Yksilönvastuussa parantamisen varaa

Joukossamme on aina änkyröitä jotka tykkäävät toimia kuten parhaaksi näkevät, oli tilanne mikä hyvänsä. He ovat mielestään kaikenlaisten määräysten ja suositusten yläpuolella ja kokevat holhouksena pienetkin yhteisölle asetetut rajoitukset. He eivät tunne mitään vastuuta yhteiskunnalle tai muille ihmisille aiheuttamistaan vahingoista, porskuttavat vaan.

Tämä ei ole mikään korona-ajan aiheuttama ilmiö, vaan sitä on ollut aikaisemminkin. Esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa. Sellaiseksi kelpaavat vaikka viinanhaku- ja lystäilyreissut lähinaapureihimme. Montako kuppaa ja tippuria sieltä haetaan joka vuosi maamme terveydenhuoltoa kuormittamaan?

Näitä reissuja näkee joskus puolusteltavan sillä, että viina on täällä kallista.  Vaikka viina olisi täällä saman hintaista, niin tuskin se seksimatkailua vähentäisi. Eikä sukupuolitaudit pullossa kulje. Mitä maksasairauksiin tulee, niin sitä aiheuttavat alkoholijuomat ostopaikasta riippumatta. Suomen terveydenhuolto kaikki kuitenkin lopulta hoitaa.

Kaikki lähtee yksilön omasta vastuusta. Se korostuu etenkin nyt korona-aikana, nyt kun edetään entistä enemmän suositusten suuntaan pois tiukoista rajoituksista. Joidenkin mielestä rajoituksia on vieläkin liikaa, ja varsinkin yrittäjiltä näkyy tulleen kitkeriä terveisiä maan hallitukselle. Myös vastakkaisia mielipiteitä on esitetty. Niissä ihmisiä pitäisi edelleen suojata paremmin.

Varsinkin matkailuyrittäjiä näyttää kismittävän ulkomaisten asiakkaiden pakollinen testaaminen. Mielestäni lyhytnäköinen kannanotto, koska ei vastuullinen työnantaja riskeeraa työntekijöidensä terveyttä ulkomailta tulevilla testaamattomilla turisteilla. Jonkinlaista vauhkoontumista on selvästikin ilmassa. Vastuullisuutta kehiin kaikki, koska nyt jos koskaan on sen aika.

Meille on puolisen vuotta opetettu epidemia-ajan käyttäytymistä, ja jokainen joka haluaa suosituksia noudattaa varmasti tietää miten elää. Ensimmäisessä kappaleessa mainitut änkyrät omat oma lajinsa, eikä se ole mikään vieraslaji. Heidätkin on kuitenkin tarvittaessa hoidettava.

kaunaherra

Olen vuonna 1947 syntynyt elämän ja työn prosessien moniottelija. Vanhentunut päivän kerrallaan, jatkan samaan malliin. Jos joku löytää kirjoituksistani jonkun mielipiteen niin se on omani. *Siunattu se joka ei mitään odota, koska hän on varmasti saava sen* mualaispoeka at gmail.com

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu