Maa jossa ei tunneta ahdistusta, Suomen itsemurhat ja arkkipiispa arvotenttaajana

Teemalla oli tänään ohjelma rutiköyhästä afrikkalaispojasta, jolta kuoli ensin isä, sitten äiti. Pakolaisleiriltä hän pääsi muuttamaan Suomeen ja oli siitä ja koko elämästään onnellinen ja kiitollinen. On yksi asia, josta hän ei Afrikassa tiennyt mitään, ja se on ahdistus. Täällä hän huomasi ihmisten masentuvan ja ahdistuvan yksinäisyydestä. Siellä ei ollut yksinäisyyttä.

Itsemurhaajia tänään muisteleva Suomi tietää heidän olleen sairaita. Ajattelumme on jyrkän kaksijakoista. Jokainen meistä tietää, että itsemurhaajat, yksinäisyyteen tuomitsemamme nuoret ja vanhukset, koulu- ja työpaikkakiusatut sairastuvat. Päättäjät, virkamiehet ja jokamiehet, jotka ovat heidän yksinäisyytensä aiheuttajia, ovat terveitä.

Leimaaminen, syrjäyttäminen ja tuomitseminen ovat tänään kilpailun ja kyynärpääpelien ohella yleisimmät toimintatapamme. Aina ei ole ollut niin.

Vieraita Merikarvian Merimaasta ja Porista Rautpohjassa

Kuka kirkon ja arkkipiispan tilalle tenttaamaan presidenttiehdokkaita?

Miksi presidenttiehdokkaita tenttaa arvoista juuri kirkko, se joka on arvovammainen? Ehdottaisin sen tilalle köyhiä, surkeita ja yksin jätettyjä.

Netissä ehkä ilkein ja julmin juttupalsta on se, jossa keskustellaan kirkosta ja yhteiskunnasta ja joka kerrotaan virallisen kirkon perustamaksi.

Kristus ei perustanut kirkkoa eikä edes uskontoa siinä mielessä kuin se ymmärretään tänään. Hän ei arvostanut maallisen vallan pönkittämistä ihmisten uskonnollisella hyväksikäytöllä.

Hän raivosi temppelissä rahavallalle ja itsekkyydelle. Kirkossa, käsin tehdyssä temppelissä ei Jumala asu.

Todelliset kristilliset arvot eivät ole raha- ja valta-arvoja. Kristus ei kerää kirkolle rahaa ja valtaa, vaan Juudas. Kristus ei käske pois ihmisten luota lahkon ja uskovaisten gettoon.

Millainen olisi ”kristillisiä arvoja” toteuttava Suomi?

Se olisi meidän kaikkien yhteinen toisistamme välittämisen valtakunta, jossa ketään ei jätetä.

Ilman sarvia, hampaita ja saarnoja vastaus löytyy Kristuksen omista sanoista. Luukkaan mukaan hän kertoo rikkaan miehen järjestämistä juhlista, joihin hyvinvoivat eivät tulleet. Siksipä niihin kutsuttiin köyhät, sokeat ja rammat – itseään hyvinä pitämien hylkäämät.

Samaan hengenvetoon Kristus puhuu itsekkäästä jaostamme meihin (oma perhe, oma lahko) joita autamme ja toisiin eli heihin joita vihaamme.

”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.  Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.”

Kuka on kristillisten arvojen nojalla meille tärkein?

”Poika, katso äitisi. Äiti, katso poikasi.”