€n kannata työeläkevarojen riskien kasvattamista
Viime viikkoina on noussut jälleen puheenaiheeksi, että eläkelaitoksille annettaisiin mahdollisuus ottaa nykyistä enemmän sijoitusriskiä. Olen asiasta eri mieltä.
Työeläkerahastojen suuruus oli viime vuoden lopussa 254,9 miljardia euroa (mrde). Eläkevarat ovat satunnaisista syistä tippuneet – vuosien saatossa – kolme kertaa, jolloin alijäämää syntyi 26,3 mrde.
Satunnaisista alijäämistä huolimatta ovat työeläkevarat kasvaneet vuoden 1995 tasearvosta 36,4 mrde viime vuoden lopun 254,9 miljardiin euroon eli 28 vuoden aikana keskimäärin 7,8 mrde vuodessa. Viime vuonna olivat eläkevarojen sijoitustuotot jopa 15 mrde eli yli miljardin kuukaudessa. Minusta se on riittävä tuotto eli lisäriskejä ei ole syytä ottaa.
Osakemarkkinat ovat nyttemmin lievässä nousussa ja oletan sen vaikuttavan positiivisesti myös eläkevarojen sijoitustuottoihin. Olen tietoinen, että eläkelaitosten varoista yli puolet (52 %) on sijoitettu lähinnä pörssiosakkeisiin, mutta tästä huolimatta ei ole syytä hötkyillä, eikä varsinkaan miettiä ailahtelevien riskisijoitusten riskien määrän kasvattamista.
Ovatko riskit nyt sitten mielestäsi täsmälleen oikealla tasolla, vai haluatko pienentää niitä?
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos kysymyksestäsi. Mielestäni nykytaso on riittävä.
Ilmoita asiaton viesti
Riittävä, mutta miten se voi olla täsmälleen oikea? Pitäisikö vähentää?
Ilmoita asiaton viesti