Maski versus visiiri

 

Covid-19 jatkaessa voittokulkuaan ajattelin, että on sopiva aika pohtia suojautumiskeinoja virusta vastaa teknisestä näkökulmasta tässä kunnallisvaalihuuman keskellä.

Olen kovasti huolestunut siitä miten asiakaspalveluyritykset, ennen kaikkea kaupat ovat alkaneet suhtautua välinpitämättömästi Covid-19 leviämisen estämiseen. Kaupoissa yhä enenevässä määrin henkilökunta on hylännyt maskin ja siirtynyt käyttämään visiiriä maskin korvikkeena. Siksi ajattelinkin tarkastella maski/visiiri asiaan teknisemmältä kuin ”asiantuntijoiden” näkökulmasta.

Ainoa tapa, millä voidaan vähentää hengitysilman aerosoleja ynnä muita taudin aiheuttajia hengitysilmasta, on suodattaa hengitysilma. Maski onkin oikeasti hengitysilmasuodatin vaikka media on sen nimennyt maskiksi tai kasvosuojaimeksi. Hengityssuodatin ei kuitenkaan anna 100 % suojaa, mutta pienentää kuitenkin rajusti virusten määrää hengitysilmassa. Sisään hengittäessä ilma aina valitsee reitin, jossa on pienin ilman vastus eli suodattimen raot kasvoilla. Ulos hengittäessä hengitys ilma kuitenkin aina ensin törmää hengitysilman kostuttamaan hengityssuodattimeen ja suurin osa viruksista tarttuu suodattimeen, vaikka poistuu myös kasvoilla olevista suodattimen raoista. Hengitys suodatin siis estää paremmin tartuttamasta muita ihmisiä kuin suojaa suodattimen kantajaa.

THL mainitsee visiiristä mm. seuraavaa, ” Kasvot peittävä visiiri on henkilönsuojain, joka on tarkoitettu suojaamaan nesteroiskeilta.” Visiirillä ei siis ole lainkaan suodattavia ominaisuuksia vaan se päästää kaikki ilmassa leijuvat, varpusta pienemmät saasteet suoraan kasvoille. Ainoastaan sierainten koko ja nenäkarvat rajoittavat niiden pääsyä hengityselimiin ja keuhkoihin, joten niin viruksilla kuin bakteereillakin on esteetön pääsy keuhkoihin ja keuhkoista. Visiiri on kuitenkin verraton apu täydentämään hengityssuodatinta ja hengityssuodattimen kanssa käytettynä sen antaa mainion lisäsuojan virusta vastaan. Se estää esimerkiksi aivastuksesta syntyvien pisaroiden pääsyn kasvoihin, mutta ei aivastuksesta syntyvien aerosolien pääsyä hengityselimiin. Lisäksi visiirin muotoilu aiheuttaa muutoksia, joskin vähäisiä, ilman dynaamisessa paineessa (ilman nopeus) visiirissä. Dynaamisen paineen muutos saa aikaan visiirissä ”pölyimuri efektin”. llmavirta visiirin sisällä hiukan nopeutuu ja tuo kantajalleen enemmän viruksia.  Visiiri on siis pelkästään pisarasuoja ja metsurin kypärässä silmien suoja sahanpurua vastaan.

Mielestäni sellainen työnantaja, joka sallii asiakaspalvelussa toimivien työntekijöiden käyttää pelkästään visiiriä ilman hengityssuodatinta, on vastuuton ja Covid-19 leviämisestä piittaamaton.  Moni puolustaakin pelkän visiirin käyttöä sillä, että kaikki eivät terveyssyystä voi käyttää hengityssuodatinta. Uskallanpa väittää, että suurin terveydellinen este työkykyisen ihmisen hengityssuodattimen käyttämättömyydelle on psyykkinen.

keijosaaresto
Sitoutumaton Helsinki

Eläkepäiviään viettävä LVI-insinööri ja vapaasti ajatteleva skeptikko

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu