Venäjällä ja Valko-Venäjällä ei media kukkoile

Perussuomalaisten puoluekokouksessa suomalainen media haukuttiin pataluhaksi. Samainen media lähetti haukkujaiset puoluekokouksesta suorana useamman uutiskanavan kautta. Sellainen tämä meidän suvakkimediamme on. Sana on todella vapaa.

Toista se on itänaapurissamme Venäjällä tai Valko-Venäjällä. Siellä ei vallanpitäjistä saa sanoa pahaa sanaa tai häkki heilahtaa. Toimittaja voi myös tulla ammutuksi tai joutua selittämättömään onnettomuuteen. Tuohon tilanteeseen on meillä onneksi vielä matkaa, mutta yritystä siihen suuntaan näyttää jo olevan.

Valko-Venäjällä kerrotaan tuoreimman tiedon mukaan olevan noin 1500 poliittista vankia, heistä 36 journalistia. Vangitsemisen syyt ovat moninaiset, pelkkä kiroilu miliisin kuullen päättäjistä puhuttaessa voi johtaa vankilatuomioon.

”Norjalaisten on vaikea uskoa, kun Alherchik kertoo valkopunaisten sukkien kelpaavan vankeuden perusteeksi – vaikka kyse on vapaan Valko-Venäjän kansallisväreistä.”

”– Tuoreimman tiedon mukaan vankiloissa on 36 journalistia, jotka istuvat siellä työnsä ja takia kirjoitettuaan totuuden. Tunnen lähes jokaisen, sillä Minskissä heitä aina tapasi lehdistötilaisuuksissa ja tapahtumissa. Joidenkin kanssa opiskelimme yhdessä, Yuliya Alherchik sanoo.”

Lapin Kansan juttu aiheesta näkyy kokonaisuudessaan vain tilaajille.

https://www.lapinkansa.fi/valko-venajan-vankiloissa-istuu-36-toimittajaa-ja/5779958

kaunaherra
Sitoutumaton Pello

Olen vuonna 1947 syntynyt elämän ja työn prosessien moniottelija. Vanhentunut päivän kerrallaan, jatkan samaan malliin. Jos joku löytää kirjoituksistani jonkun mielipiteen niin se on omani.
*Siunattu se joka ei mitään odota, koska hän on varmasti saava sen*
mualaispoeka at gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu