Onnekseen SDP ei ole nyt hallituksessa
Jos demarit olisivat nyt hallituksessa, niin eräät puolueet saattaisivat nostaa esille sekä puolueen uuden puheenjohtajan että sihteerin vuosikymmenien takaiset toljailut. Ainakin yhdellä nykyhallituspuolueella on siitä kokemusta. Herätän kysymyksen, että eikö sadistinen persoonallissuushäiriö ole yhtä ”paha juttu” kuin rasismi, vaikka se kohdistuisikin lemmikkieläimeen?
Alla suora lainaus tämän aamun Keskisuomalaisen sivulta:
”Saksalaislehti Bild nosti sunnuntaina julkaistussa jutussa esiin viikonlopun puoluekokouksessa Jyväskylässä valittujen SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin ja puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärven menneisyyden.
Otsikossa puhutaan ”Hitler-tervehdys-bileistä” ja ”kissanmurhasta” sekä poliitikkojen ”huonosta menneisyydestä”.
Näkkäläjärvi on saanut tuomion eläinsuojelurikoksesta, vahingonteosta ja kotirauhan rikkomisesta vuonna 2006. Lisäksi poliitikko sai vuonna 2011 tuomion törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Bildin jutun mukaan Näkkäläjärvi vakuutti puoluetovereilleen puoluekokouksessa pitämässään puheessaan olevansa erilainen ihminen tänä päivänä.”
Anteeksipyynnöillä ei erään viiden (5) prosentin kannatuksen omaavan puolueen mielestä ole mitään merkitystä.
Joo on todella hienoa että jo ennen vaaleja Marin ilmoitti että ei ole rasistien kanssa samassa hallituksessa.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvin piti Sanna Marin (sd). lupauksensa.
SDP:n kansanedustajana jatkaa nyt oppositiossa seuraavat vuodet.
Ilmoita asiaton viesti
Olet oikeassa. Kokoomus ei olisi demareita hallitukseen kelpuuttanutkaan, vaikka hinku oli kova. Jäljet peloittivat. Kumpi on parempi rasisti vaiko sadisti?
Ilmoita asiaton viesti
Ääniero vaaleissa vain 3429 kpl. On ihan hyvä, ettei ollut samassa hallituksessa, kun PS vain mokailee kaiken aikaa ja pitäisi koko puolue lopettaa ja perustaa täysin puhdas uusi puolue. Teillä oli aikaa siivota pesänne muutamia vuosia saada edustuskelpoiseksi mutta ei se siltä näytä.
Katsotaan miten luottamusäänestyksissä käy. Muutenkin on tulossa lisää mielenosoituksia.
Ilmoita asiaton viesti
Kiitos palautteestasi. Kukin puolue taaplaa tyylillään. Demarien ja vasurien tyyli ei ollut kansalaisten mieleen, joten kokoomus oli ykkönen viime vaaleissa ja heille ei kelvannut demarien hulvaton finanssipolitiikka hallitusta muodostettaessa. Minulle nykyisenä PS:n rivijäsenenä riittää jatkossakin vaalien mitalisija, mikä paranee seuraavissa kuntavaaleissa.
Minä en toivo edes demareille hajaannusta, josta sain ”nauttia” 1950 – 1960-luvuilla. Demarien hajaannus näkyi myös SAK:n ja TUL:n silloisessa toiminnassa, jossa olin tuolloin mukana. Mitä puolueiden sisäiseen toimintaan tulee, niin minäkin toivon, ettei erään oppositiopuolueen Jyväskylän valinnat aiheuta jatkossa suurta polemiikkiä. Rasismi ja sadismi eivät saa kuulua yhdenkään puolueen toimintaan.
Mielenosoitukset ovat kaikille tuttuja, mutta ne eivät vaikuta yhteisten asioiden hoitoon . Toivon, ettei kukaan kuitenkaan alennu mielenilmauksissa Elokapinoinnin tasolle.
Ilmoita asiaton viesti
Ville Ranta kiteytti hyvin:
https://www.facebook.com/photo?fbid=860619338788026&set=a.304820397701259
Ilmoita asiaton viesti