Saamelaiskäräjien puheenjohtajisto oikoo vääriä käsityksiä tärkeästä laista

Saamelaisuus kiinnostaa ulkomailla Suomen asioista eniten, kertovat vaihdosta palaavat opiskelijat. He eivät ole osanneet vastata juuri mitään aihetta koskeviin kysymyksiin.

 

 

EU:n ainoa alkuperäiskansa 

Jaana Erkkilä-Hill: Linnut
Jaana Erkkilä-Hill: Linnut

Suomessa saamelaisia on alistettu, suomalaistettu ja loukattu. Euroopan unionin ainoan alkuperäiskansan asiat on hoidettu huonosti. Saamelaiskäräjien ja yhteispohjoismaisen Saamelaisneuvoston perustaminen ei ole poistanut suuria ongelmia.

 

Saamelaiset eivät saa tarpeeksi vaikuttaa maankäyttöön, kalastusoikeuksiin, elinkeinoihin, luonnon ja oman kulttuurin tilanteeseen. Heidän hyväksikäyttönsä ja alistamisensa jatkuvat jonkinasteisina.

 

Itsemääräämisoikeus ja muut ihmisoikeudet eivät saisi olla mielipideasia. Suomessa ne eivät kuitenkaan täyty samanlaisina kaikkien elämässä. YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista ei täysin toteudu Suomessa. Julistus vaatii valtiota neuvottelemaan alkuperäiskansan omien organisaatioiden kanssa kyseisen ryhmän parhaaksi.

 

Keskustan toiminta hallituksessa ei ole tämän mukaista. Lisäksi valtuusto- ja yhteistyö takkuavat pohjoisen keskustavaltaisissa kunnissa enemmän kuin muualla maassa. Keskusta ja sen toimintatavat ovat pitkään estäneet alkuperäiskansan olojen ja oikeuksien kehittämistä.

 

Saamelaisten viralliset edustajat haluavat lain eduskuntaan vaikka Keskustan riitauttamana.

 

Vuoden takaisessa lausunnossaan laista lukuisat eri tahot antoivat sanamuodoista ja yksityiskohdista runsasta ja tarkkaa palautetta. Ihmisoikeuskeskus piti silloin ensisijaisen tärkeänä saattaa viivytyksettä laki valmiiksi ja voimaan. Päättäjillä on ollut tarpeeksi aikaa perehtyä asiaan.

 

 

Ylikävely, toimintatapa – entä yhteistyö 

 

Vaientaminen, syrjäyttäminen ja suurten ryhmien yli kävely on tavallista. Se koskee saamelaisten lisäksi mm. Suomen kielen ja kirjallisuuden asemaa yliopistoissa ja kirjallisuuden asemaa kouluissa, vanhuksia ja työttömiä. Tieteellisesti määritellyt vainon tunnukset löytää näiden ryhmien saamassa kohtelussa ja näiden asioiden hoidossa.

 

Tarvitaan rehtiä kansanvaltaa ja luotettavuutta, ei kieroa valtapeliä, joka pahimmassa tapauksessa pyhitetään uskonnolla.

 

Sanna Marinin hallitus on hoitanut eteen tulevia asioita kiitettävästi.

 

On aika kuunnella, mitä sanottavaa asianosaisilla eli saamelaiskäräjien puheenjohtajilla on. Tuomas Aslak Juuso, Anni Koivisto ja Leo Aikio osoittavat, miten paljon ja millaisia vääriä käsityksiä ja propagandaa on levitetty laista. Muidenkin kuin Sanna Marinin on syytä kuunnella heidän asiapohjaista puhettaan ja ottaa se tosissaan.

 

 

Saamelaisten kohtelu on Suomen häpeätahra, joka tunnetaan maailmalla. Saamelaiset ja suomalaiset ansaitsevat uudistetun saamelaiskäräjälain pikaisen valtaantulon.

 

+3
katriinakajannes
Sosialidemokraatit Jyväskylä

Kansannainen, kirjallisuuden dosentti, pitkän linjan tieteentekijä
Lempinimet Kaiju, Kaijukka
Kuva Osmo Hänninen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu