Muistoja lapsuudesta

Siitä on jo yli 70 vuotta kun pikkupoikana vietin lomia ja viikonloppuja perheeni kesämökillä. Mökki ei ollut rantapaikka, mutta meillä oli rantaoikeus yhteisrantaan. Se ranta oli matala hiekkaranta ilman minkäänlaista laituria ja rantaoikeuden omaavat perhekunnat säilyttivät soutuveneitään rantaan vedettyinä. Kun vene vietti aikaansa rannalle vedettynä irrotettiin tappi veneen pohjasta, jotta sadevesi ei olisi kuivilla ollutta venettä täyttänyt. Soutelemaan lähdettäessä piti muistaa pistää tappi paikoilleen, jos ei halunnut veneen täyttyvän vedestä. Tappi oli siis tärkeä osa turvallista veneilyä.

Nyt tuntuu siltä, että hallitus, virkamiehet ja media ovat hukanneet yhteisen veneemme tapin. Maahamme valuu päivä päivältä yhä enemmän laittomia siirtolaisia – paperittomia pakolaisia, ilman että kukaan edellä mainituista yrittäisi vuotoa tukkia. Mari Rantanen on ilmoittanut hallituksen käyttävän kaikki keinot vuodon tukkimiseksi, kunpa hallitus käyttäisi edes yhtä käytettävissä olevaa keinoa, jolla aloittaa vuodon tukkiminen. Meille on ilmoitettu, että polkupyörällä ei maahan pääse. Käytäntö kuitenkin näyttää siltä, että rajavartijat ottava kukkakimpuin vastaan kaikki pyöräilijät. Media kirjoittelee ylpeänä joka päivä uusista tulijaluvuista sen sijaan, että patistaisi hallitusta ja virkamiehiä toimiin vuodon tukkimiseksi. Ongelma ei myöskään ratkea sillä, että spekuloidaan sekundäärisin argumentein ihmisoikeuksista, turvapaikan hausta  ja jo vanhentuneesta Geneven sopimuksesta. Monet EU:n maat ovat onnistuneet puuttumaan laittomaan maahanmuuttoon, ”siirtolaisuuteen”, joksi sitä meillä nimitetään.  Fakta kuitenkin on, veneemme tarvitsee tapin tai uppoamme.