tietävät ettei siitä makseta riittävästi palkkaa.

Ei meillä ole koulutettavia, eikä pelkkien koulutuspaikkojen lisääminen auta asiaa. Eläköityneiden hoitajien houkuttelu takaisin töihin kunnon veroporkkanalla voisi ainakin olla yksi idea. Mutta on todella mietittävä, miten saisimme heidät takaisin, ketkä ovat alalta lähteneet. Alalta on lähtenyt sairaanhoitajia n. 40 000. Ja nyt on aivan olennaista miettiä, miten saamme nykyiset ammattilaiset pidettyä. Asioille olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten. Työvoimapula on kaikkein isoin ongelma, ei auta jos ihmisiä ei ole, ei auta palveluintegraatiot tai priorisoinnit. Tämä vaatii systemaattista toimintaa.

Heti kun hyvinvointialueet aloittivat toiminnan, nähtiin, että sotea on alibudjetoitu. Sote-malli siis on täysin keskeneräinen, eri alueet ovat eri vaiheissa, ongelmat olisi vaatineet lisärahoitusta ongelmakohtiin. Samaan aikaan voimakas inflaatio ja palkanmaksukorotukset tekevät yhteensä arviolta 1,5 miljardin vajeen tänä vuonna. Pahoin pelkään, että syksyyn mennessä alueet joutuvat talousvaikeuksiin ja toiminnan sopeutukseen ellei lisärahaa tule. Lisärahaa on annettu liian vähän, rahoitus oikeansuuntaista mutta alimitoitettua miljardiluokkaa.

Ei väestön ikääntyminen tähän lopu. Meidän ikäsidonnaiset menomme tulevat nousemaan ja on epärealistista puhua soten leikkauksista, kun ne menot tulevat kasvamaan vaikka kuinka paljon. Sotesta ei tule leikata vaan tälläkin hetkellä siitä puuttuu resursseja.

Mitä ratkaisuja? Perusterveydenhuoltoon resurssit, Kela-korvauksien nostot, perhelääkärimalli. Nykyhallitus leikkasi Kela-korvauksista n. 40 prosenttia, voi miettiä oliko oikea aika, kun hoitovelka koronan myötä on huolehdittavana ja uusi sotemalli.

Noidankehä hoitajapulan suhteen on katkaistava. Miten saadaan ammattilaiset pysymään alalla, työolot varmasti tärkein, että työ on eettisten arvojen mukaista toimintaa, että työtä olisi ilman jatkuvaa ylikuormitusta. Työn organisointi ja johtaminen kuntoon. Toisena myös kilpailukykyinen palkka. Asioiden parantaminen vaatii työntekijöitä. On pelkona, jos alaa vaihtaa yhä useampi, ollaan kriittisessä tilanteessa. Sotealan ammattilaiset eivät elä pussissa vaan näkevät miten muilla toimialoilla ihmisiä johdetaan, millaiset on työolot, ja kuinka tekijöitä arvostetaan.

Perhelääkärimallille on vahva tieteellinen näyttö siitä, että saman lääkärin hoitaessa potilasta hoidon laatu paranee. Lääkäri oppii tuntemaan potilaansa ja havaitsemaan varhaisessa vaiheessa alkavia sairauksia. Tämä vähentää esimerkiksi päivystyksen ja sairaalahoitojaksojen tarpeita.
Sotea ei tule nähdä leikkauskohteena. Ei leikkauksia vaan mahdollisuuksia, meidän on ehdottomasti panostettava kestävän systeemin rakentamiseen ja tästä yhtenä hyvänä esimerkkinä investoinnit ja tutkimus sekä kehitys. Yliopistosairaaloille on taattava rahoitus. Ensi vuonna 116 miljoonaa euroa saavat yliopistolliset sairaalat laskivat, että olisivat tarvinneet n. 600 miljoonaa. Olen tästä äärettömän huolestunut kun yliopistosairaaloissa ne Suomen suurimmat tiedeyksiköt on.