Nytpä sinne hallin hammas ehti – Aleksis Kiven päivän yliopisto- ja kirjallisuuspolitiikkaa

Kirjallisuudesta nyt julkaistavat kirjat käyvät pääosin August Ahlqvistin jalanjäljissä. Nerot rinnastetaan räkälöitten urheilijoihin ja laulajiin saadessaan nimellään varustettuja, kohteen munasille paljastavia bestsellereitä, jos toki vanhojen poliittisten äijien blogejakin. Paavo Haavikosta juorutaan oksettavasti. Mistä puute, siitä puhe: kirjailijan ja lukuisten hänen tuttaviensa seksielämä revitellään näkyville.

Professori halventaa sodassa terveytensä menettäneitä kirjailijoita kertomalla heidän psyykkisistä oireistaan ro/pa/skablogissaan, ja psykiatri nimeää Lassi Nummen syntymäpäivänä ja siis Aleksis Kiven päivän aattona Seppo Nummen homoksi.

  • Lassi Nummi oli hyvä ja sivistynyt eikä ikinä murskannut ketään huolimatta Eino S. Revon ja Pentti Saarikosken hänestä kirjoittamista sikamaisista kritiikeistä.
  • Nälkää nähnyt Aleksis Kivi tuotteistetaan leivokseksi, jonka myyntioikeus teki hyvät kauppansa.

 

Temppu ja miten se tehdään yliopistoissa

Yliopistossakin seurataan August Ahlqvistia. Suomen kirjallisuuden polvesta polveen kootut ja varjellut resurssit imettiin parempiin suihin. Ne näkyvät tänäänkin monella palkkakuiteissa ja eläkesaldossa.

Terveen Suomen kirjallisuuden oppiaineen ja yksikön hoitaakseen saaneet professorit panivat virkoja ja toimintoja matalaksi. Ja alaisia siinä sivussa.

Professori ei kenties ole antanut alaiselleen tälle kuuluvia työtehtäviä dekaanin toistuvista vaatimuksista huolimatta, vaan on kerännyt niistä itselleen nimen, palkan ja eläkkeen.

On tai on hiljan ollut yksikköjä, joissa on tavallistakin enemmän opiskelijoiden ja työntekijöiden itsemurhia ja alkoholismia, räkäkännissä kokousta johtava professori ja joku kokoomuslaiseen rehtoriin sekä toinen kepulaiseen tiedekuntapäättäjään päivittäin juoru- ja mustausyhteydessä oleva työntekijä. Puheenaolevan useinkin kuullessa kaiken omaan työhuoneeseensa, näkkileivänohuitten väliseinien lävitse. Niin on tarkoituskin.

Kotimaisen kirjallisuuden professoreista ja muista viranhaltijoista vain jokunen on suorittanut opintonsa ja hankkinut ansionsa kotimaisen kirjallisuuden alalla. Kotimaisen kirjallisuuden professoreja on kumminkin ollut aika monia. Mainitsen nimeltä vain yhden, Jenny Liljan.

Professori on voinut sanoa julkisesti suuren juhlasalin täyttävälle joukolle, että on ylpeä saadessaan olla samassa yksikössä kuin assistentti. Professori on samalla yksipuolisesti nauttinut assistentin tarjoamista esiintymis- ja julkaisumahdollisuuksista. Kirjoissa, joiden ideat, kirjoittajat, ohjeet, kustantajan yms. assistentti hankki ja hoiti yhteydenpidon kirjoittajiin, voi olla kannessa professorinkin nimi.

Voi olla, että professori sanoo kotimaisen kirjallisen postmodernismin tutkimuksen aloittaneelle alaiselle ja kaikille muille, että mitään postmodernismia ei ole. Professoria näet loukkasi, kun hän ei päässyt mukaan postmodernismin tutkimuksia sisältäneeseen kirjaan.

Professori voi vitkuttaa kuukaudesta toiseen esitarkastustaan väitöskirjasta, jonka kohde on toiselta poliittiselta tontilta kuin hän, mutta sitten professori jää psyykkisistä syistä pitkälle sairaslomalle.

Tutkijalle, joka kotiuttaa Suomeen kognitiivisen kirjallisuudentutkimuksen, ja kaikille toisille, professori voi ystävällisesti opettaa, että mitään kognitiivista kirjallisuudentutkimusta ei ole olemassa.

Professori voi estää alaisensa tutkimushankkeen laitoksen tärkeäksi alaksi päätetystä nykykirjallisuudesta, koska hän sanojensa mukaan ”tuntee kaikki kirjailijat” ja hänestä on ”kuin lapsesta, jolta viedään paiju”.

Demariprofessori voi estää alaistaan toteuttamasta toiselle professorille juhlakirjaa, koska 60 vuotta pian täyttävä professori on kokoomuslainen ja kotimaassa ja muualla häntä arvostetumpi. Voi olla, että kirjaan oli jo kirjoittajia ja kustantaja, mutta ”olet itsekäs kun pyydät artikkeleita”.

Voi olla, että professori päättää paitsi virkojen, myös apurahojen jaosta. Pahimmillaan voi olla, että hänen valtansa ulottuu myös koulujen kirjallisuudenopetukseen. Voiko tosiaankin käydä niin, että sen tilanne tämän jälkeen jää Euroopan huonoimmaksi, niin vähän on kirjallisuuden tunteja vuodesta toiseen? Ja niistä nipistetään mm. digikoulutukseen suuri osa.

Entä voiko olla, että kotimaisen kirjallisuuden virkaan vaaditaan yllättäin opetusnäyte englanniksi, ja asiasta kirjoittaa koko pitkän kesän maan lehdissä yliopistoväki eri yliopistoista?

 

August Ahlqvist elää ja voi paksusti.

 

Äidinkielen ja kirjallisuuden tutkitut vaikutukset 

ajatukseen, ymmärrykseen, tunne-elämään, yhteistyökykyihin, oivallukseen, luovuuteen ja vastuullisuuteen tiedetään.

Kukaan yliopistoissa, opetushallituksessa, päättäjäkunnassa saati kukaan kouluista ja yliopistoista vastaavista ministereistä ei välitä niistä tuon taivaallista. Ainoakaan ei ota huomioon, mitä äidinkielen, kirjallisuuden, klassisen musiikin, kuvataiteen ja puu- ja metallityön opetus ja harrastus vaikuttaisivat kansan sivistystasoon ja kiusaamisen luonnolliseen poistumaan.

Tyhmiä on tyhmälistön helppo hallita.

 

 

Epi- ja prologi, sairaanhoitajan ja dosentin palkka  

Olipa vuosikymmen, jona kansakoulun ja sodat käyneet miehet ahmivat vapaa-aikanaan kaunokirjallisuutta Homeroksesta ja Goethestä Waltariin, eri alojen tietokirjoja ja tieteitä ja suorittivat kesälomalla arvosanoja kesäyliopistossa. Heille kirjailijan arvon mitta ei ollut tämän poliittinen kanta, ja he arvostivat yhtä paljon apukoulun käynyttä ja dosenttia. Viimeksi mainittu on tänään haukkumanimi ja ivasana.

Olipa demariprofessori Jenny Lilja, joka taisteli leijonan tavoin yliopistossa ja yhteiskunnassa kotimaisen kirjallisuuden aseman puolesta. Olipa Kansan Lehti, johon hän kirjoitti mm. teatteriarvosteluja.

Olipa 30 vuotta yliopistossa loistavin palauttein opettanut kotimaisen kirjallisuuden dosentti, jonka tutkimuksia virallisessa yliopistollisessa asiantuntijalausunnossa sanottiin esimerkillisiksi. Kutsumus- ja orjatyöhön tottuneena hän jatkoi julkaisu- ja esiintymismahdollisuuksien järjestämistä toisille. Kuntatyönantaja maksoi hänelle kirjoitus- ja tutkimustyöstä paljon vähemmän kuin sairaanhoitajalle tämän työstä. Hän ei koskaan vaatinut palkkaa eikä kiinnittänyt asiaan huomiota ennen kuin Suomi alkoi ulvoa lisää palkkaa sairaanhoitajille. Heillähän se koostuu suurelta osin erilaisista lisistä. Palkkataulukko https://www.kt.fi/tilastot-ja-julkaisut/palkkatilastot

Sairaanhoitajat kysyvät epävirallisena omaishoitajana toimivalta dosentilta yhä uudelleen, tietääkö hän mikä on dosetti ja miten sitä käytetään. Eivätkö he ole oppineet, että tiedemies on kaikilla aloilla toimiessaan tiedemies, joka hankkii vaikka kiven alta osaamisen?

Ainoakaan professori tai kukaan muu ei Eero Tarastia lukuunottamatta tarjonnut kotimaisen kirjallisuuden dosentille esiintymis- ja julkaisumahdollisuuksia. Saati järjestänyt hänelle sentinkään palkkaa mistään, vaikka tai koska oli itse huipputuloinen. Kukaan ei koskaan pitänyt häntä minkään alan asiantuntijana eikä kysynyt häneltä koskaan mitään (esim. kirjallisuudesta, kirjallisuudentutkimuksesta, yliopistoista, koulutuksesta, työttömyydestä, vanhuksista, omaishoitajavanhuksista), eikä pitänyt oikein ihmisenäkään.

Niin häipyi kotimaisen kirjallisuuden ja sen tutkimuksen asema ja arvostus kuin tuhka tuuleen.

Jäljelle jäi tulipatsas.

0
katriinakajannes
Sosialidemokraatit Jyväskylä

Kansannainen, kirjallisuuden dosentti, pitkän linjan tieteentekijä
Lempinimet Kaiju, Kaijukka
Kuva Osmo Hänninen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu