Pelon aika

Aioin olla kirjoittamatta tätä tekstiä, mutta teen sen kuitenkin.

Monien muiden tavoin olen viime aikoina puhunut ja kirjoittanut poliittisesta väkivallasta, demokratian ja fasismin suhteesta sekä pelon ilmapiiristä. Tunnen jonkin verran totalitarismin historiaa ja näen, että Euroopassakaan pelon aikakausi ei ole kovin kaukana. Tästä saa hyvän käsityksen tutustumalla vaikka Viron tai Tsekin historiaan. Venäjä ei vieläkään ole oikeusvaltio länsimaisessa mielessä.

Demokratia ei ole itsestäänselvyys. Se vaatii puolustamista. Totalitarismi nostaa päätään eri tavoin, mutta historiasta voi tunnistaa sille tyypillisiä kehityskulkuja. Se muistuttaa aluksi jossain määrin koulukiusaamista. Kiusaajia voi olla vain vähän, mutta ilmiö tarvitsee mahdollistajia. Meitä muita, jotka emme puutu tai välitä. Tai jotka hyväksymme selityksen, että uhri on jotenkin itse aiheuttanut kohtalonsa. Kysymys ei ole ääriajatusten vastakkainasettelusta. Jokainen terve tolkun suomalainen vastustaa fasismia, sen sanominen ääneen ei voi olla äärimmäistä.

Fasismille on ollut tyypillistä pukeutua demokratian kaapuun, luoda itsestään jonkinlaista järjestelmällisen kaltoinkohdellun marttyyrin kuvaa ja sitä kautta vedota enemmistön empatiaan. Väkivaltaa ja sen uhkaa vähätellään. Se halutaan leimata väärinkäsityksiksi tai ympäristön vihamielisten provokaatioiden tulokseksi.

Poliittinen väkivalta uhkaa demokratiaa väkivallan väristä riippumatta. Siksi sille pitää saada nollatoleranssi. Demokratia edellyttää poliittista keskustelua, mikä taas edellyttää edes jossain määrin luottamuksellista ilmapiiriä. Pelon ajassa ei ole aitoa demokratiaa.

Puoluejohtajat voisivat tuomita rasismin ja fasismin selkeämmin. Korostetun hiljaa on kuitenkin ollut persujohto. Miksi on alusta alkaen ollut niin vaikea sanoa, että väkivalta ja sillä uhkaaminen on väärin? Kysymys ei ole vain yhden kansanedustajan yöllisestä tunteenpurkauksesta. Kysymys on siitä, ettei puolueen kanta ole selkeä ja että puolueen sisällä tai liepeillä majailee siipi, jolle väkivalta ei ole poissuljettu vaikuttamiskeino.

Olen itse kritisoinut vuosien ja vuosikymmenten varrella varmaankin kaikkia puolueita. Tässä tilanteessa on jotain erilaista. Ensimmäistä kertaa mielipiteeni ovat johtaneet henkilökohtaiseen uhkailuun ja pelotteluun. On vaikea sanoa, mistä tämä kumpuaa, mutta monet uhkaajista kertovat olevansa vannoutuneita perussuomalaisia. Kukaan ei ole sanonut olevansa vaikkapa SVL:n jäsen. Kaikilla on ollut viittauksia hommafoorumille.

Olen vähitellen ikääntyvä aikuinen. En enää suostu pelkäämään. Olisin monella kriteerillä ensimmäisiä keskitysleirille joutuvia, jos poliittinen järjestelmä muuttuisi sellaisia suosivaksi. Siitäkin syystä haluan puhua vihan ja pelon aikakaudesta. Tunnen monia fiksuja ja koulutettuja nuoria, joilla olisi paljon rakentavaa ja hyödyllistä sanottavaa. Moni pysyy kuitenkin hiljaa, koska ei halua ilmoittautua maalitauluksi. Tämä kaventaa keskustelua ja jättää politiikan kentän hörhöille. Sekin on yksi totalitarismin kehittymisen yleinen piirre.

Tunnen myös monia perussuomalaisia, joita pidän sivistyneinä ja älykkäinä ihmisinä. Olen aistivinani tuskaa heidän olemuksessaan. On vaikeaa ajaa demokraattisin keinoin vaikkapa vähäosaisen suomalaisen asiaa, jos puolueen sisälle muotoutuu fasistisia pesäkkeitä. Ne eivät aja minkäänlaisten suomalaisten asiaa ja ne uhkaavat itseään demokratiaa.

Poliittiseen väkivaltaan, pelon ja vihan lietsomiseen sekä ihmisarvon ja demokratian pelisääntöjen polkemiseen pitää puuttua nyt, kun ilmiö on vielä kohtuudella hallittavissa. Jokaisen puolueen ja puoluejohtajan pitää yhdessä tehdä kantansa selväksi tähän asiaan. Mutta myös meidän tavallisten ihmisten on astuttava esiin ja sanottava ei. Perussuomalaiset eivät ole uhreja, vaikka niin väittävätkin. Uhreja ovat ne, joita pahoinpidellään, uhkaillaan ja pelotellaan. Uhri on suomalaisen demokraattinen isänmaa.

Omasta puolestani jatkan puhumista ja kirjoittamista. Mitä enemmän uhkauksia ja pelottelua tulee sitä varmempaa on että puhumiseen on syytä. Valitettavaa on, että uhkailu ja pelottelu kohdistuu muihinkin. Jos jopa ansioitunut poliisimies saa tappouhkauksia, me tavikset olemme vielä helpompia uhreja. Meidän kaikkien asia on sanoa, että demokratiassa tällainen ei käy. Kysyn taas kerran Timo Soini ja Riikka Poutsalo, hyväksyttekö puolueestanne harjoitettavan pelon lietsonnan? Ei siihen ole vaikea vastata. Tähän voi vastata ihan yhdellä sanalla.

katimartinson
Helsinki

Harmaa eminenssi, terveydenhuollon ja sisäisen turvallisuuden ammattilainen. Nykyisellään myös Stadin Bamlaamon toimittelija. Mielipiteet aina omia, eivätkä edusta mahdollisten taustaorganisaatioiden kantoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu