Varusmiespalveluksen lyhennys ja kertausharjoitukset

Varusmiespalveluksen lyhennyksen työllisyysvaikutukset on nyt selvitetty. Valtiovarainministeriön mukaan palvelusajan lyhennys neljään kuukauteen toisi 4700 uutta työllistä. Selvitystä oli pyytänyt Vasemmistoliitto.

Palvelusajan lyhennyksen tyrmäsivät suoralta kädeltä niin puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk) kuin puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva (kok). Koska keskusta ja vasemmistoliitto ovat molemmat hallituksessa, niin keskusteluissa työllistämiskeinoista riittänee tällä kohtaa säpinää.

Ehdotus lyhennyksestä palvelusaikaan on keskeneräinen. Siihen tulisi liittää kertausharjoitusten tiivistäminen niin, että ainakin tietty ydinjoukko pysyisi osaamiseltaan ajantasaisena varustuksen ja muiden tekijöiden osalta. Se on tärkeämpää kuin pari kuukautta enemmän tai vähemmän varusmiehenä.

Itse kävin kertausharjoituksessa 24 vuotta varusmiespalveluksen jälkeen, enkä tiennyt edes kaikista varusteista että mitä varten ne ovat.  Ei tuollaisessa ole mitään järkeä. Jos palvelusaikaa lyhennetään, tulisi kertausharjoituksia järjestää täydentävänä ja ajantasaistavana koulutuksena useammin kuin nykyään tapahtuu, jollekin ydinjoukolle ehkä joka toinen vuosi.

Yhdistämällä asioita olisi nähdäkseni mahdollista sekä parantaa työllisyyttä, että reservin joukkojen osaamista ja valmiutta. Puolueiden välinen asemasota ei edistä näistä kumpaakaan.

 

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006617396.html

kaunaherra

Olen vuonna 1947 syntynyt elämän ja työn prosessien moniottelija. Vanhentunut päivän kerrallaan, jatkan samaan malliin. Jos joku löytää kirjoituksistani jonkun mielipiteen niin se on omani. *Siunattu se joka ei mitään odota, koska hän on varmasti saava sen* mualaispoeka at gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu