Torkuttajien maa

On tehtävä tunnustus: minä olen yksi UPM Kymmene Oyj:n omistajista. Sen UPM:n, joka juuri ilmoitti harkitsevansa paperikoneen sulkemista Jämsässä. Olen siis jollain tapaa katsottuna yksi monista markkinavoimien edustajista. Tätä kautta olen tavallaan yksi työnantajatahoista sekä tavallisen paperiduunarin että toimitusjohtaja Jussi Pesosen näkökulmasta. He molemmat ovat nyt kypärät kallellaan. Duunari ymmärtää, että työt loppuvat ja asuntojen arvot romahtavat. Pesonenkin ymmärtää sen, mutta samalla hän kantaa huolta suomalaisen teollisuuden toimintaedellytyksistä laajemminkin. Ja minä ymmärrän heitä molempia.

Kun UPM ilmoitti harkitsevansa paperikoneen sulkemista Jämsässä, yhtiön osakekurssi hieman nousi. Niin käy, kun aiempaa useammat haluavat olla yhtiön omistajia ja uskovat sen tulevaisuuteen. Niille, jotka eivät harrasta sijoittamista ja suurelle osalle toimittajakuntaa tämä mekanismi tuntuu käsittämättömältä.

En halua puhua muiden puolesta – miten voisinkaan – joten pohdin miten itse UPM:n omistajana näen asian. Olen isänmaallinen suomalainen ja haluan suomalaisten menestyvän. Toivon ja työskentelen sen puolesta, että meillä olisi menestymisen mahdollisuuksia. Sijoittajana olen kuitenkin kiinnostunut omistamani yrityksen menestyksestä ja sitä kautta sen kyvystä tuottaa minulle itsellenikin jotain. Siksihän minä olen jättänyt Thaimaan lomat väliin ja sijoittanut rahani pörssiosakkeisiin.

UPM on kilpailijoidensa tavoin kansainvälinen yritys. Sillä on asiakkaita, toimintaa ja työntekijöitä eri puolilla maailmaa. Yritys ja sen omistajat varmasti mielellään rakentaisivat jatkuvasti uusia paperikoneita ja muita tuotantolaitoksia. Se ei kuitenkaan ole pelkästään tahdon asia. Paperikoneiden tarvetta en määrittele minä, eikä sitä määrittele Jussi Pesonenkaan. Tarpeen määrittelevät kansainväliset markkinat eli yksinkertaisesti se, miten paljon tuotteelle on kysyntää. Jos kysyntä kasvaa, voimme rakentaa uusia tehtaita ja juhlia avajaisia. Mutta jos kysyntä vähenee, tehtaita ja koneitakin on vähennettävä. Emmehän me halua tuottaa tolkuttomia vuoria paperia, jota kukaan ei tarvitse.

Nyt tilanne on sellainen, että paperin kysyntä on laskenut ja tuotantokapasiteettia on karsittava. Ensimmäisenä yritys tietysti pyrkii menestymään kilpailussa niin, että sen tuotteilla riittäisi kysyntää ja karsinnan joutuisi tekemään joku kilpailevista yrityksistä. Jossain vaiheessa joudutaan kuitenkin toteamaan, että itselläkin on liikaa kapasiteettia. Tässä vaiheessa keskiöön joutuu Pesonen tiimeineen. Me omistajat maksamme heille siitä, että tekevät vastuullisia päätöksiä ja pitävät huolta yhtiöstä ja meidän sijoittajien omaisuudesta.

Kansainvälisillä yrityksillä on tuotantolaitoksia eri puolilla maailmaa. Kukaan ei halua luopua parhaistaan. Päinvastoin. Kapasiteettia karsitaan sieltä, missä tuotannon edellytykset ja tuloksellisen liiketoiminnan mahdollisuudet ovat huonoimmat. Yhä useammin se valitettavasti tarkoittaa Suomea.

Tähän vaikuttaminen ei ole ensisijaisesti minun tai Pesosen asia, vaikka me molemmat esitämmekin hätähuutomme suomalaisen elinkeinoelämän puolesta. Yritysten toimintaedellytyksiin vaikuttavat monenlaiset asiat. Resurssien saatavuus ja hinta, yhteiskunnallinen säätely ja yleiset toimintaedellytykset. Näihin voidaan vaikuttaa sillä politiikalla, jota vaaleilla valitut päättäjämme toteuttavat. Nyt pinnalla ovat kaikki muut näkökohdat kuin tuotanto tai työpaikat. Itse asiassa, näyttää pahasti siltä, etteivät hyvinvointivaltion puolesta rummuttavat poliitikkomme kunnolla ymmärrä mistä hyvinvointi muodostuu. Pohjoismainen hyvinvointivaltion idea rakentuu työlle ja yrittäjyydelle. Jo pitkään Suomi on kuitenkin kehittynyt suuntaan, jossa siitä on tullut investoimisen, yrittämisen ja työllistämisen kannalta aiempaa vähemmän houkutteleva maa.

Syy siihen, että tuotantolaitos lakkaa Suomessa, eikä jossain toisessa maassa, on yksinkertainen. Siellä toisessa maassa olevalla yksiköllä on paremmat toimintaedellytykset. Sinne on syystä tai toisesta juuri nyt järkevämpää sijoittua kuin Suomeen. Jokainen yritys supistaa toimintaa heikoimmista yksiköistä alkaen. Jos Pesonen haluaisi sulkea UPM:n parhaan yksikön ja säilyttää huonoimman, me omistajat todennäköisesti alkaisimme etsiä hänelle seuraajaa.

Olen syvästi huolissani siitä, että Suomeen on nykyisin tavattoman vaikeaa investoida. Eri syistä johtuen meillä ei ole yrittäjyydelle otollista yhteiskuntaa ja ilmapiiriä. Eri syistä johtuen Suomi ei ole mikään innovatiivisuuden paratiisi. Me olemme yksinkertaisesti liian monella mittarilla heikompia kuin keskeiset kilpailijamaat.

On turha demonisoida yritysjohtajia tai omistajia. Omasta salkustani noin kolmannes muodostuu suomalaisten yritysten osakkeista. Osuus pienenee jatkuvasti, koska Suomesta on tuskaista löytää houkuttelevia sijoituskohteita. Vielä vaikeampaa se on sijoittajalle, jonka silmälasit ovat vähemmän sinivalkoiset kuin omani.

Suomen ongelmat eivät selity koronalla. Ongelmat olivat olemassa ennen koronaa, niistä on puhuttu ainakin vuosikymmenen ajan ja tarvittavista toimistakin vallitsee ainakin ekonomistien keskuudessa melko laaja konsensus. Ongelma on pikemminkin siinä, että politiikka ja mahdollisesti myös Suomi on rikki. Me emme kykene uudistumaan ja uudistamaan yhteiskuntaamme. Me emme kykene tekemään päätöksiä, vaikka tiedämme niiden oltava välttämättömiä. Suomesta on tullut torkuttajien maa, jossa hallituskaudesta toiseen torkutetaan oman eturyhmän kannalta hankalaksi koettuja päätöksiä jonnekin tulevaisuuteen.

Tulevaisuus on tässä ja nyt. Suomi ei houkuttele yrityksiä ja investointeja. Suomi ei houkuttele osaajia. Suomi ei kykene uudistumaan tavalla, joka pitäisi hyvinvointiyhteiskunnan moottorin toiminnassa. Me olemme päätyneet surkastumisen tielle. Siksi saamme totutella yt-ilmoituksiin ja siihen, että yhä useampi toiminto lakkaa täällä ja uudet yksiköt sijoittuvat toisaalle. Tämä on oma torkuttajan valintamme. Suomella on edelleen kaikki mahdollisuudet menestyä ja olla maailman paras maa. Se kuitenkin edellyttää, että uskallamme uudistua ja rakentaa Suomea niin, että täällä on mahdollisimman hyvä yrittää ja tehdä työtä. Valitettavasti se edellyttää toisenlaista päätöksentekoa ja toisenlaisia päättäjiä. Se edellyttää, että maata johtavat ihmiset, jotka eivät tarvitse sanakirjaa ymmärtääkseen mitä työ on.

katimartinson

Harmaa eminenssi, terveydenhuollon ja sisäisen turvallisuuden ammattilainen. Nykyisellään myös Stadin Bamlaamon toimittelija. Mielipiteet aina omia, eivätkä edusta mahdollisten taustaorganisaatioiden kantoja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu