Houkuttelevuutta maatalouden kausitöihin, mielikuvituksen puutetta.

Suomalaisessa maataloudessa on jätetty käyttämättä iso mahdollisuus houkutella vuodesta toiseen nuoria duuniin.

 

Toisin on Australiassa. Siellä on voimassa työviisumi(working holiday), jonka kautta nuoret voivat olla maassa tietyn ajan ja työskennellä. Usein nuo työpaikat ovat maatalouden töissä. Asuminen on järjestetty ja taitaa olla jossain erilaisia ajanviettoon liittyviä juttuja. Suomestakin sinne lähtee vuosittain jonkin verran väkeä. (Yritin etsiä tilastoja, mutta en nopealla haulla löytänyt.) Järjestelmä on toiminut kauan ja tuottajat ovat siinä ymmärtääkseni mukana.

 

Työolot ovat maataloudessa suht samanlaiset missä vain, joten siinä ei ole ongelma. Tosin Suomessa kausi on lyhyt, Australiassa taitaa olla koko vuoden kasvukautta, riippuen tuotteesta.

 

Hieman lisää mielikuvitusta kehiin hyvät tuottajat ja muut toimijat. Kyllä yhdistetyllä työ-, kesä- ja elämäntapa puuhailulla on mahdollisuudet maatalouden parissa. Kun palkan ja asumis- sekä ruokakulujen suhde hoidetaan sopivaksi ja oheistoimintaa mukaan niin toiminnasta saa houkuttelevan. Onhan Suomessakin eri puolilla mielenkiintoista nähtävää, eli työntekijöille olisi melko helppoa hoitaa toimintaa työpäivän jälkeen ja vapaapäiviksi. Toki päivät voivat olla pitkiä, eikä illalla jaksa pakosti tehdä sen kummempia. Siitä johtuen voisi kauden jälkeen olla jotain mielekästä puuhaa koko porukalle. Jatkuvuuden kautta samat henkilöt tulisivat paikalle useampana vuotena.

KaustiRantalainen

Bachelor of Engineering, Information and media technology. Yhdyskuntateknikko. Olen asunut kuudessa maassa, työskennellyt yli kymmenessä. Muutenkin paljon palloamme nähnyt. Musiikki, kirjallisuus, historia, filosofia sekä populaarikulttuuri ovat vain osa kiinnostuksen kohteistani. Tiede ja analyyttinen pohdiskelu on tärkeää ja toivoisin niiden ymmärtämisen lisääntyvän.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu