Ketä eläkkeiden leikkaaminen hyödyttää?
Otsikon kysymykseen en ole keksinyt vastausta, onko joku muu? Eläkemaksut ovat pakollisia ja ne on peritty tulojen mukaan. Nyt sitten jotkut haluavat nipistää tästä työelämän aikana kertyneestä potista.
Mikään säästötoimi ei eläkkeistä leikkaaminen valtiolle ole. Päin vastoin, eläkkeiden pienentyessä valtion verotulot vähenevät ja ostovoima heikkenee, joten kulutusverojen tuotto myös laskee.
Eläkeläiset maksavat valtionveroa huomattavasti pienemmästä tulosta kuin palkansaajat, joten leikkaus tuntuisi jo verrattain alhaisella eläketasolla. Eläkejärjestelmää on jo rukattu, ja jos on tarvetta tehdä se uudelleen, niin tehtäköön mutta järjellä.
Luulisi poliitikoilla olevan näinä aikoina muutakin tehtävää kuin pohtia sitä, miten valtion verotuloja saadaan vähennettyä eläkeläisten kustannuksella.
Professori ihmettelee eläkepuheita: Joku rooli demokratiallakin | Verkkouutiset
Kun eläkkeitä aiotaan pienentää, niin ehdotan että aloitetaan valtion virkamiesten eläkkeistä ja kansanedustajista joiden eläkkeiden alennuksen pitää olla kaksinkertainen virkamiehiin nähden, jotta saavat tuntuman omakohtaisesti asiaan
Ilmoita asiaton viesti
Eläkkeiden sääntely on pitkäjännitteistä puuhaa, jos sitä tehdään järjellä eikä mitkään poikkeusolot pakota äkkinäisiin ratkaisuihin.
Ruotsissa on aikanaan toimittu viisaasti asettamalla eläkekatto. Se on noin 5000 euroa kuukaudessa, jos alkaa nostamaan sitä vasta 79,6-vuotiaana, nuorempana alempi.
https://www.bing.com/search?q=svensk+h%C3%B6gsta+pension&qs=n&form=QBRE&sp=-1&lq=0&pq=svensk+h%C3%B6gsta+pension&sc=9-21&sk=&cvid=9F559CA4882F424F8CB81F73B3E41A6C&ghsh=0&ghacc=0&ghpl=
Ilmoita asiaton viesti
Muistaakseni Lipponen suoritti eläkeiden indeksileikkauksen nopealla aikataululla. Eläkeelle pääsyn ikää on nostettu portaittain hitaasti. Tässä olet oikeassa.
Onneksi lesken eläke on pidetty voimassa. Seuraava sota on jo ovella ja leskiä jää sodan seurauksena jälleen.
Ilmoita asiaton viesti
Yritysten maksamat eläkemaksut eivät ainakaan nousisi niin jyrkästi mikäli eläkkeitä leikattaisiin.
Silloin kun Tuure ansiotyössä oli, oli eläkemaksut 5% luokkaa. Nykyisin ne huitelee jo yli 25%. Haittaavat siis kovasti jo työllistymistä.
Ilmoita asiaton viesti
Leikkauksesta hyötyisivät siis yritykset valtiontalouden tappioksi. Sipilän hallitus alensi/poisti työnantajamaksuja palkansaajien tappioksi. Kuvio alkaa selkiintyä.
Ilmoita asiaton viesti
Valtiontaloudelle tekee hyvää mitä useampi pääsee töihin
Ilmoita asiaton viesti
Tuosta eläkekatosta olen usein kirjoittanut täälläkin.
Olen lähtenyt kysymyksestä miksi eläkkeitä ylipäätään on.
Jos eläke on sitä varten että henkilön toimeentulo on turvattu jollain kohtuullisella tasolla sen jälkeen kun työllä ansaitseminen ei oikein enää suju niin silloin eläkekaton puuttuminen on lähes käsittämätöntä.
Jos taas eläke on siksi, vrt. sopeutumisraha, että ko. henkilö vain lisää omaisuuttaan vaikka olisi kaikella tavoin kyvykäs huolehtimaan tuloistaan, niin eläkekatto on ”väärin”.
Koska en aikanaan seurannut tämän työeläkejärjestelmän tekemistä, en tiedä varmuudella oliko silloin niin että ay-liike vastusti eläkekattoa?
Sittenhän meillä on erillinen virkamieseläkejärjestelmä joka maksetaan burjetista toisin kuin työeläkkeet.
Jos nyt työeläkkeitä, jotka maksaa työeläkeyhtiöt, pienennetään, siitä seuraa että valtion verotulot alenevat jonkin verran.
Jos samalla pienennetään budjetista maksettuja eläkkeitä niin myös valtion menot pienenevät vastaavasti.
Eläkekatto työeläkejärjestelmässä aiheuttaisi ehkä eläkemkasujen korotuspaineisiin helpotusta.
Budjetista maksettujen eläkkeiden eläkekatto sitävastoin alentaisi valtion menoja jonkin verran.
Molemmissa tapauksissa tietetenkin ostovoima alenisi ko. eläkeläisillä. Tosin tämä taitaa olla väkeä joka ostaa sen minkä ostaa välittämättä siitä pieneneekö eläke muutaman kympin ta peräti satasen.
Ilmoita asiaton viesti
Eläkejärjestelmä kaipaisi remontin joka vaikuttaisi ainakin sadan vuoden päähän. Nyt on liikaa muuttujia.
Ilmoita asiaton viesti
Unohtaisin edes tuollaisen ajatuksen.
Meillä on jo täysin toimimaton Sote. Siitä ei kannata ottaa oppia.
Liian suuret muutokset joiden kaikkia vaikutuksia eikä kaikkea mikä niihin vaikuttaa, pysty kukaan pitämään ”hanskassa”, vain sotkevat asioita ennestään.
Nyt on jo selvää että Soten yksi tarkoitus oli kiristää hoitoon pääsyä, ei suinkaan päinvastoin.
Mitä ”sataan” vuoteen tulee niin se on aivan liian pitkä perspektiivi.
Ruotissa, jonka otat esimerkiksi, on järjestelmää rukattu vuosien varrella. Osa kerrallaan on ”korjattu” tai sovitettu olosuhteiden muutoksiin.
Eikä eläkemaksujen alentaminen, syystä tai toisesta, tavalla tai toisella, hyödynnä yrityksiä millään muulla tavalla kuin sillä että niiden kustannukset alenisivat ja sitä kautta kilpailukyky paranisi, kannattavuus ehkä paranisi ja ehkä tulisi jopa lisää työpaikkoja,.
Ilmoita asiaton viesti
En tietenkään tarkoittanut, etteikö päivityksiä tehtäisi muuttuvien tilanteiden perusteella.
Ilmoita asiaton viesti
Jos meillä olisi eläkekatto, meillä tulisi olla myös eläkevakuutusmaksukatto. Miksi meidän tuloista otettaisiin eläkevakuutusmaksua yli maksukaton menevältä osin?
Työnantajamme maksaa eläkevakuutusyhtiöille, osan työantajan vakuutusmaksuna ja osan se perii työntekijän palkasta. Kuukausimaksu perustuu suoraan työntekijän ansioihin. Jos meillä olisi eläkekatto, myös kuukausimaksussa pitää olla maksukatto. Tietyn rajan ylittävältä osaltahan eläkekassa ei kuitenkaan kerry.
Ilmoita asiaton viesti
Tuo on mielestäni itsestään selvää.
Siinä toki on pieniä ”teknisiä” ongelmia.
Ilmoita asiaton viesti
Tuota, eläkettä leikattiin jo n. 8% elinaikaodotteen varjolla. Itse en hyväksy eläkkeen leikkausta millään muotoa. Itse maksettu Ilmariseen pakollinen ja aikanaan Suomi yhtiöön tehty vapaaehtoinen päälle, senttiäkään ei ole tulossa mistään alle 23 vuotiaana tehdyistä töistä.
Ilmoita asiaton viesti
”senttiäkään ei ole tulossa mistään alle 23 vuotiaana tehdyistä töistä.”
Niin, sama juttu täällä. Noin kuusi vuotta metsä- rakennus- ja erilaisia sekatöitä kansakoulun jälkeen. Metsätyötä isän apuna toki kesätöinä kymmenvuotiaasta.
Muutin 22-vuotiaana Ruotsiin ja tavallaan ”voitin” vajaan eläketulovuoden.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, saman verran oli mulla töitä ennen 23 ikää. Toki tuohon aikaan mahtui myös koulun käynnit ja armeija. Ruotsin eläkettä taitaa nyt syödä kruunun onneton kurssi, jos siis asut nykyään Suomessa ja eläke maksetaan kruunuissa.
Ilmoita asiaton viesti
Minäkin saan eläkettä kokonaista 320 kruunua joka on noin 30eur.
Ilmoita asiaton viesti
”Ketä eläkkeiden leikkaaminen hyödyttää?”
Kaikkia Suomen kanslaisia!
–auttaa pitämään valtion maksukykyisenä.
Luuletko, että rahaa voi kayttää rajattomasti?
Ilmoita asiaton viesti
Ei eläkeläisköyhyys hyödytä kuin yrityksiä, kuten tuolla aiemmin jo todettiin. Kaikki muu on spekulaatiota.
Pienet palveluyritykset toki kärsivät eläkeläisten ostovoiman heikkenemisestä.
Ilmoita asiaton viesti
Kukaan ei halua eläkeläisiä köyhyyteen,
mutta nyt on valtion velkatilanne sellenen,
että jotain on pakko tehdä.
Ilmoita asiaton viesti
Ja ovatko eläkeläiset se Zeuz machine, Jumalkone, joka maan talouden korkeuksiin nostaa. Älkää viitsikö. Se on ollut aina se helpoin tapa ottaa niiltä, jotka eivät aina jaksa itseään ja omaisuuttaan ja tulojaan puolustaa. Ottakaa kansanedustjien sopeutumiseläkkeet syyniin ja ylisuuret palkankorotukset ja muut edut.
Ilmoita asiaton viesti
Kymmenien tuhansien kuukausieläkkeitä voi leikata.
Ilmoita asiaton viesti
Tälläkin hetkellä on suuri joukko eläkeläisiä köyhyysrajan alapuolella. Jos about tuhannen euron eläkkeistä alkaen aletaan leikkaamaan niin joukko vain suurenee, nyt kun välttämättömyystarvikkeisiin kohdistuva inflaatiokin syö reippaasti ostovoimaa.
Valtiovarainministeriön kovapalkkaisten virkamiesten poliittisine hännystelijöineen on hyvä huudella.
Ilmoita asiaton viesti
Millä lailla yritykset hyötyvät köyhistä eläkeläisistä?
Asia taitaa olla juuri toisin päin: Mitä varakkaampia eläkeläiset ovat, ja muukin kansa, sitä enemmän yritykset tekevät tiliä.
Ilmoita asiaton viesti
Leikkausten kannattajien mukaan yritysten eläkemaksut alenevat ja ne pystyvät siten luomaan uusia työpaikkoja. Toiveajattelua minusta.
”Silloin kun Tuure ansiotyössä oli, oli eläkemaksut 5% luokkaa. Nykyisin ne huitelee jo yli 25%. Haittaavat siis kovasti jo työllistymistä.”
Näin Jotu Karjalaisen mukaan tässä ketjussa.
Ilmoita asiaton viesti
Toiveajattelua?
Ja veronkorotukset?
Niilläkö luodaan muunlaisia työpaikkoja kuin veroilla maksettuja, mitään tuottamattomia työpaikkoja joista seuraa lisää verojen korotustarpeita.
Tätä rataahan Suomi on mennyt jo pitkään.
Ilmoita asiaton viesti
”Eläkeläiset maksavat valtionveroa huomattavasti pienemmästä tulosta kuin palkansaajat, joten leikkaus tuntuisi jo verrattain alhaisella eläketasolla. Eläkejärjestelmää on jo rukattu, ja jos on tarvetta tehdä se uudelleen, niin tehtäköön mutta järjellä.”
Ei eläkeläisiltä vaan kansanedustajien nk sopeutusrahaa leikkaamalla.Kansaneläkeläisiltä Lipponen ja co leikkasi jo riittävästi muinoin ja siitä hyvästä meillä on vielä 38% jälkeenjäänti mitä pitäisi olla. Ei normityöntekijäkään saa maata kahta vuotta täydellä palkalla, kun on saanut kenkää? On jo nähty, että heillä, kansanedustjilla, on kuitenkin tuloja ja vaan halutaan hamuta lisää rahaa, kuten Soini ja Sipilä ja Rinne nyt etunenässä esimerkiksi tekevät. Häpeäisivät!
”Luulisi poliitikoilla olevan näinä aikoina muutakin tehtävää kuin pohtia sitä, miten valtion verotuloja saadaan vähennettyä eläkeläisten kustannuksella.”
Maksvathan eläkeläiset vieläkin sitä1% raippaveroa tuloistaan ,vaikka jopa EU tasolla on se kielletty, mutta sehän onkin sellainen asai missä ei olla kympin tyttöjä eikä poikia kun EVVK vanhusten asiat.Muissa asiossa kyllä ollaan pilkunÄNNIÄ.
Ilmoita asiaton viesti
Ei Politikko osaa hävetä. Se kuuluu politiikan alkeisiin ja perusopetukseen.
Pikku poikana kaupunkiin saapui tivoli, jossa esiintyi fakiiri. Yleisöä houkuteltiin pääsylippuja ostamaan: Tulkaa kaikki katsomaan Fakiria ihmemaan. Hän työntää naulan toisen takapuoleen, itse täysin kipua tuntematta.
Tällainen on verottaja politikko.
Ilmoita asiaton viesti
Eläkkeet tulee nähdä sijoituksina kansakunnan hyvinvointiin ja kansantalouden uuteen nousuun ja sitä enemmän, mitä parempia eläkkeet ovat.
Eläkkeiden avulla ostovoima nostaa taloutta yhteiskunnassa. Mutta jos eläkkeitä leikataan, ostovoima kuihtuu ja yhteiskunta ajautuu lamaan.
Siksi eläkerahastoista tulisi heti irrottaa yksi prosentti eli 2 mrd euroa eläkkeiden ylimääräisiin korotuksiin, jotta eläkkeiden ostovoiman lisäys toisi työpaikkoja ja tuloja nuoremmille ja työikäisille.
Eläkkeiden korottaminen merkitsee kaikkien parasta, koska rahaa liikkuisi enemmän kotimarkkinoilla jokaisen parhaaksi ja eläkerahastot vain kasvaisivat myönteisen kehityksen kautta!
Ilmoita asiaton viesti
Ensimmäinen järjellinen kommentti eläkkeiden leikkaamisesta.
Olemassa oleva raha pitäisi saada paremmin kiertoon. Se tuo sivutuotteena työta ja generoi uutta rahaa.
Verottamalla tuloja käy niin että raha kerääntyy valtiolle joka sitten jakaa sitä perusteettomasti tai siis poliittisin perustein.
Ilmoita asiaton viesti
Eläkkeitä ei saa leikata, se johtaisi moniin ja suuriin pelkästään kielteisiin seurauksiin. Sitä vastoin eläkkeitä tulee korottaa tuntuvasti parhaimpana kansantalouden ja koko kansan sekä hyvinvoinnin elvytystoimena.
Olen Uuden Suomen kirjoittanut blogissani asiasta ja vittaan tässä siihen.
Ilmoita asiaton viesti
Eläkkeiden leikkaaminen hyödyttää valtiontaloutta ja palkansaajaa. Työntekijältä perittävän eläkevakuutusmaksun pienentäminen mahdollistaa sen, että työntekijän tuloveroa ei tarvitse alentaa, mutta palkansaajan käteenjäävä tulo kasvaa yhtä paljon kuin veroprosenttia alentamalla.
Tuo eläkevakuutusmaksun tuoton pieneneminen on otettava huomioon eläkevakuutuskassan kertymän puolella. Ja itse asiassa kulutusveron määrä lisääntyy, sillä työikäisten säästämisaste on eläkeläisiä vähäisempi.
Ilmoita asiaton viesti
Sosialistit eivät jätä kiveäkään kääntämättä, jotta löytäisivä lisää rahaa köyhille jaettavaksi. He haluavat vain pitää meistä kaikista huolta vauvasta vaariin.
Ilmoita asiaton viesti
Aikoinaan säädettiin eläkkeisiin ns. leikattu indeksi, jossa palkkaindeksin osuus on vain 20% ja elinkustannusindeksin 80% (sitä ennen 50-50). Näin eläkkeet saatiin jäämään jälkeen palkkatuloista. Nyt sitten kävikin niin, että viime vuonna kova inflaatio nosti elinkustannusten nousun palkkojen nousua suuremmaksi ja eläkeläiset kerrankin hyötyivät leikatusta indeksistä. Välittömästi nousi esiin vaatimuksia, että tuollainen ansioton hyötyminen pitää poistaa eläkeläisiltä 😀
Ilmoita asiaton viesti