Miten käy kiusaajan, entä kiusatun?

Mikä ryhmä tai vaikkapa poliittinen puolue tavoittelisi täyttä solidaarisuutta ja pyrkisi kiusavapaaksi? Siinäpä tavoite. Kateus, kunnian- ja vallanhimo ja määräaikaiset pestit ovat symbioosissa kiusaamisen kanssa, joten tavoite olisi iso haaste.

Musta-valkopesu ei ole hyväksi ihmiselle, yhteisölle eikä yhteiskunnalle. Leimaaminen on kaiken pahan alku ja itsekin jo rääkkäämistä. Se on rakentavan otteen ja yhteistyön vastakohta.

Vuosikymmenet työ- ja muissa yhteisöissä saatuja kolhuja parantaneen lääkärin kirjoitus vuosia sitten Helsingin Sanomissa jäi mieleen. Hän kertoi, että ainoassakaan hänen tietämässään tapauksessa, jossa kiusaamisen uhri oli etsinyt työpaikallaan apua edeten pitkin ohjattua reittiä (esimies, tämän esimies jne.), tämä ei ollut sitä saanut. Koko työyhteisö lienee sairas. Tyypillisesti siinä on aina hampaissa joku. Kun syntipukki on karkotettu erämaahan, seuraava on jo valmiiksi katsottuna.

Esimies on aina osallinen rääkkäämisessä. Vähintään mahdollistajana, ja siis yhtenä piinaajana. Pudotus- ja muut pelit ja roolit niissä ovat moninaisia. Eräs isolla työpaikalla esitelmöinyt asiantuntija kertoi, millainen työkaveri valikoituu usein uhriksi. Hänen mukaansa se, joka keskittyy tehtäviin ja niiden kunnolliseen hoitoon osallistumatta kenenkään mollaamiseen ja mustaamiseen.

Asiantuntijoiden kannanotot pysäyttävät.

Psykiatri Antti Liikkanen, jonka blogi on nykyinen tutkimuskohteeni, osallistui toimittamaani yhteisjulkaisuun Missä mennään – puheenvuoroja artikkelilla ”Mobbaus ja kaksoissitovuus”.

Hän toteaa aluksi, miten yleistä mobbaus on. ”Tarhassa, koulussa, opinnoissa, työssä, yhdistyksissä, kulmakunnan kuppiloissa, vanhainkodeissa, bitti-avaruudessa… Ihan joka paikassa, jossa useampi kuin yksi on koolla.”

Pohdittuaan subjektin ja objektin roolia kyseisessä tilanteessa ja prosessissa Liikkanen toteaa, että kyse on aina huonosta johtamisesta.

Yhteisössä huono toimintatapa palvelee aina jotakuta tai jotakin ryhmää, siksihän se leviää niin hanakasti.

Kyse on hengenvaarallisesta ilmiöstä.

Liikkanen päättää artikkelinsa näin:

”Totean ymmärtäväni hyvin sitä tutkimustulosta, joka suosittelee kiusatun ’pelastamista’ myrskystä, ei myrskyn tekijöiden eradikaatiota eli repäisemistä ulos tilanteesta.

Miksi?

Siksi, että kiusattu on todella hengenvaarassa, kun taas kiusaajat saavat ennen pitkää joka tapauksessa sanktionsa – kokemuksen mukaan.”

Merkillistä kyllä juuri näin näkyy olevan, lieneekö se jokin elämän lainmukaisuuksista. Jos kiusaajalle ei yhdessä foorumissa anneta mitä hänelle kuuluu, niin tapahtuu toisessa foorumissa. Yksi uhri päättää ehkä vaieta asiasta, mutta seuraava nostaakin oman asiansa esille, ja siihen päättyy kiusaajan toiminta ainakin niissä yhteisöissä.

Täällä tarvitaan empatiaa. Ynnä oikeudentuntoa ja yhdenvertaisuutta. Ja yhtä ja toista niitten lisäksi.

 

+2
katriinakajannes
Sitoutumaton Jyväskylä

Kansannainen, kirjallisuuden dosentti, pitkän linjan tieteentekijä
Lempinimet Kaiju, Kaijukka
Kuva Osmo Hänninen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu