Vanhusorjat pitävät huolta kunnasta. Pitääkö kunta huolta heistä?

Hilkka Ahde muistuttaa, että omaishoitaja on kunnalle lottovoitto:

 

Kuntien tulee nykyistä aktiivisemmin tukea omaishoitajien toimintaa ja jaksamista. Nykyisellään omaishoitajien ääni on hukkunut byrokratian ja pirstaleisen palveluverkon sisälle. Omaishoitajuus on tunnustettava yhdeksi hoitomuodoksi kotihoidon ja palveluasumisen rinnalla. Sillä tulisi olla status osana muuta palveluverkkoa.

 

 

Mitä tämä tukeminen voisi olla?

 

Kun sairaanhoitajat ovat leipääntyneitä, he saavat palkankorotuksen ja paremmat työolot.

 

Mitä kuulostaa: samasta työstä sama palkka, edut, arvostus ja asema? Omaishoitaja tekee sairaan-, vanhus-, mielisairaan-, lääkintä- yms. hoitotyötä ja siinä sivussa kokkaa, tiskaa, siivoaa, junailee kauppa-, toimisto- ja pankkiasiat, nukuttaa, pissattaa, pyyhkii virtsat lattialta ja pudonneet ruuat potilaan pöydältä, lattialta ja rinnuksesta, seuraa lääkkeitten vaikutusta ja tekee kaikkensa, jotta potilas ottaa lääkkeet eikä vain ole ottavinaan. Hänen jäljiltään ei ole hoitovirhekuolemia. Hän ei ehkä voi moneen vuoteen ikinä jättää potilasta kotiin yksin, koska siellä voisi silloin sattua mitä tahansa.

 

Miltä kuulostaa: kaikesta työstä palkka, ja sama palkka?

 

 

Mitä tekee kunta?

 

Kunta kohtelee omaishoitajia niin, että useimmat heistä haluavat jättää vähäisen palkkion kerjäämisen kokonaan, jotta saisi perheineen olla kunnan kanssa mahdollisimman vähän tekemisissä. Se kävelee vanhusten – myös vanhojen, monisairaitten omaishoitajien – yli mennen tulle. Se ei koskaan luule, että omaishoitaja (vaikka tämä olisi esim. dosentti) ymmärtää, tekee, haluaa tai osaa tehdä jotakin oikein. Ei, vaikka vanhus uhraisi koko elämänsä potilaan hoitoon. Se tekee toistuvasti virheitä potilaan omakantaan, tulkitsee omaishoitajan sanoja oudosti ja kyttää häntä. Se utelee potilaalta selän takana, saako hän palkkiottomalta omaishoitajavanhukselta varmasti kolme terveellistä lämmintä ateriaa päivässä. Se lakkauttaa vanhusten päiväkeskukset, jotka ovat olleet ainoa apu ja tuki – sinne on voinut joskus jättää tunniksi pariksi potilaan – ja joita omaishoitaja on vuodesta toiseen tukenut järjestämällä sinne suurella vaivalla arvokasohjelmaisia yleisötapahtumia, kuten myös kirjastoihin.

 

Kunnalle vanhus on säästöpossu, kunnan työntekijöiden työnantaja ja palkanmaksaja. Siksikö häntä kohdellaan huonommin kuin possua tai muuta eläintä? Professorit ovat toistuvasti muistuttaneet vanhuksilta puuttuvista perustuslaillisista ja ihmisoikeuksista. Monissa artikkeleissa on vuosien mittaan mainittu, että jos eläimiä kohdeltaisiin kuin vanhuksia, niitä puolustamaan nousisi hetkessä laaja kansanliike.

 

Kunnalle vanhus ja vanha omaishoitaja eivät ole ihmisiä vaan ikävä menoerä ja toimien tahdottomia kohteita. Ainoakaan ihminen ei kysy heiltä, mitä he haluaisivat.  Ainoakaan ihminen ei oleta, että he ovat viisaita jo rikkaan elämänkokemuksensa ansiosta.

 

 

Vanhukset neuvojen, määräysten, kieltojen ja kyttäyksen kohteina 

 

Esimerkiksi minä olen saanut ihmisiltä, viranomaisilta ja useilta eri tahoilta erityisesti netitse varmaan satojatuhansia neuvoja, ohjeita, kieltoja ja määräyksiä. Vaikka en itse jaa sellaisia kenellekään.

 

Hyvät ihmiset neuvovat vanhuksia ilmaiseksi. Päivittäin kerrotaan, miten ja kenelle on – kuolinsiivouksen lomassa – tehtävä testamentti, lahjoitettava rahaa ja annettava ennakkoperintöä.

 

Päättäjät ja virkamiehet näkevät ongelmien syyn vanhuksissa: he eivät liiku tarpeeksi. Vanhukset tietävät – eivätkö päättäjät ja viranomaiset tiedä? –, että lukemattomat vanhoille rutiinimaisesti määrättävät lääkkeet altistavat kaatumiselle, jolloin enempi liikkuminen on vaaraksi. Ja että omaishoitaja ei pysty työtehtäviltään liikkumaan. Ja että liikkumisesta koituvat vammat ovat kalliita ja vaarallisia, vanhukselle usein jopa kuolemaksi. Julkisuudessa vanhukset esitetään ongelmana ja riesana, tyhminä, tietämättöminä, laihoina, lihavina, uteliaina, ahneina ja ilkeinä. Onko aina ollut näin?

 

Nykyiset vanhukset ovat lapsesta asti auttaneet pyyteettä ja korvauksetta toisia, erityisesti itseä iäkkäämpiä. Milloin vanhus tuotteistettiin häikäilemättömän rahastuksen kohteeksi?

 

Missä se taho, joka kuuntelee vanhusta? Tai puhuu hänestä kauniisti tai edes asiallisesti ja neuvoo ihmisiä kysymään hänen vointiaan, pistäytymään hänen luonaan, pesemään hänen ikkunansa, viemään helteellä terveellistä juomista ja syömistä?

 

Monisairaitten vaikeahoitoisten vanhusten hoidattaminen kotona toisilla monisairailla vanhuksilla on kaikkien puolueitten yhteinen päätös. Ovatko ne laskeneet, miten suuri säästö kunnille tulee joka toinen päivä sattuvista vanhusitsemurhista? Ja pyrkivätkö ne siihen, että niitä olisi useammin?

 

 

Vertaistukeako? 

 

Vanhuksilla ei ole paikkaa, minne mennä. Virallisilla neuvosivuilla määrätään hankkimaan vertaistukea. Tietävätkö sivujen ylläpitäjät, millaista se on? Erästä kovin monien tuhansien asuttamaa Facebookin vertaistukiryhmää ylläpitää henkilö, joka on hoitotyön luennoijia yliopistossa. Hän on vastuussa ryhmästään ja siellä käytävästä keskustelusta, jonka hän on ohjeistanut. Hänen ryhmässään ihmiset kertovat yksityiskohtaisesti omaistensa ja muiden sairauksista, niiden vaiheista ja kohdehenkilöitten oireista, jotka kertojien mukaan ovat ällöttäviä. Vakavasti sairaat potilaat esitetään pirullisina ja läpeensä ilkeinä. Jos ryhmässä joku kysyy, voisiko helposti identifioitavien ihmisten julkisesta mustaamisesta luopua, kysyjä saa niskaansa valtavan raivokommenttien ryöpyn, eikä hän voi vastata ainoaankaan niitä, koska ylläpitäjä estää sen.

 

Tässä nimekkään psykiatrin ja demarin Antti Liikkasen saama kysymys ja hänen vastauksensa:

 

Kysymys

30.5.2021 22:44

”Elämäni myötä olen kokenut liikaa asioita olosuhteissa, joista kertominen edellyttäisi sellaisten asioiden kertomista, joihin minulla ei ole ammattini tai oman oikein-väärin-ajatteluni puitteissa lupaa.”

Tämän valossa kysyisin, miksi niin usein suositellaan ns. vertaisapuryhmiä. Mitä ajattelet siitä, että 5000-10000 hengen, esim. sairaitten lähiomaisten, FB-ryhmässä sadat mustaavat omaisiaan, jotka ovat vakavasti sairaita ja puolustuskyvyttömiä? Potilaiden asioita revitellään yksityiskohtaisesti, ja heitä haukutaan ja mustataan toistuvasti, samoin usein muita omaisia. Eikö ole mitään muuta apua tarjolla noille ryhmää likasankona käyttäville?

Vastaus

  1. liikan1

31.5.2021 09:04

Kysymys on hyvä, asia on hyvin arka enkä usko, että siihen löytyy vastausta ennen kuin lainsäätäjä siitä kiinnostuu.

 

 

Ikärasismi rehottaa myös vaalien alla 

 

Likimain joka neljäs meistä on 65+. Edes vaalien alla juuri kukaan ei tosissaan ota meitä huomioon, puhu meistä, välitä meistä. Mistä se kertoo? Uuden Suomen avainsanoista ei juuri löydä sanoja tästä aiheesta. Mistä se kertoo?

 

Professoritason kirjasta Timo Strandberg & Eino Heikkinen (toim.): Suomiko onnellisen vanhuuden maa? (2021) ilmestyi äskettäin Agricolassa laaja Leena Rossin arvio. Hän kirjoittaa:

 

Eläkepommi, hoivataakka, huoltosuhteen heikkeneminen, taloudellinen kestävyysvaje. Miltä kuulostaa? Ikäsyrjinnältä, eikö vain? Siitä ja iäkkäiden asemasta kirjoittaa Marja Vaarama, Itä-Suomen yliopiston sosiaali- ja terveyspalvelujen vaikuttavuuden emeritaprofessori. Hän selvittää, miten iäkkäistä puhutaan, miten heihin suhtaudutaan, miten heitä kohdellaan, miten heidän tarpeensa huomioidaan ja missä määrin he voivat osallistua yhteiskunnan avaintoimintoihin.

Ikäsyrjintä (ageism) on verrattavissa rasismiin ja seksismiin. Se on tapahtumaketju, jossa ihminen suljetaan kokonaan tai osittain yhteiskunnan taloudellisista, sosiaalisista, poliittisista ja kulttuurisista järjestelmistä. Syrjintä on järjestelmällistä ja se voi olla institutionaalista, kulttuurista tai yksilötasoista – ohi puhumista, aliarviointia, asiatonta puhuttelua, loukkaavaa kohtelua, hoidon laiminlyömistä, kaltoin kohtelua. Köyhyys, heikentynyt toimintakyky ja tietämättömyys lisäävät syrjinnän riskiä.

Syrjäytyminen taas tarkoittaa huono-osaisuutta elämän eri osa-alueilla, jolloin taloudelliset, terveydelliset ja sosiaaliset ongelmat kasautuvat. 75 vuotta täyttäneet kokevat elämänlaatunsa jokseenkin yhtä hyväksi kuin muukin väestö, vaikka heidän terveytensä ja sosiaalinen osallistumisensa on heikompaa. Sitä vastoin 80-vuotiaista 20–30 prosenttia syrjäytynyt yleisestä hyvinvoinnista köyhyyden, sairauden, yksinäisyyden, heikon toimintakyvyn ja riittämättömien palvelujen takia. Palvelujen siirtyminen internetiin edistää syrjäytymistä.

+1
katriinakajannes
Sosialidemokraatit Jyväskylä

Kansannainen, kirjallisuuden dosentti, pitkän linjan tieteentekijä
Lempinimet Kaiju, Kaijukka
Kuva Osmo Hänninen

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu