Hallitus kolmessa viikossa tai sitten ei
Hallitus saadaan syntymään kolmessa viikossa, jos kaikki mukaan lähtevät osapuolet suhtautuvat neuvotteluihin asiallisesti. Tällä hetkellä ei ole tietoa siitä että ketkä ovat mukana, joten puolueita ei tarvitse nimetä eikä niiden suhtautumista alkaa arvioimaan.
Neuvotteluihin kuluva aikaa kertoo kuitenkin tavan tallaajalle sen, että kuinka tosissaan mukana olevat puolueet ovat. Jos jollakin puolueella on tarpeen pelata poliittisia pelejä ja viestittää kannattajilleen siitä kuinka kovasti heidän puolestaan neuvotteluissa väännetään, niin aikaa kuluu. Muuttuvassa maailmassa olennainen on kuitenkin tärkeintä.
Medioissa esillä olleissa vaihtoehdoissa on kokeneita hallituksenrakentajia, kuin myös kokemattomampia eduskunnan uudistumisen vuoksi tuoreempia ryhmiä. Niille neuvottelut ovat eräänlainen tulikaste jossa niiden tulee ymmärtää se, että jonkun yksittäisen kylätien parannustyö ei kuulu olla mainintana hallitusohjelmassa.
Hallitusneuvotteluiden edistymistä on yksityiskohtien osalta perinteisesti leimannut tietynlainen radiohiljaisuus. Nähtäväksi jää, että tuleeko tällä kertaa mukaan enemmän julkisuutta ja karnevaalimeininkiä. Toivottavasti ei ainakaan niin paljoa, että se viivyttäisi hallituksen syntymisen kohtuuttoman pitkälle. On siellä tekijöitä odottavia hommia jonottamassa.
Jos pitäisi veikata, niin sanoisin, että tämä tulee menemään yllättävän nopeasti. Vaikuttaa siltä, että jo nyt vallitsee melko lailla yksimielisyys siitä, että kokoomus, persut, kristilliset ja ruotsalaiset hallituksen muodostavat eikä mikään mainituista puolueista tunnu nikottelevan ajatukselle.
Ilmoita asiaton viesti
Ajatus varmaan sopii, mutta ne näytön paikat neuvotteluissa ovat kysymysmerkki. Jollakin ryhmällä saattaa olla suuremmat paineet kuin jollakin toisella. Näkyy sitten.
Ilmoita asiaton viesti
Märkä uneni: neuvottelut enemmistöhallituksen muodostamiseksi jatkuvat läpi kesän – tuloksetta. Syksyllä järjestetään hajotusvaalit, ensimmäiset sitten Urho I Suuren ja vuoden 1975! Politiikan penkkiurheilijat tai edes hyvinharjoitelleet kuntourheilijat eivät ole pysyä nahoissaan.
https://sndp.mediadelivery.fi/img/468/82824708b5922d78fbf5f5f9123ea0ae.jpg
Ilmoita asiaton viesti
Eivät hallitusneuvottelijat kesälomiaan suostu menettämään hallitusneuvotteluiden takia. Ennemmin suostuvat vaikka kompromissiin työperäisistä kaahanmuuttajista 😉
Ilmoita asiaton viesti