Raamattu poliittisissa ja juridisissa yhteyksissä, lähtökohtana Jukka Kemppisen näkemys

Nyt kun ensisijaisena tavoitteena ei ole vaalitulosta noudattava kolmen suurimman puolueen vaan oikeistopuolueitten hallitus, aioin kirjoittaa huomioitani kristillisen fundamentalismin käytöstä politiikassa. Monisyinen mutta merkittävä ja ajankohtainen aihe.

 

Kaikeksi onneksi silmiin sattui ennen kirjoittamista Jukka Kemppisen naseva juttu tästä aihepiiristä. Suosittelen sitä kaikille. Hän on huippuprofessori, loistavan Riitamaa-runokokoelman kirjoittaja ja hovioikeudenneuvos. Sanojensa mukaan vanha humanisti.

 

Kemppinen osoittaa muutaman esimerkin varassa fundamentalismin epäjohdonmukaisuuden, oikeastaan valheellisuuden ja järjettömyyden. ”Täydessä ymmärryksessä oleva käsittää yleensä jo ennen aikuiseksi varttumistaan, että Raamattu ei ole lakikirja.”

 

”Suomessa monet uskonnolliset ihmiset ovat silmiinpistävän kiinnostuneita seksistä. Uuden testamentin neljän evankeliumin monia käskyjä ja kieltoja omaisuusrikoksista ja ruumiillisestä väkivallasta he eivät useinkaan toistele.”

 

 

 

 

Poika, katso äitisi – Äiti, katso poikasi

 

Sitten asiasta, jota kovin ihmettelen. Esimerkiksi TV7:ssä puhutaan paljon sielunvihollisesta, helvetistä, seksistä, ja silloin tällöin siitä, että pitää kokonaan katkaista välit ihmiseen, joka ajattelee toisin kuin oikeat uskovaiset. Rajanveto oikein uskovien ja meidän muiden välillä on jyrkkä. En ole kuullut kanavalla sanaakaan hengellisestä väkivallasta enkä sen uhrien asemasta.

 

Näkemykset muistuttavat Yhdysvaltain fundamentalismia. Politiikan linjat ovat samanlaiset siellä ja siinä kristillisyydessä, jota TV7 ja monet kuulemani ja lukemani KD-kannanotot julistavat. Kanava TV7 näyttää olevan paljolti Amerikkaan ja Israeliin suuntautunut poliittisesti oikeistolainen kanava. Missä puheissaan Jeesus muuten osoittaa kannattavansa oikeistolaisia arvoja?

 

Rahasta niissä yhteyksissä puhutaan paljon. Lähes jokaisen lyhyenkin ohjelman jälkeen annetaan tarkat ohjeet sen tukemisesta taloudellisesti. Myös ihmissuhteista puhutaan: on tärkeä käydä seurakunnan kokouksissa kuulemassa sanaa ja tapaamassa toisia uskovia.

 

En ole huomannut, että joku olisi vihjaissut lukemattomista yksinäisistä, köyhistä vanhuksista, heidän luonaan käymisestä ja vaikka pienenkin avun ja ehkä joskus rahan antamisesta heille. Tai edes Kristuksen sanoista ristiltä, kun hän omisti äitinsä ja ystävänsä toisilleen äidiksi ja pojaksi. Sanat voi ymmärtää niin, että jokaisen nuoremman tulisi suhtautua jokaiseen vanhukseen kuin äitiinsä tai isäänsä.

 

 

 

Mielenkiintoista lukemista:

 

Jukka Kemppinen: Raamattu oikeudessa

https://kemppinen.blogspot.com/2021/05/raamattu-oikeudessa.html

 

 

Jukka Kemppinen: Riitamaa https://sites.google.com/site/jktekstejkuvia/home/riitamaa

 

katriinakajannes
Sitoutumaton Jyväskylä

Kansannainen, kirjallisuuden dosentti, pitkän linjan tieteentekijä
Lempinimet Kaiju, Kaijukka
Kuva Osmo Hänninen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu