Potilas ja omaishoitaja ihmisroskina. Rakkauden ja rakkaudettomuuden rajattomuus

Ensimmäisen kerran sairaanhoitaja puhuu rehellisesti tilanteesta –, omastaan mutta sen kautta kaikkia koskettavasta. Kiitos, Jenni Siitari.

 

On maantapa, että nyt marssivat esiin sairaanhoitajien puolustajat, joihin kuuluu myös virka- ja valtaeliitti ja eri syistä hyvää hoitoa saaneet. He eivät piittaa väärin kohdelluista vaan kiillottavat omaa kilpeään, mikä kertoo eettisyyden, välittämisen ja demokratian nykytilasta. Työpaikoilla on sama meno. Vaikka rankalla kiusaamisella olisi useita uhreja, kysely osoittaa ilmapiirin hyväksi.

 

Tarvitaan ihmisiä, jotka välittävät jokaisesta ja ottavat vastuun kaikesta kohtaamastaan. Ilman heitä ongelmat pahenevat.

 

Välttämätön on ikiomakanta, johon potilas ja omaishoitaja saavat kirjoittaa jokaisen kontaktin ja toimenpiteen jälkeen siinä missä henkilöstökin.

 

Potilaat, palkallisten hoitajien ihmisroskat

 

Ystävät, tuttavat ja ventovieraat ovat puhuneet tästä niin kauan kuin muistan. Tosin aniharva julkisesti saati omalla nimellään, sillä suomalainen pelkää. Jopa niin, että kun tuttava kertoo sattumalta tavatessa lähiomaisensa saamasta karmeasta kohtelusta, hän muutaman viikon jälkeen kiittää kuolinilmoituksessa osastoa xx hyvästä hoidosta. Hän on pikkutekijä kuntapolitiikassa ja haluaa siksi kehuksia julkista terveyden- ja sairaanhoitoa…

 

Kuvioon kuuluu sekin, että nimekkäät ja korkeaan asemaan päässeet saavat hoitajilta eri kohtelua kuin me maan matoset. Niinhän sen pitikin mennä, vai mitä? Siksi heillä on kanttia kiitellä systeemiä ja mitätöidä siten sen uhrit ja epäkohdat.

 

Tutut sairaanhoitajat muuten ovat siviilissä ihan toisenlaisia kuin virkatehtävissään toimivat, miksihän. Erikoissairaanhoitaja, joka on ystäväni lapsuudesta saakka, tosin vetäytyi alan töistä kolme vuosikymmentä sitten, koska piti järjestelmää epäeettisenä. Jos tuttavan perheenjäsen on sairaanhoitaja, tuttava suhtautuu vanhuksiin erityisesti: virheitä etsien hän tarkkailee, mitä tämä osaa, muistaa ja mihin kykenee. Sellainen tuttava on omaksunut sairaanhoitajalta tavan katsoa vanhusta alaspäin ja puutteita havainnoiden.

 

 

Omaishoitajat, palkallisten hoitajien ihmisroskat

 

Päättäjät ja jokamies lakaisevat maton alle vanhuksia ja omaishoitajia kohtaavat vääryydet, joista he hyötyvät. Poikkeuksena kommunistit ja Kulttuurivihkojen päätoimittaja.

 

Vanhusomaishoitaja on useinkin tehnyt rakkaansa hyväksi kaiken ja enemmänkin 10 vuotta vapaahetkittä, palkkiotta, korvauksetta – ainoana palkkana kyttäys, epäasiallinen ja nöyryyttävä kohtelu, lukuisat virheelliset neuvot ja toimet ja loputtomat omakannan virheet, kaikki palkallisten hoitajien taholta.

 

Lähes jokaiselta vanhusomaishoitajalta on rankan kohtelun takia mennyt oma fyysinen terveys.

 

Onneksi lääkärit olivat vuosikymmenen aikana kauttaaltaan asiallisia, oikeaotteisia, kunnioittavia ja avuliaita. Sama koski iäkkään äitini loppuaikoja sairaalassa. Hoitajien toiminta oli käsittämätöntä ja niin ilkeää, että äitiä omassa kodissaan kaksi vuotta yötä päivää hoitanut ja itse silloin leikkausten epäonnistuttua 100-prosenttiseksi invalidiksi tullut epäitsekäs sisareni ei lopulta enää pystynyt menemään sairaalaan katsomaan äitiä. Olin siellä puolisoni kanssa äidin kuollessakin. Sen jälkeen tuli esille useita merkillisyyksiä, joista hoitajat moittivat lääkäreitä. Meillä lähiomaisilla ei ollut mitään syytä uskoa heidän lääkäreihin kohdistamiaan väitteitä.

 

Palkalliset hoitajat vaikeuttavat monesti eri tavoin omaishoitajien toimintaa ja heidän rakkaittensa elämää. Loputtomat virheet potilaan omakannassa ovat ikuisia. Käsittämättömällä tavalla ne koskevat useinkin omaishoitajaa, joka seikkailee potilaan omakannassa ikään kuin päähenkilönä ja roistona. Milloin on maininta, että hän ei vastaa kännykkään – vaikka hänellä ei ollut koskaan ollut kännykkää, milloin hän muka oli tehnyt ja jättänyt tekemättä sitä ja tätä.

 

Hoitajien virheelliset ja loukkaavat kirjoitukset potilaan omakannassa ovat ikuisia. Vielä viimeisinä kuukausinaan hän teki kaikkensa niiden poistamiseksi sieltä, mutta sinne ne jäivät.

 

Vasta kun hoitajien ystävällinen, asiallinen esimies soitteli viran puolesta omaishoitajalle hoidokin kuoltua kotona ja kyseli kaikenlaista, tämä uskalsi ensimmäistä kertaa sanoa jotakin hänen ja potilaan saamasta kohtelusta niiden 10 vuoden ajalta. Sitä ennen hän oli  pelännyt, että siitä kohtelu – mikäli mahdollista – muuttuisi entistäkin rankemmaksi. Kuultuaan joitakin esimerkkejä tapahtumista esimies sanoi jokaisen kohdalla, että se oli virhe.

 

Viimeinen palvelus terveyskeskuksesta oli hoidokin kuoltua. Kuolintodistusta ei meinannut millään saada. Kun keskuksessa vihdoin vastattiin puhelimeen, alkoi kysely: mikä on kuolintodistus, miksi perheenjäsen haluaa sen, mitä siihen tulee, mihin sitä tarvitaan, kuka sen laatii, millainen se on, mitä tietoja siihen tarvitaan, kuka sen allekirjoittaa… Onneksi puhelimeen vastattiin, vaikka monien vuosien aikana niin ei ollut. Kiireellisessä asiassa tuttava tuli apuun ja soitti keskukseen kännykällään. Hänelle vastattiin heti, vaikka vanhukset olivat useana päivänä pyörittäneet numeroa turhaan. Ystävä vei sitten saamiensa ohjeitten mukaan kovalla vaivalla kootut verenpaine- ja muut tiedot hoitajille. Mutta kun hän myöhemmin peräsi terveyskeskuksesta henkilöstön kantaa niihin, he sanoivat, että niitä ei löydy.

 

 

Rakkaus ja rakkaudettomuus nyt ja huomenna

 

Suomi on muuttumassa sivistymättömäksi, raa’aksi orjavaltioksi, jossa ihminen on hyväksikäytön kohde ja jossa kukaan ei välitä kymmenientuhansien työttömien ja vanhusten saamasta kohtelusta, vaikka se täyttää kaikki vainon tieteellisesti määritellyt tunnukset.

 

Rakkaudella ei ole rajoja, mutta ei ole rakkaudettomuudellakaan.

katriinakajannes
Sitoutumaton Jyväskylä

Kansannainen, kirjallisuuden dosentti, pitkän linjan tieteentekijä
Lempinimet Kaiju, Kaijukka

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu