Eläkeläisten sorto jatkuu edelleen

Vaikuttaa siltä, että myös Orpon hallitus jatkaa työeläkkeellä olevien 1,6 miljoonan eläkeläisen sortamista. Pitääkö hallitusta jälleen muistuttaa Suomen perustuslain 2 LUVUN 6 §:n määräyksestä, jonka mukaisesti ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan muun muassa iän perusteella.

Hallitus väittää, että eläkeläisten ja palkansaajien ”verorasitus” on samaa tasoa.

Onko unohtunut, että palkansaajan maksaman työeläkemaksun ansiosta kukin saa aikanaan vastikkeena työeläkkeen. Vastaavasti työttömyysvakuutusmaksun vastineena hän saa työttömäksi joutuneena työttömyyspäivärahaa.

Näitä henkilökohtaisia etuja ei saa työeläkeläinen, vaikka maksaa eläkkeestään yli 10 % suurempaa veroa kuin palkansaaja saman suuruisesta tulosta.  Työntekijän etuihin kuuluu myös työantajan maksamat terveydenhuollon kustannukset. Eläkeläinen maksaa ne omasta pussistaan.

Alla faktaa siitä, kuinka eriarvoisia verotuksessa ovat jopa pienituloiset eläkeläiset Jyväskylässä palkansaajiin verrattuna. Erotus pätee lähes samanlaisena myös muissa kunnissa.

Eläkeläinen, syntynyt 1945, naimisissa, ei alaikäisiä lapsia, ev.lut. srk:n jäsen ja vain eläketulo 25 000 euroa (2023): vero 20 %.

Palkansaaja, syntynyt 1985, naimisissa, yksi alaikäinen lapsi, ev.lut. srk:n jäsen ja vain palkkatulo 25 000 euroa (2023):  vero 7,0 %.

 

 

Kauko Tuupainen
Perussuomalaiset Jyväskylä

Ex. reviisori ja kansanedustaja, talousneuvos. Lisätietoja saat, jos persoonani kiinnostaa Googlen WikipediA:sta ja verkkosivultani: www.tuupainen.net

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu