Arkkiatrin kannanotto ja homeopatiasta ynnä muusta jyrähtelevät lääkärit  

Arkkiatri Risto Pelkonen muistuttaa, että lääkärin kuuluu hoitaa ja parantaa:

 

”Lääkärin työn ytimeen kuuluu, että niitä autetaan, jotka tarvitsevat apua” (kursivointi KK).

 

Arkkiatri jyrähtää hallitusta vastaan:

Suomen lääkärikunnan vanhin, arkkiatri Risto Pelkonen arvostelee jyrkästi hallituksen aikeita lopettaa niin sanotuilta paperittomilta eli luvatta maassa oleskelevilta oikeus muihin kuin kiireellisiin terveyspalveluihin.

Hallituksen suunnitelma on kirjattu hallitusohjelmaan osaksi vapaaehtoisen paluun ja maasta poistumisen pakettia.

– Minusta se on täysin käsittämätöntä. En voi ymmärtää, minkä takia kaikkein vaikeimmassa asemassa olevia ihmisiä täytyy rangaista, Pelkonen sanoo.

 

 

Arkkiatri on suuri humanisti. Hän on kirjoittanut hienon artikkelin toimittamaani kirjaan. Mites muut lääkärit?

 

Paukahroksia ja jyrähtelyjä lääkäreiltä

 

Ketkä tarvitsevat eniten apua niiden lääkärien mielestä, joiden tynnyrit kovimmin kolisevat julkisuudessa?

 

Ovatko he julistaneet vanhusten, omaishoitajien ja väärin kohdeltujen kurjien avuntarpeesta ja tehneet kaikkensa tilanteen korjaamiseksi? Ovatko he yhä uudelleen vaatineet nykyistä terveempää menoa yhteiskuntaan, joka orjuuttaa potilaita kovilla lääkkeillä ja niiden sairastuttavilla (sivu)vaikutuksilla? Kerrothan, jos olet huomannut.

 

Julkisuudessa medisiinarit ovat antaneet kuvan itsestään erityisen tuen ja avun tarvitsijoina. Työolot ovat heillä surkeat eikä palkka aina ole kunnollinen.

 

Lääkärikunta on vuosian aikana julkisuudessa lisäksi antanut kuvan itsestään rähisevänä räyhäsakkina. Yhä useampi medisiinari kertoo meille julkisesti, että heidän suljetut keskustelufooruminsa ovat täynnä keskinäistä raivoa, pilkkaa ja syyttelyä.

 

Ammattikunnan mainetta mustaa enimmäkseen pieni äänekäs sakki. Se tapahtuu monin tavoin, usein epäasiallisella kirjoittelulla. Yliopistoväki on kiinnittänyt huomiota siihen, että medisiinari voi julkisesti mustata asiakastaankin jopa niin, että hänen henkilöytensä on helppo tunnistaa.

 

Minulle tekstintutkijana medisiinarien kirjoitukset ovat yksi tutkimuskohde. Alkuun se oli täynnä yllätyksiä. Nyt on ihan jokapäiväistä ja tuttua, että joku lääkäri viikosta ja jopa päivästä toiseen kehuskelee itseään, sukuaan ja alaansa ja moitiskelee kaikkia toisia. Mutta yhtä tuttua on, että hän ei edusta koko medisiinarijoukkoa.

 

Fasismin lumous: Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana
Fasismin lumous: Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana

Tiede on arvokasta, lääketiede on arvokasta. Mutta kannattaa katsoa asiaa tarkemmin ja perehtyä niiden historiaan. Miksi  juuri lääketiede oli niin keskeinen auttaja juutalaisvainoissa, ja miksi lääketiede ja psykiatria ovat kenties tärkeimpiä tukia hirmuhallitsijoitten aikakausina toisinajattelijoiden vaientamisessa?

 

 

Homeopatia raivon kohteena

 

Medisiinarit piirtävät ryhmästään selfien uskonlahkona, joka vanhimmistonsa tai ehkä laajemminkin jäsenistönsä suulla tuomitsee toisin ajattelevat ja tietävät.

 

Homeopatia on erityisen raivon kohteena. Siitä huolimatta, että se on laajennetun lääketieteen yhtenä osana laajassa kaikkien hyväksymässä lääketieteellisessä käytössä Euroopan eri maissa. Korkean tiedetason Sveitsissä on laajennettu lääketiede samassa asemassa kuin muu medisiiniala. Eri maissa sillä on oppituoleja, sairaaloita jne.

 

Suomessa lääkärit pilkkaavat ja raivoavat sille. Eivät vanhusten tainnuttamiselle kovilla lääkkeillä, kuten esimerkiksi tarpeettomilla psykoosilääkkeillä.

 

 

Jussi Valtosen kannanotto – homeopatiasta ja muusta

 

Lääkärilehdestä ei pääse lukemaan Jussi Valtosen oivallista kolumnia. Kirjaudu Fimnet-tunnuksillasi, lehti neuvoo. Tieteentekijä löytää silti mitä haluaa. Toisaalla netissä tekstin voi lukea.  Tällä kertaa lehden FB-sivulta.

 

Kuvitelkaa tutkimus, jossa sairastuneille annettaisiin homeopaattista valmistetta. Jos hoito ei auttaisi, valmiste vaihdettaisiin toiseen, tarvittaessa monta kertaa.

Tarkoitus olisi selvittää, kuinka moni toipuisi vuodessa tällä tavoin. Etukäteen sovittaisiin, mikä lasketaan toipumiseksi.

Tutkijat raportoisivat 67 prosentin toipuneen. Lukua toisteltaisiin alalla ahkerasti. […]

Luulen että moni meistä olisi aika samoilla linjoilla siitä, mikä näyttää kotiinpäin vetämiseltä.

Esimerkki ei valitettavasti ole homeopatiasta. Se on laajimmasta koskaan tehdystä mielialalääketutkimuksesta, jonka rahoitti National Institute of Mental Health. Tutkimus tunnetaan lyhenteellä STAR*D. Siihen osallistui 4 041 potilasta, ja se maksoi 35 miljoonaa dollaria. Tutkijat olivat alan johtavia professoreita.

Tavoite oli selvittää, kuinka moni masentunut saa mielialalääkkeistä avun 12 kuukaudessa, jos hoito järjestetään optimaalisesti ja lääkettä vaihdetaan tarvittaessa uuteen, jopa neljässä vaiheessa. Tutkimus oli tärkeä paitsi erityisen huolellisen hoidon, myös edustavan otoksen vuoksi. Potilaat olivat kentältä apua todella etsineitä ihmisiä.

 

Vuodesta toiseen tutkimuksen tietoa levitettiin virheellisessä muodossa. Jussi Valtonen kirjoittaa: ” Jos tulokset olisi raportoitu esirekisteröinnin mukaisesti jo 17 vuotta sitten, masennuksen lääkekeskeinen hoitomalli olisi todennäköisesti kohdannut kovaa kritiikkiä, tutkijat toteavat. Kuluneiden vuosien aikana olisi ehkä myös kysytty, mikä toimisi paremmin.”

 

 

Mistä psykiatrian tila johtuu?

 

Luemme päivittäin, että psykiatrian potilailla ei enää ole sairaalapaikkoja. Ja että lääkärit eivät enää halua erikoistua alalle.

 

Aika usein luemme, miten psykiatri syyttää päättäjiä. Ja kaikkia muita paitsi itseään ja räyhäämistään.

 

Harmi vaan, että me tavikset olemme nähneet ja kuulleet paitsi psykiatrian auttamista, myös sen väärin kohtelemista, rankasta vallankäytöstä ja vuosiksi lääkkeillä taltutetusta ja sitten tohtoriksi väitelleestä potilaasta. Olemme omaishoitajina perehtyneet tieteellisiin tutkimuksiin hoidokkiemme lääkityksestä ja sen vaikutuksista kaatumiseen, oireisiin, muistamattomuuteen, sairauksiin ja kuolemaan.

 

Voisiko yksi syy psykiatrian nykyasemaan olla psykiatriassa ja joissakin psykiatreissa?

 

Jokunen äänekkäimmistä psykiatreista on vuosia haukuskellut monien muiden ryhmien lisäksi psykologeja. Voi heidän vihansa olla poliittistakin, koska moni psykologi edustaa toista puoluetta kuin he.

 

Mikäs tämä Jussi Valtonen on miehiään? Hän on huippukirjailija ja psykologi.

 

 

 

 

 

 

katriinakajannes
Sitoutumaton Jyväskylä

Kansannainen, kirjallisuuden dosentti, pitkän linjan tieteentekijä
Lempinimet Kaiju, Kaijukka
Kuva Osmo Hänninen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu