Viisikko nyt ensi kertaa tosipaikassa

Hallituksen johtoviisikko on ensimmäistä kertaa kovassa paikassa. Koronan torjunta oli helpompaa, kun maali oli yhteinen.
Viiden puolueen vieminen samaan suuntaan vaatii taitavaa johtamista. Nyt se punnitaan.
Johtaminen on kuuntelua, neuvottelua, kompromisseja ja sopimista. Se ei ole sanelua tai selkään puukottamista sosiaalisessa mediassa.

Kaksi kantasanaa pätee mielestäni politiikkaan: perusluottamus ja kyky yhteistyöhön. Jos nämä puuttuvat, puuttuvat kaikki edellytykset neuvotella isompia asioita. Poliittinen johtaja, joka tuo kompromissiesitykset valmiina, haluaa sanella. Neuvottelutilanteessa pitäisi yrittää synnyttää ratkaisua, eikä tuoda tilanteeseen valmiiksi saneltua tulosta.
Nyt tärkeän väliriihen aikaan nähdään, kuinka tärkeitä toimivan politiikan avaintekijöitä ovat neuvottelutaitoiset johtajat.

On huonoa neuvottelutaktiikkaa, että syytetään muita. Se on huonoin taktiikka mitä voi olla. Kun ensin olisi saatava kaikki puhaltamaan yhteen hiileen, ei takapuoli edellä puuhun -taktiikasta taida olla apua.

Lopputulokseen pääsemistä ei auta se, että kärjistetään asioita sosiaalisessa mediassa tai neuvotteluita etukäteen käsitellään julkisuudessa, siis keskeneräisiä sellaisia. Tästä syntyy vain vajavaista ja valikoitua tietoa, mitä sitten media jatkojalostaa ja levittää.

Otetaanpa muutama esimerkki väliriihen uutisoinnista, neuvotteluiden ollessa kesken:
a)    ”Näin Ohisalo piikitteli Saarikkoa Säätytalolla – ”Olen huomannut, että hän on käynyt useasti kertomassa täällä…” (lähde)
b)    ”Ohisalo vastasi Saarikon linja­puheeseen Twitterissä erikoisella viestillä: ”Missä huolipuhe siitä?” (lähde)

Tällaiset otsikot ovat omiaan kasvattamaan eripuraisuutta, negatiivisuutta ja tuloksettomuutta.
Kokemattomuus neuvotteluissa on nyt tullut esille. Ja vielä se, että valtiovarainministeri virkamiehineen ei tällaisessa neuvottelussa ole edes läsnä.
Pandemian aikana kaikilla on ollut sama päämäärä ja silloin on helppoa päästä neuvotteluissa sopuun. Nyt puhumme täysin eri asioista, kun pitää poliittisista asioista saada yhteisymmärrystä. Sopeutetaanko vai mennäänkö yli menokehyksen?

Neuvottelutilanteet eivät ratkea ilman yhteisymmärrystä toiminnan tavoitteesta, eivätkä osapuolet voi ratkaista tilannetta ilman toinen toistaan. Neuvottelu on vuorovaikutusta, jossa osapuolilla on mahdollisuus muuttaa käsityksiään ja mielipiteitään.

Mikä synnyttää ratkaisuja?

Sitä tutkin omassa väitöskirjassani ja tässä yhdenlainen näkökulma: Asioiden jumiuttaminen ei vaadi hirveästi, mutta se vaatii paljon, että sinulla on kyky ymmärtää toisten käsityksiä ja ymmärrystä, vaikka et täysin hyväksykään niitä. Täytyy omata kyky etukäteen miettiä erilaisia polkuja päämäärään, jonka olet asettanut saavuttamiseksi. Jos toinen menee sykkyrään, niin on toinen tiedossa. Jos päämäärä on tiedossa, voit tehdä osakompromisseja kohti päämäärää, askeleita, eikä heti suoraan asiaan.
Ratkaisun aikaansaamiseksi ei riitä se, että olet mielestäsi oikeassa. Pitää ymmärtää, että on toisiakin tahtoja, toisiakin kohtia. Jos löydät siitä jonkun polun, löytyy siitä ratkaisu tai sopimus.

+3
KaroliinaKhnen
Liike Nyt Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Liike Nyt -eduskuntaryhmän pääsihteeri, Liike Nyt -puolueen varapuheenjohtaja. Tällä hetkellä kirjoitan väitöskirjaa politiikasta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu