Saako Riikka Purra lähestymiskiellon?
Mediapeli hallitusneuvottelujen kohdalla on ollut käynnissä koko ajan. Nyt peli kovenee, kun Petteri Orpo laittoi jo jonkinlaisen aikarajankin, ja Purra kertoi laittaneensa omat vaatimuksensa pöytään.
Ainakaan näissä neuvotteluissa eivät äänestäjät jääneet ilman informaatiota. Eletään kuin korona-aikana, jolloin puoluejohtajat kokoontuivat median eteen tämän tästä kertomaan jotakin enemmän tai vähemmän tärkeää asiaan liittyvää.
Mikäli Orpon puheet ottaisi vakavasti, niin Purraa olisi uhkaamassa lähestymiskielto hallitusneuvotteluihin. Näin tuskin kuitenkaan oikeasti käy, sillä katson tämän olevan vain osa mediapeliä jota kumpikin osapuoli tarvitsee.
Kristillisdemokraatit ja rkp ovat jääneet pahasti sivuraiteelle tässä pelissä. Tosin ne ovat puolueita, joilla ei ole samanlaista tarvettakaan pullistella ulospäin kuin suuremmilla osapuolilla.
”Vaatimukset on lyöty pöytään,” sanoo Purra. Tuolla asenteella neuvotteluista tuskin mitään tulee.
Ilmoita asiaton viesti
Vähän tuntuu että omilleen esittää kovaa, kun ei oikeasti vastuu kiinnostakaan.
Itse kuitenkin toivon tätä hallituspohjaa, saataisiin nähdä PS:n kyvyt ja olen tässä pyöritellyt ministerikuvioita päässä, ainakin tahatonta huumoria olisi luvassa hurjasti.
Ilmoita asiaton viesti
Aliarvioit Riikkaa tapasi mukaan. Tuskin ymmärrät näitä neuvotteluiden juonta.
Olet vain onnettomasti ihastunut Riikan naisellisuuteen, ja se tekee sinut sokeaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Vastapuolen aliarviointi on….
Ilmoita asiaton viesti
Heh, minulle eivät etnonationalistit kelpaa. En usko, että Orpo rupeaa liiemmin peruuttelemaan maahanmuuton tai ilmastotavoitteiden suhteen, elinkeinoelämän ja EPP:n suunnalta tulee painetta.
Ilmoita asiaton viesti
Entäs RKP, no kelpaako? Toki eivät puollusta etnisyyttä vaan kieli vähemmistön etu oikeuksia, joilla Snellmankin on päässyt juristiksi? Vai olisitko päässyt suomenkielisenä, jotenkin en oikein usko?
Ilmoita asiaton viesti
Toki vaikka vaikka olet rasistisilla, etuoikeuksilla edennyt. Ei kai se haittaa, kun edistät nykyään tasa-arvoa? Ja itseäsi, et toki ole halunnut tämän tasa-arvon koskevan?
Ilmoita asiaton viesti
Jokaisessa neuvottelussa on vaatimukset. Normijuttu. Mistä muustakaan siellä neuvoteltaisiin? Vaatimukset eivät ole sama kuin ultimatuumi. Siitä ei sitten neuvotella. Jokaisessa neuvottelussa on osaavalla neuvottelijalla minimi-, optimi- ja maksimitavoite. Niissä sitten tilannekohtaiset nyanssit. Jokin kohta on sellainen, josta on enemmän joustovaraa, joku kohta koetaan sellaiseksi, että siinä ei juuri ole joustovaraa.
Ks. esim. Helsingin yliopisto https://blogs.helsinki.fi/kielijelppi/mita-neuvottelu-on/
Ilmoita asiaton viesti
Onhan siellä ylksi jos toinenkin lyönyt niitä vaatimuksia pöytään. Oletko uohtanut meidän RKPn.Sehän ilmoitteli jo vaatimuksiaan aikaa sitten?Totuus on kuitenkin se, että kukaan ei voi millään ilveellä saada kaikkea haluamaansa vaan pitäisi osata luovia oikein ja harkitusti. Esim ilmastohömpän aikaraja 2035 voitaisiin pitää, mutta sitä pitäisi seurata että se ei vie liikoja rahoja meiltä. Jos siltä alkaa näyttää että liikaa rahaa menee, niin on oltava pakitusnappula sitä varten. Samoin maahanmuutto pitää saada aisoihin. Ei ole järkeä että ihmiset tehtailevat niitä hakemuksia pilvin pimein. Yksi hakemus ja jos ei onnaa niin sitten ulos. Maahanmuutto ei saa olla mikään onkimistapahtuma niin, että aina vaihdetaan eri mato koukkuun Migrille. yöperäinen maahanmuutto pitää saada sellaiseksi että sieltä tulee sitten todella ammatti ihmisiä, mutta kukaan ammatti ihminen ei tänne tule 1331 eur kk palkalla.Sillä ei täällä edes pärjää ja se ei todellakaan ole veronmaksajien agendana maksella kelan avustuksia ihmisille, jotka ovat tulleet tänne töitä tekemään.Se olisi lisäksi suoraa palkka avustusta firmoille joilla ei ole palkanmaksuhaluja oikeille palkoille.
Nyt on tosi kyseessä ja siellä on turha kenenkään pullistella. Jos persut menee oppositioon niin ei kunnian kukko laula ja kohta on vaan torsopersut olemassa. Oppositiossa ei asioita hoideta.
Ilmoita asiaton viesti
Kristillisdemokraatit ja rkp ovat jääneet pahasti sivuraiteelle tässä pelissä.
—————————————-
Kristilliset peesaavat persuja joten he tuskin laittavat kapuloita rattaisiin mutta ilman RKP:ä hallitusta ei muodostu, joten ei ne missään sivuraiteella ole.
Ilmoita asiaton viesti
RKP seurailee sivusta kun PS ja KOK kipuilee maahanmuutossa ja ilmastotoimissa, en minäkään tuohon väliin menisi vaan katsoisin kuinka käy. Ennustan ettei hyvin käy.
Ilmoita asiaton viesti
”Kristillisdemokraatit ja rkp ovat jääneet pahasti sivuraiteelle tässä pelissä.”
Tarkoitin tuolla osuutta mediapelissä, jota hallitsevat maahanmuutto- ja ilmastoasioissa kokoomus ja perussuomalaiset. Turhaan siinä enää pienemmät puoleet mitään kynnyskysymyksiä asettelisivat.
Näin menetellen pöytä olisi puhdas jatkoneuvotteluille, jos perussuomalaisten tilalle tulisi vaikkapa sosialidemokraatit.
Ilmoita asiaton viesti
Riikan on helppo asettaa vaatimuksia kun Orpolla ei ole mitään mahdollisuutta päästä soppariin äärivasemmistoa edustavan Marinin kanssa
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä tuo Orpon ulostulo aamulla neuvotteluihin mentäessä huokui kyllä sitä että alkaa hermot menemään PS:n kanssa ja kyllä sinipuna toimimaan saadaan, Marinihan on pj-pestinkin jättämässä ja oikeistodemari Lindtman lähes varma jatkaja.
Ilmoita asiaton viesti
Voi sieltä Kiurukin tulla, eikä Lindtmankaan sen helpompi ole.
Ja tuskin syyskuuhun neuvotteluita käydään, sitä aiemmin ehtii hallitustunnustelija vaihtuu useasti niin että Marinkin pääsee siihen hommaan kyselee kepulta että eikö sittenkin.
Ilmoita asiaton viesti
Oikeastaan poliitikot ovat niin venkuloita, etten näe lainkaan mahdottomana sossujen hallitukseen mukaan tuloa. Se kuitenkin on takuulla varmaa, ettei Suomen talous sossujen mukanaolosta paremmaksi muutu.
https://www.verkkouutiset.fi/a/tassa-se-demarihallituksen-perinto-nyt-sitten-on/
Ilmoita asiaton viesti
Ilman kriisejä Suomen talous olisi noussut kohisemalla viime kaudella ja eipä tuo ihan huonosti mennyt niidenkään kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Jännä että Tanskan ja Ruotsin taloudet selvisivät niin paljon paremmin samoilla kriiseillä. Jopa lyhensivät valtion velkojaan.
Ilmoita asiaton viesti
Jos vertaa pohjoismaihin, ollaan kaikessa jäljessä, yksi syy on maahanmuuton vähyys ja väestön ikärakenne, sekä ettei mitään rakenteellisia uudistuksia ole saatu aikaan mitkä ollut 90-luvun lamasta tekemättä.
Ilmoita asiaton viesti
Ne kriisit olivat toki joka maan vitsaus. Muilla pohjoismailla meni myös huomattavasti paremmin vs Suomi.
Ilmoita asiaton viesti
..ja tulee menemään vuosikymmeniä jatkossakin, ei Suomella ole mitään mahdollisuutta kilpailla näiden maiden kanssa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei ole niin. Olemme vain huonompia kuin naapurimme.
Ilmoita asiaton viesti
Eroavuuksia löytyy, mm ssa kulttuurissa, AY toiminnassa, kielessä, politiikassa ja valuutassa, sekä myös kv kaupan osaamisessa.
Eräs merkittävä ero on työn laatu. Tilasin ruotsalaisen putkarin tiivistämään vanhan patteriliitoksen. Aikansa ähelsi, muta ei saanut kuntoon. Lähti verstaalle ja toi mukanaan uuden putken. Laittoi jengat kohdalleen ja liitoksesta tuli erittäin siisti.
Kutsun tuota laadukkaaksi asiakaspalveluksi.
Juotiin kahvit. Kaveri tuumas, että maksa puolen tunnin työ, kun ei tuossa saisi enempää aikaa kulua. Annoin tunnin palkan ja pikkupullon whiskiä.
Ilmoita asiaton viesti
Suomalaiset työnantajat ovat kehnompia markkinoidessaan tuotteitaan tai työpaikkojaan Tanskaan ja Ruotsiin verrattuna.
Ilmoita asiaton viesti
Jotu, uskon tuntevani Sanna Marinin poliittisen linjan ja se on kaukana ääriväsemmistosta. Sdp:n pitkässä historiassa Sannan politittinen linja on hyvin pitkälle Sdp:n keskitiellä. Se, että se näyttää äärioikealta äärivasemmistolaiselta politiikalta on näköharhaa, ei tosiasioihin perustuvaa.
Ilmoita asiaton viesti
..jos kokoomuslaisetkin kommunisteja. 😀
Ilmoita asiaton viesti
https://www.ku.fi/artikkeli/4182311-vaalikoneet-kertovat-sanna-marin-on-vasemmistolaisempi-kuin-puolueensa
Ilmoita asiaton viesti
Varmasti näin, mutta ei se kerro Sannan äärivasemmistolaisuudesta vaan siitä, että Sdp on maltistunut esim. niistä ajoista -68 jolloi itse siihen liityin. Sanna on esim. viimeaikaisista pääministereistä Stubbin lisäksi eniten länteen suuntautunut, erittäin EU-myönteinen.
Ilmoita asiaton viesti
Arvasinhan minä. Arto kuuluu Sannan lähipiiriin. Kerro meille vain kaikki.
Ilmoita asiaton viesti
Jos oikein muistan niin Arton tytär on Sannan kavereita. Voin muistaa väärinkin.
Ilmoita asiaton viesti
Tästä se kytkentä sitten löytyi. Arton on nyt myönnettävä.
Ilmoita asiaton viesti
Turhaan siinä enää pienemmät puoleet mitään kynnyskysymyksiä asettelisivat.
————————————-
Mediapeli ja hallitusneuvottelut ovat kaksi eri asiaa. Ja jos persut vaihtuu SDP:n niin kyllä siinä menee koko hallitusneuvottelut uusiksi. Ei sitä lennosta vaihdeta.
Ilmoita asiaton viesti
Nyt esillä olevat ilmastoasiat ja maahanmuutto solahtaisivat sdp:llä kokoomuksen kanssa putkeen kivuttomasti. Joitain viilauksia talouskysymyksiin ja koulutukseen ehkä, riippuen siitä mitä on jo sovittu eikä sitten muuta.
Ilmoita asiaton viesti
Joitain viilauksia talouskysymyksiin ja koulutukseen ehkä
————————————
Jos ne olisivat vain ”joitain viilauksia” niin kokoomus olisi muodostanut hallituksen demareitten kanssa paljon mieluummin.
Ilmoita asiaton viesti
Kun SDP:n puheenjohtaja vertaa kokoomusta sinimustaan fasisti -liikkeeseen, niin kyllä siinä aikas kaukana ollaan toimivasta yhteistyöstä.
Ilmoita asiaton viesti
Pelissä? Eikös tässä olla isänmaan asialla, rakentamassa polkua ulos raunioista.
Ilmoita asiaton viesti
Luoja meitä demareilta varjelkoon. Viimeiset 4 v antoivat jo hyvän kuvan jatkosta jos niin kävisi.
Ilmoita asiaton viesti
Avuton hallitus.
Ilmoita asiaton viesti
Jos tänne tulee työntekijöitä, jotka eivät pysty elättämään itseään palkallaan, kyse on valtion palkka-avusta yritykselle, joka maksaa liian pieniä palkkaa.
Ilmoita asiaton viesti
Ei oteta sitten matalapalkka-aloille jotka kriisissä, etkös sinäkin kohta ole hoiva-iässä? Olisi suuri säästö kun vain saattohoitoa saisi kun kodista pois. 🙂
Ilmoita asiaton viesti
Tässä tuli suuri viisaus. Vanhusten hoitoa on yksinkertaistettava, jolloin eliniän odote laskee mukavasti ja pehmeästi.
Minäkin kävin äskettäin akuutissa, jossa todettin että kipulääkkeet auttavat kipuihin ja jos kivut jatkuu niin tule joskus uudelleen. -… ”Kattellaan”.
No Paratiisissa ei tarvitse enää kärsiä kivuista, vaan nauttia taivaan iloista.
Ilmoita asiaton viesti
Istuin taannoin Hartmannin ensiavussa, työpaikan lääkärin jatkotukimuksiin ohjaavan lähetteen kanssa.
Menin aamulla 08:30. Oireina oli verenpaine yli 200, alapaine sadan paikkeilla. Kova kuume ja senkkakin oli ylhäällä. Saatanallinen päänsärky ja vitutus, kurkku kipeä ja silmät valui vettä.
Istuskelin joutessani siellä kernisohvalla koko päivän. Lähdin sitten 22:15 taksilla himaan.
Levittelivät käsiään, ja kuulemma oli kovasti kiireitä vastaanotossa.
Ilmoita asiaton viesti
Kiuru SDPn puheenjohtajaksi.
Ilmoita asiaton viesti
Kiuru on kyllä ihan paras sossu.
Ilmoita asiaton viesti
A-Talkissa kerrottiin Tanskan omalääkäri järjestelmstä, jossa pääsee tapaamaan lääkäriä samana päivänä. Meille Suomessa tällainen osottautui liian kalliiksi. Työterveydenhoito pääsee usein niinkin nopeasti kuin seuraavana päivänä.
Toisaalta on aivan oikein että perheellisiä työssäkäyviä aikuisia hoidetaan hyvin ja nopeasti. Vanhuksista ei ole muutenkaan niin väliä. He poistuvat muutyenkin pian kuormittamasta terveyden hoitoamme.
Motto: ”Harva meistä viattomana kuolee”. Kansan viisaus Tornion sudulta.
Ilmoita asiaton viesti
Juhani, vuonna 2009, ollessani vielä opettajana, vahingoittui käteni teknisen työn tunnilla niin, että kahdesta sormesta katkesi jänteet ja hermot. Koululla oli toki vakuutus työtapaturminen varalta ja pääsin nopeasti leikkaukseen. Käsikirurgi totesi, että kannattaa leikata, kun olen vielä työelämässä. Jäin pohtimaan, olisiko käsi jätetty leikkaamatta ja toimimattomaksi, jos olisin ollut jo eläkeläinen. En kehdannut kysyä …
Ilmoita asiaton viesti
Olen eläkeläinen, ollut jo toistakymmentä vuotta.
Viimeisen terveydenhoitoon tutustumiseni kautta vahva oletukseni on että hyvin mahdollisesti leikkaamatta olisi jäänyt.
Onnekseni vain oletus.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä niitä valintoja tehdään ja vielä epäoikeudenmukaisemmin jos sopassa on mukana vakuutusyhtiö. Ne ovat varsin tunnotonta porukkaa korvauksien pihistelyssä.-
Ilmoita asiaton viesti
Jos hallitusneuvottelija Eva Biaudet saisi päättää, neuvotteluissa ei olisi ainoatakaan persua, mutta koko vihervasemmisto kyllä. Jos A-M. Henriksson saisi päättää, Riikka Purran tilalla olisi joku äidinkieleltään ruotsalainen persu, mieluiten joku turkistarhuri Pohjanmaalta.
Ilmoita asiaton viesti