Etteikö terveyskeskus vastaa soittopyyntöön…

Snellmanin päivänä eivät terveyskeskus ja päivystysneuvonta vastanneet työaikana saamiinsa puheluihin. Soittopyyntöihin ne eivät ole ainakaan vielä reagoineet. Ainoa pyydetyn vastauspuhelun muutamassa minuutissa soittanut oli yksityinen lääkäriasema.

 

 

Harvoinhan julkisen puolen numeroihin tulee yritettyä, Siperia kun on erinomainen opettaja.

 

 

 

 

Kenelle vastattiin?

 

Omaishoitaja ja hänen hoidossaan oleva potilas tavoittelivat useana päivänä yhteyttä terveyskeskukseen potilaan kiireellisessä asiassa. He käyttivät perheen puhelinta ja potilaan kännykkää.

 

 

Apuun tuli työikäinen ystävä, joka työskentelee alueella. Hän pirautti omalla kännykällään, ja terveyskeskuksessa vastattiin heti. Sitten hän ohjeitten mukaan vei potilaan – isolla vaivalla kootut – verenpaineseurannan tiedot. Paikalla oli kaksi henkilökuntaan kuuluvaa. Myöhemmin yritettiin kysellä, mitä lukemista voi päätellä. Terveyskeskuksesta kerrottiin, että seurantapapereita ei löydy.

 

 

Potilas oli leppoisa ja ystävällinen. Silti hän ei olisi millään käynyt tuossa terveyskeskuksessa. Palkkiottomalla ja vapaahetkettömällä omaishoitajalla oli iso työ houkutella hänen sinne yhä uudelleen.

 

 

Viimeinen palvelus

 

”Viimeinen palvelus” oli se, että kuolintodistusta oli terveyskeskuksesta lähes mahdoton saada. Suuren surunsa keskelläkin omaishoitaja teki parhaansa, kuten oli tehnyt 10 vuotta palkattomassa työssään. Viimeiseen puheluun asiassa vastattiin mm.: Miksi haluat perheenjäsenesi kuolintodistuksen? Mitä kuolintodistukseen tulee? Kuka sen kirjoittaa? Tuleeko siihen allekirjoitus?

 

 

Vai ovatko viimeinen palvelus potilaan omakantaan jääneet lukuisat virheet, joita hän oli eri kertoja jo lopen väsyneenäkin yrittänyt saada korjatuiksi?

 

 

 

Ikioma kanta

Milloin on käytössä ikioma kanta – sellainen, johon myös potilas ja omaishoitaja saavat kirjoittaa joka yhteydenotosta terveyskeskukseen ja käynnistä siellä?

 

katriinakajannes
Sitoutumaton Jyväskylä

Kansannainen, kirjallisuuden dosentti, pitkän linjan tieteentekijä
Lempinimet Kaiju, Kaijukka
Kuva Osmo Hänninen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu