Tutkijana ja tutkimuskohteena. Entä itsemääräämisoikeus?

Kysymys ihmisestä valtion omaisuutena on ikivanha. Platon puntaroi sitä Politeiassa. Lisääntyykö byrokratia demokratian heiketessä, ja toisin päin?

 

Valtio ottaa meidät omikseen jo synnytyslaitoksella, jossa kukin pisteytetään. Siitä lähtien ja oikeastaan jo sitä ennen meistä on yhä uutta tietoa erilaisissa rekistereissä – meidät digitoidaan. Neuvolassa meitä tarkastetaan, ja viimeistään lastentarhassa ja esikoulussa alkaa sosiaalistaminen, valmistaminen Suomen valtion kansalaiseksi. Sitten koulu on oikeutemme ja velvollisuutemme. Ja sitä tehen. Koska meitä käsketään – eiköhän ikämme kaiken.

 

Jokainen vähänkin merkittävä kirjailijamme arvostelee byrokratiaa, ja hehän meillä viisaimpia ovat. Saako sitä tänään kritisoida, vai ovatko vallanpitäjät ja virkamiehet suojatumpia kuin me muut?

 

 

 

Kansalaisuuteen vai johonkin muuhun

 

Jos halutaan vahvistaa ihmisyyttä ja kansalaisuutta, keinoja on lukemattomia.

 

Yhdenvertaisuus, täystyöllisyys ja, heh, samapalkkaisuus voisivat tehdä eetvarttia.

 

Jokaiselle ryhmälle voisi antaa päätösvaltaa sen omissa asioissa, niin kuin nykyisin pyritään antamaan jo pikkulapsille. Ehkä myös kaikkien väheksymille ihmisille, kuten vanhoille eli peri- ja yhteiskunnan kalliiksi tulevalle riesalle. Heiltähän ei kukaan kysy mitään kuin selvittääkseen, ovatko he muistisairaita ja ovatko he tehneet testamentin.

 

Vai onko muutos utopiaa? Eihän valtaa, ihmisoikeuksia ja hyvinvointia kai millään riitä kaikille, joten johonkin on vedettävä raja. Kunhan vanhat vielä haudan partaalla äänestävät ainoaa oikeaa puoluetta, siinä heille osallisuutta kylliksi.

 

 

 

Tutkiva vai hutkiva ote

 

Ehkä joka elämänvaiheeseen, kouluasteeseen ja työhön olisi hyvä sisältyä jonkin verran tutkimista ja tutkimuksen kohteena oloa? Erityisesti dosenteilla, tohtoreilla ja maistereilla, mutta ihan kaikilla muillakin, vauvasta vaariin. Se tekisi ihmisestä nykyistä enemmän subjektin ja vähentäisi objektiutta.

 

Vireys, asioitten puntarointi, täysi osallisuus moneen asiaan ja hyvä lukutaito eivät ole pahitteeksi. Kannattaisiko seurata eri tietolähteitä eikä vain sitä yhtä, jota jo vanhemmat seurasivat. Voisiko itse tuottaa tietoa.

 

Onko koulutus kuitenkaan viisastenkivi? Jostain syystä Suomessa syydetään koulutukseen rahaa kuin Moolokin kitaan, vaikka korkeaa koulutusta ei käytännössä arvosteta. Lähes kaikkiin tärkeisiin virkoihin pestataan ihan muita kuin tohtoreita saati dosentteja – toisin kuin monessa muussa maassa. Onko sellainen maa rikas vai köyhä, joka säilöö tohtoreita ja kaksoistohtoreita eli dosentteja työttömyyskortistoon?  Kyllä roskamedia suomalaiset kouluttaa.

 

Ehkä kannattaisi leipoa pikaohjelmalla sopivasti asennoituvia maistereita ja leikata kaikki rahat korkealta koulutukselta?

 

Jos siihen ei mennä, nykytilanteessa voisi valita uusia polkuja.

 

Vastavuoroisuus ja yhteistyö olisivat hyväksi. Yhteistyö ei ole tässä kuitenkaan sitä, että projektin päätyttyä haukutaan se, joka on tehnyt ja maksanut lähes kaiken toisten huilatessa. Eikä sitä, että vapaaehtoiset toimijat rahoittavat vapaamatkustajille reissuja, kultaa ja kunniaa.

 

En tiedä, voiko toiminta eri aloilla perustua yhdenvertaisuuteen, samapalkkaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Se edellyttäisi ainakin yhteisvastuuta.

 

 

 

Hoitoala

 

Nyt tai huomenna olemme jokainen hoitoalalla. Hoidettavina tai hoitajina.

 

Tällä saralla olisi vara lisätä tasa-arvoa, oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta.

 

Ikiomakanta on välttämättömyys. Omakanta on rakennettu amerikkalaisen mallin mukaan takaamaan palkallisten hoitoalan ihmisten oikeudet. Systeemi ei kuulu kansalaisyhteiskuntaan eikä lisää itsemääräämisoikeutta.

 

Sen sijaan tarvitaan Ikiomakanta, vuorovaikutteinen toiminto, jossa myös potilas ja omaishoitaja saavat kirjoittaa joka kontaktin jälkeen, mitä ja miten tapahtui ja mihin se johti. Jos omaishoitaja on outo käsite, tässä vähän selvennystä: Hän on se, joka hoitaa potilasta yötä päivää vaikka vuosikymmenen vapaahetkittä, lomitta, mihinkään pääsemättä mutta palkallisten hoitajien kuulustelemana ja määräilemänä (toistuva kysymys omaishoitajana toimivalle dosentille on, osaako hän käyttää dosettia). Omaishoitajan palkankorotus taas on tämä: 30 % 0:sta = 0.

 

Lääkäri ja hoitaja ottavat ja otattavat näytteitä ja omalla tavallaan tutkivat potilasta. Se mihin arvioon he päätyvät, jää usein kohteelle epäselväksi. Paitsi silloin kun se kuuluu kaikille. Hoitohenkilöstön puhe potilaan äärimmäisen henkilökohtaisista asioista kuuluu kaikkialle Nova-sairaalan salissa, jossa päivystyspotilaat makaavat koko yön nälissään ja kylmissään. Kapeilla, kovilla eräänlaisilla vuoteilla. Yön aikana ja aamusta paikalle saapuvat lääkärit, hoitajat, harjoittelijat jne. toistelevat ääneen ihan samoja ties mistä saamiaan ”tietoja” tai oikeastaan väitteitä, vaikka kukaan heistä ei ole sitä ennen nähdyt potilasta ikinä.

 

Ovatko lääkärit ja palkalliset hoitajat mielellään itse tutkimuskohteita? Lääkäri kirjoittaa alansa julkaisussa, että hoitovirheet täytyisi tutkia. Miksi ne täytyisi tutkia, miksi sitä ei ole jo tehty? Suuri osa hoitovirheistä muuten aiheutuu lääkityksestä. Vähän toisenlainen näkökulma asiaan on artikkelissa Hoidosta hautaan – lääketieteellisen hoidon aiheuttamat kuolemat ja niiden tutkinta.

 

Onko terveydenhoitoala olemassa lääkäreitä ja muuta palkallista väkeä varten, vai – mikä rohkea ajatus – potilaita varten?

 

Olemmeko alamaisia ja valtion omaisuutta eli lisääntyykö byrokratia?

0
katriinakajannes
Sosialidemokraatit Jyväskylä

Kansannainen, kirjallisuuden dosentti, pitkän linjan tieteentekijä
Lempinimet Kaiju, Kaijukka
Kuva Osmo Hänninen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu