Nyt menee tosi hyvin

Työllisyysprosentti kasvaa. Työttömyys vastaavasti laskee. Vienti vetää. Firmat hukkuvat tilauksiin niin että työvoimapula on tosiasia. Poliittiselle oppositiolle ei jää oikein muuta asetta kuin tulevaisuudella pelottelu.

Hallitus ei ole tehnyt mitään nykyisen tilanteeseen saavuttamiseksi, sanoo oppositio. Markkinavoimat määräävät. Yrityksille maksetut sadat tukimiljoonat koronan vuoksi ovat siis olleet turha menoerä, jos oppositiota uskoo. Sitä ovat sitten varmaan muutkin yritystuet.

Onneksi aina valpas media on tullut oppositiolle avuksi, ja ryhtynyt uutisoimaan pääministerin instaviesteistä ja kampaajareissuista. Näin löytyy sentään jotakin mitä arvostella. Kuvia voi lisäksi photoshopata, jos ei niistä muuten tule tarpeeksi räväköitä.

Toivottavasti tilanne säilyy mahdollisimman pitkään sellaisena, että merkittävimpiä uutisia ovat pääministerin reppuvalinnat ja tukan pituus. Käsittelemättä on vielä vaikkapa kynsilakan väri josta voi uutisia vääntää jos ei oikein muutakaan ole.

Eikähän sitä koskaan tiedä vaikka pääministeri äityisi hankkimaan pipon, jonka värityksestä löytyisi taatusti sanomista oli se sitten minkä värinen hyvänsä. Uudet saappaat ne vasta merkittävä uutisaihe olisikin, koska niihin haetaan sitten joskus seuraajaa.

 

 

+4
kaunaherra
Sitoutumaton Pello

Olen vuonna 1947 syntynyt elämän ja työn prosessien moniottelija. Vanhentunut päivän kerrallaan, jatkan samaan malliin. Jos joku löytää kirjoituksistani jonkun mielipiteen niin se on omani.
*Siunattu se joka ei mitään odota, koska hän on varmasti saava sen*
mualaispoeka at gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu