Vuoden alumni

Hupaisa valinta olisi ollut myös Henna Virkkunen. Hänen toimensa Jyväskylän parhaaksi oli se, että hänen ja silloisen kokoomuslaisen kaupunginjohtajan kiihkoisat yritykset kaupungin sivukirjastojen lakkauttamiseksi eivät onnistuneet. Muita hänen hyviä aikaansaannoksiaan en muista.

<img src="https://www.ntamo.net/product/1054/eero-tarasti-ikonit-ja-kaanonit-2024&quot; alt="Tarastin uusimman suuretoksen kansi. " /

Maakuntalehti ei julkaissut riviäkään suurimman Jyväskylässä vaikuttaneen henkilön eli professori Eero Tarastin lähettämästä tekstistä. Toista hänen veroistaan ei ole ollut yliopistossa.

Yliopiston ja kaupungin olisi hyvä osoittaa hänelle merkittävää huomiota.

Tarasti on kansaninvälisesti tunnetuin ja arvostetuin professorimme. Hän on ohjannut useimpia väitöskirjoja ja saanut suuria tunnustuksia eri puolilla maailmaa.

Onneksi hän kirjoittaa vanhasta työpajastaan Jyväskylän yliopistosta muistelmateoksessaan ja juuri ilmestyneessä, kulttuurin nykytilaan vahvasti kantaa ottavassa teoksessaan. Tässä siitä ntamon sivulta:

"Eero Tarasti, IKONIT JA KAANONIT (2024), 532 s., värikuvitettu.
Tuoteryhmä:

EsseetTeoriaYhteiskunta

Hinta 33,90 €

”Ehkä joku haluaa vielä lukea ajatuksiani suomeksikin.”

Professori Eero Tarasti on Wagner-väitöskirjansa Myth and Music (1978) jälkeen julkaissut esimerkiksi teokset A Theory of Musical Semiotics (1994), Existential Semiotics (2000), Signs of Music (2002), Semiotics of Classical Music (2002) ja Sein und Schein. Explorations in Existential Semiotics (2015) erikielisine käännöstoisintoineen. Hänen työnsä eksistentiaalisemiotiikan parissa tunnetaan paremmin ulkomailla kuin kotimaassa. Mutta viimeistään omaelämäkerta Moi ja soi (2021) herätti uutta laajempaa mielenkiintoa myös suomalaisissa, joille Tarasti oli kyllä laatinut muun muassa kirjat Johdatusta semiotiikkaan (1990), Romantiikan uni ja hurmio (1992), Esimerkkejä (1996), Musiikin todellisuudet (2003), Arvot ja merkit (2004) ja Musiikki ja humanismi (2013).

Uusi koonnos Ikonit ja kaanonit hätkähdyttää aiheidensa laajuudella. Tässä kirjassa Tarasti syventyy Anna Sahlsténin maalauksiin, Marcel Proustin romaaneihin, V. A. Koskenniemen runoihin, Kalle Holmbergin ohjaustyöhön, C. G. E. Mannerheimin hahmoon ja Pariisin barokkisalonkien eriskummallisuuksiin unohtamatta tietenkään musiikkia ja säveltaiteen tutkimusta näiden monissa muodoissa. Kaikessa häntä kiinnostavat merkit ja merkitykset mutta nyt ennen kaikkea kulttuuri ja perinne, eikä hän jätä pohtimatta näiden – sanalla sanoen sivistyshistorian ja sivistymisen henkilökohtaisen tapahtumakulun – luonnetta ja arvoa. Tarasti soveltaa kansainvälisissä teoreettisissa töissään kehittelemäänsä mutta pyrkii ja pääsee myös uusiin näkökantoihin ja -aloihin jännittävissä tapauskäsittelyissään.

Synteesi-lehden perustajana ja päätoimittajana tunnettu tekijä on laatinut myös romaaneja ja toiminut pianistina.

Ikonit ja kaanonit nousee kultivoimisen ja kultivoitumisen puolustukseksi sekä kritiikiksi lyhytnäköistä ja epäviisasta kaupallisuuden, yksioikoisuuden ja historiattomuuden nykyistä ylivaltaa vastaan. Merkkiteosten kokonaisuutta ja sen asemaa kiistämään tai kaatamaan pyrkivät dekanonisoijat eivät useinkaan edes tiedä, mitä kaikkea tuo kulttuurin vakiintunut parhaimmisto pitää sisällään tai miksi sitä on kunnioitettu. Jotkut vieroksuvat ”elitismiä”, Tarasti huomauttaa, vaikka korkeakulttuuri on joutunut ajat sitten uhanalaiseksi. Jotkut eivät piittaa. Ehkä on kuitenkin vielä mahdollista kasvaa syvälliseen ymmärrykseen tietojen ja taitojen valioista.

”[N]uoren on saatava elää rauhassa ja kehittää fantasiamaailmaansa ulkoisen todellisuuden häiritsemättä sitä levottomuudellaan. Hänen on saatava paeta sivistyksen maailmaan.”"