Elämä – laatua vai määrää?

Lapsuudessani ei puhuttu senioreista tai harmaista panttereista, vaan vanhuksista. Silloin elämän ehtoo oli toisenlainen kuin nyt. Moni ei saavuttanut vanhuutta ollenkaan. Tyyppilähtö oli keski-ikäisen miehen kaatuminen saappaat jalassa kesken lumitöiden. Sydän- ja verisuonitaudit jylläsivät ja monelle ensimmäinen oire oli äkkikuolema. Toisaalta monet ”vanhat” kituuttivat sairauksiensa rampauttamina vuosia. Osalle sairaudet olivat matkan varrella hankittuja, osalle synnynnäisiä tai vaikkapa lapsuuden tautien tai vammojen aiheuttamia.

Nykyisin lapsikuolleisuus on kehittyneissä maissa pientä. Rokotteilla monet hankalat lastentaudit on saatu aisoihin ja jotkut jopa kokonaan hävitettyä. Sydänperäiset äkkikuolemat keski-ikäisillä ovat käyneet harvinaisemmiksi ja suurin osa sydänsairauksista saadaan hoitoon jo varhaisessa vaiheessa ennen ensimmäisiä oireita. Väestön terveys on yleisesti parantunut ja eliniän odote noussut. Toki pidempään elämään mahtuu enemmän syöpätauteja ja uusia kansansairauksia, mutta niidenkin hoidossa on edistytty reilusti.

Monet ikääntyvät ovat nykyisin varsin terveitä ja toimintakykyisiä. Perussairaudetkin ovat kohtuudella hallinnassa ja itse asiassa toimintakyky säilyy lähes loppuun saakka. Monille vain yksi tai kaksi viimeistä elinvuotta ovat huonompia.

Väestön terveys on kehittynyt huimasti yhteiskunnallisten muutosten, mutta myös kehittyneen terveydenhuollon ansiosta. On kuitenkin yksioikoista mitata tätä kehitystä pelkästään eliniän odotteen pidentymisellä. Paljon suurempi saavutus on nimenomaan laadukkaiden elinvuosien huima lisääntyminen. Ja kääntäen, sairauksien tuomien kärsimysten merkittävä väheneminen.

Terveydenhuollon ammattilaisille on arkea lähestyä terveyspulmia nimenomaan laatunäkökulmasta. Esimerkiksi leikkaushoidon tai tehohoidon mielekkyyttä ei arvioida pelkästään tulevilla elinvuosilla, vaan laajemmin hoidosta saatavalla hyödyllä. Hoidosta hyötymistä on mahdollistaa mielekkään elämän jatkuminen. Pelkkä numeerinen elämän pidentäminen ei ole hyvä peruste interventioille.

Hyvään elämään kuuluu erottamattomana osana myös hyvä kuolema. Elämällä on alku ja loppu, vaikka kuolema haluttaisiinkin siivota yhteiskunnasta ja kätkeä laitoksiin. Terveydenhuollon tavoitteena ei voi olla epätoivoinen taistelu kuolemaa vastaan, vaan pikemminkin hyvän elämän tukeminen. Hyvään elämään kuuluu myös pidättäytyä sellaisista toimista, joista on potilaalle enemmän haittaa kuin hyötyä. Laadukas elämä on aina tavoiteltavampaa kuin mahdollisimman pitkä elämä.

On eettistä hyväksyä, että ihmisiä väistämättä myös kuolee. Se on elämään sisäänrakennettu välttämättömyys. Jotkut kuoleman syyt tuntuvat kuitenkin olevan hyväksyttävämpiä kuin toiset. Kukaan ei saisi kuolla koronaan, mutta 500 suomalaista saa joka vuosi kuolla influenssaan. Keuhkokuume on monisairaille vanhuksille varsinainen viikate. Tosiasiassa monisairaalle ja hauraalle ihmiselle monenlaiset ongelmat voivat olla se korsi, joka lopulta katkaisee kamelin selän. Kaikelta mahdolliselta haurasta ihmistä on hankala suojella ja toisaalta siihen vaadittavat toimet voisivat ratkaisevasti heikentää jäljellä elämän laatua jo kauan ennen loppusuoraa.

Ihmiset itse tietävät parhaiten, mikä on heidän elämässään tarpeellista ja mikä tuo heidän elämäänsä laatua. Moni isovanhempi kokee laaduksi lapsenlapsen kanssa leikkimisen tai läheisten kanssa vietetyt hetket. Näiden laatutekijöiden kieltäminen pitkäksi aikaa voi lopulta johtaa siihen, ettei määrällisesti pidentyvä elämä ole laadullisesti uhrauksen tai edes elämisen arvoinen. Tämä näkökohta on syytä huomioida myös silloin, kun ikäihmisiä halutaan heidän ”omaksi parhaakseen” eristää muusta yhteiskunnasta.

Elämän pituuden lisääntyminen ei ole hyvinvointiyhteiskunnan ja terveydenhuollon suurin saavutus. Laadukkaiden elinvuosien lisääntyminen on. Kuten arkisessa terveydenhuollossa, niin myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa on muistettava kunnioittaa ihmisiä, jotka elämäänsä elävät. Jokainen on oman elämänsä paras asiantuntija. Useimmat ihmiset ja etenkin ikääntyvät oppivat arvostamaan elämänsä laatua. Ei ole nuorten päättäjien asia kertoa, miten ikäihmisten pitää elämäänsä elää ja mitä asioita heidän tulee arvostaa. Ihmiset tarvitsevat tietoa ja neuvoja. Mutta lopulta ihmisen pitää saada itse päättää miten hän elämäänsä arvottaa. Sitä päätöstä pitää päättäjienkin kunnioittaa.

 

katimartinson

Harmaa eminenssi, terveydenhuollon ja sisäisen turvallisuuden ammattilainen. Nykyisellään myös Stadin Bamlaamon toimittelija. Mielipiteet aina omia, eivätkä edusta mahdollisten taustaorganisaatioiden kantoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu